Viisumia, vessaa ja petia

Voehan Tavarits Venaja. Nyt jos joskus minulla on ikava aitin ruokaa ja kotisohvaa. Kolmatta viikkoa vedan tata ripuli ja mahatauti rallia, en kuitenkaan ihan taukoamatta, mutta aina parin paivan terveyden jalkeen imen sen itselleni jostakin uudelleen. Jos jotakin olen oppinut reissun aikana niin monta hyvaa kikkaa pitaa mahansa kunnossa. Juo yksi pullo paivassa kokista, juo kuumaa sitruunavetta suolalla ja sokerilla, ala syo sokeria ja iltaisin ja aamuisin juo omaa virtsaasi. Uskokaa tai alkaa, mutta kaikkia naita olen kokeillut. Kaikki auttavat tavallaan ja ainakin hetken, mutta jotakin minulta viela jaa tekematta. Minkas teet, ei auta kuin jatkaa ja odotella parempia aikoja. Viimeistaan Suomessa, kai.

Tanaan yritettiin sitten hommata isellemme Venajan viisumia. Huomenna menemme lahetystoon uudelleen ja toivottavasti siihen mennessa Alexey saa lahetettya meille kutsun Moskovasta. Ehkapa Venajan viranomaiset taalla kaukana lammossa ovat hieman lepposampia, kuin kotipuolessa. Jos viisumi saadaan muutaman pavan kuluessa, 12 pva lennetaan Moskovaan, ollaan Alexeyn luona kylassa muutama paiva ja junaillaan kotia. Odotan kovasti paasya Moskovaan. Nelja kuukautta ollaan Alexin kanssa lahetelty sahkopostia ja odotettu paivaa, etta saadaan taas nahda. Aika menee kumman nopeaa, mita me on oikein tehty nelja kuukautta? Tuntuu, etta vasta tultiin. Ja mika parasta tassa meidan Intian reissussa, me ei ikina saavutettu Intiaa :)! Tasta tuli siis virallisesti Nepalin loma. Mutta toinen kerta sitten Intiaan. Reissu on ollut kaikin puolin mahtava, so no hard feelings. Yksinkertaisesti mikaan ei ole mennyt monkaan. Tai no viela on hyvat mahdollisuudet, mita tulee naihin Venajan viranomaisiin.

Vierailumme Buddhnan stupassa ja Kopanin luostarissa oli minun puolestani mahtava ja kamala. Stupa oli uskomaton kokemus. Olimme siella neljastaan Matthewn ja Kittyn kanssa. Matthew on Ranskasta ja oli kanssamme Vipassana kurssilla ja Pokharassa buddhalaisessa keskuksessa ja Kitty on Uudesta-Seelannista ja oli avustavana opettajana kurssilla. Stupa on valtava valkoinen torni keskella kiireisinta Katmandua, ymparoity pienilla tiibetilaisilla buddhalaista roinaa myyvilla putiikeilla ja koraansa kiertavilla tiibetilaisilla ja munkeilla. Buddhnan stupa on toinen Katmandun suurimmista stupista ja yksi tarkea pyhiinvaelluskohde erityisesti tiibetilaisille. Energia stupalla on jarisyttava. Luulen, etta kuka tahansa stupan alueelle astuva voi sen tuntea helposti. On kuin astuisi eristetylle alueelle, vuoren laelle tai laajan aron keskelle. Katmandu on yhtakkia poissa. Sadat tiibetilaiset kiertavat stupaa lausuen mantrojaan ja rukouksiaan ja munkit soittavat valtavia rukouskelloja stupan vieressa. Lukemattomat rukousliput liehuvat tuulessa ja aika tuntuu haviavan kokonaan. Istuimme stupalla huomaamattamme lahes kolme tuntia vain nauttien ja ihmetellen tunnelmaa. Stupa oli juuri oikea paikka vierailla meditaatiokurssin jalkeen. Korvaamaton vastapaino talle turhan intensiiviselle Katmandulle.

Stupan vierailun jalkeen lahdimme auringon laskiessa etsimaan Matthewn ja Konstan kanssa Kopanin luostaria. Suunnasta ei ollut oikein tietoa ja pimea alkoi laskeutua, mutta olimme kaikki sen verran vasyneita ja vaikuttuneita stupasta, etta emme juurikaan valittaneet. Katmandu on muutenkin hyvin turvallinen kulkea oisin etta paivisin. Tiet vaihtuivat hiekkaisiksi ja kivisiksi, kaupat loppuivat lukuunottamatta pienia kioskeja ja kotiravintoloita ja saavuimme siihen osaan Katmandua, jossa tavalliset ihmiset asuvat. Taivas vaihtui sinisesta vaaleanpunaiseksi, autot ja skootterit eivat kulkeneet nailla kujilla, naimme vain lukeamttomia maaria pienia leikkivia lapsia, siskoja ja veljia kaitsemassa, isia ja aiteja hoitamassa hommiaan ja koiria viettamassa vapaailtaa. Kaiken kurjuuden keskella Katmandussa asuu myos lukematon maara tavallista, arkista ja iloista elamaa elavia ihmisia. Olimme aika eksyksissa valissa, mutta ainahan sita lopulta paamaaransa loytaa ja niimpa kiipesimme jarkyttavan jyrkkaa rinnetta saapuen taydellisessa pimeydessa luostarin portille. Suomalaisen jaykka tokaisy, "Can we stay here?" ja saimme itsellemme huoneet luostarista. Nukuimme yomme sikeasti pitkan paivan jalkeen ja aamulla toiset herasivat hyvinkin virkeina, mutta mina herasin kovaan kuumeeseen.

Kaksi yota luostarissa menivat minulla sangyssa kovan kuumeen ja ripulin kanssa, en nahnyt juurikaan mitaan enka paassyt seuraamaan aamun pujaa tai paivan dharmatuntia eli opetustuntia, mutta levata sain ja lukea uusia kirjojani. Luostari oli uskomaton. Se sijaitsee korkealla kukkulalla Katmandun ylla ja iltaisin ymparille levittaytyy koko Katmandu yovalaistuksessa. Luostarin stupat ovat disneyland-tyliin vaaleanpunaisella ja -sinisella maalattuja ja mita mielikuvistumaisimmilla olioilla koristeltuja. Mieleeni painuivat kuitenkin tarkimmin pienet 8-10 vuotiaat munkit. Vaikka kovan koulun munkeiksi kayvatkin, siella ne on samanlaisia pienia poikia kaapujensa alla kuin kaikki muutkin. Kaavut oli milloin minkakinlaisessa mytyssa, mutaa hieman siella ja taalla ja laahasivat maata ja tarttuivat milloin minnekin ja heti, kun pihaan saapui jonkinsortin kulkuvehje, kaikki kavivat vuorollaan kurkistelemassa sisaan ja katsomassa mita ihmetta tapahtuu. Hauskaa seurattavaa.

Ja niin olemme taas siella, mista Nepalin loman aloitimme. Thamelissa, Dragon hotellissa, kolmatta kertaa sanomassa hei Pushkarille ja Kirille. Paaseeko taalta ikina pois... :) Ja mina istun edelleen puolet paivasta internetissa kirjoittelemassa liian pitkia tarinoita blogiin ja vastailemassa sahkoposteihin ja Konsta juo oluttaan ja syo karkkiaan. Sinuhe on kerrasta toiseen oikeassa. Ajasta toiseen mikaan ei loppujen lopuksi muutu. Ihminen pysyy samana ja maailma toistaa itseaan. Nain taalla. Kerromma mita tapahtui matkalla lahetystoon. Toivotaan kovasti viisumia. Aurinkoa ja lampoa Suomeen, taalla sita on jo liikaakin :)

Eini

Pieni terveinen Katmandusta

Suurin piirtein sielun ja ruumiin voimissa palasimme Dharmashringa meditaatiokeskuksesta takaisin tahan meluiseen, saasteiseen ja kummalliseen Katmanduun. Kymmenen paivaa istuimme yksitoista tuntia paivassa meditaatiotyynylla ja kuka millaistenkin demonien, valaistuskokemusten, royhtaysten ja pierujen ja kovan tyon syovereissa painiskelikin, kurssilta poistui uskomatonta rauhaa ja onnea loistavia ihmisia. Vipassana-meditaatiokurssi jarjestetaan Suomessa ensi kesana. Suosittelen lampimasti ottamaan osaa. Jos ei muuta, niin voi ainakin suunnitella tarkasti tyynyllansa mita tekee, kun palaa Suomeen. Taisin olla vahan huono oppilas valissa.

Kymmen paivan hiljaisuuden jalkeen Katmandun melu ja intensiivisyys on liikaa. Lahdemme muutamaksi yoksi Buddhna nimiseen paikkaan Katmandun viereen vierailemaan paikallisessa stupassa (uskonnollinen torni, wow...) ja Kopanin kuuluisassa luostarissa. Sitten menemme takaisin Pokharaan hakemaan kamamme ja kuuntelemaan mita mielta Yeshe on meidan meditaatiokokemuksista. Pokharasta menemme Varanasiin ja sielta Dharamsalaan ja Delhista Moskovaan ja sitten tullaankin jo kotiin. Kummatkin olimme tunteneet vahvasti kurssilla, etta on aika lahtea kohti Suomea. Me kaivataan kotiin.

Kurssille osallistui noin kolmisenkymmenta westerneria ja vaikka kurssilla ei saanut puhua ollenkaan, jokainen tuntui kummallisen tutulta kurssin jalkeen. Paatimme sitten menna kurssimme paatteeksi yhdessa illalla syomaan Katmandun ravintolaan. Niin me yhdessa meditoitiin vakavasti kymmenen paivaa ja kelattiin elamamme edesta ja takaa, koitettiin ymmartaa sydamissamme mita Siddhartha onneton koitti ihmisille opettaa ja katsoimme kahdeksantena paivana toistemme onnettomia naamoja, kun kaikki halusimme kiiveta aidan yli ja karata kotia. Ja niin me illalla soimme itsemme ahkyyn, useimmat joivat itsensa tukevaan humalaan ja hoitivat haavoitettua sieluaan pyhalla savulla. Mutta poiketen tavallisesta baari-illasta kaikki puhuivat elamastaan, karsimyksistaan, meditaatiokokemuksistaan, Siddharthan opetuksista ja siita, miten voisi oikesti oppia elamaan myotatuntoisemmin ja rakastavammin. Tunnelma oli mahtava. Ilmassa leijui yhteinen ilo ja yhteinen valittaminen toisista. Se oli harvinaislaatuista ja jotakin, mita tulen miettimaan monesti tuntiessani elaman heittelevan.

Olen nyt lyhykainen, mutta toivon todellakin saavani aikaa viela kertoa enemman viime viikoista. Pokharasta on tulossa lisaa kuvia ja edellisiakin voisi jollakin tavalla kommentoida. Eli lehmat syo taalla pahvia. Tai no kaikkea mita saavat, sanomalehte, roskaa, jatteita ja sitten pistavat maaten keskelle tieta. Kaksi seuraavaa kuvaa ovat Holi-festivaalilta, jossa koko Nepali ja Intia kay vesisotaa punaisen, sinisen ja vihrean varin kanssa ja juovat itsensa hirveaan humalaan. Festivaali on yksinkertaisesti kevaan, ilon, sekoilun ja juomisen juhla. Ja minusta tuli poikatytto. Saapuessamme Dharmashringa keskukseen ihmettelin kun kukaan ei nayttanyt minulle huonetta ja jain ainoana tyttona poikien kanssa odottamaan vuoroani. Ne luulivat etta olen poika. Eika tama ole ainut tapaus. Sakundala sai yhtena paivana citizenship korttinsa ja siita piti sitten ottaa oikein ryhmapotretti. Nyt Sankundala voi avata tilin ja aanestaa. Ja yhtena paivanapa kaytiin hieman melomassa. Melottiin yhden ravintolan ja hotellin edessa varmaan kaksi tuntia ja Konsta ui ja uljasteli sukukalleuksiensa kanssa. Sitten lahtiessa huomattiin, etta ollaan koko aika paljasteltu taman ravintolan edessa. Hyvaa ruokahalua vaan, suomalaista uljasta gotletti atleettia tarjolla.

Voikaa hyvin! Me voimme oikein mainiosta. Hillittoman mainiosti, ollaanhan taas vapaita... Nahdaan kohta!

Eini

Tunnelmaotoksia Pokharasta!

Jep, elikkas tassa teille muutama kuva taas! Ei valitettavasti kereta pistamaan yhtaan enempaa, kun pitaa lahtea meditaatiokurssille kymmeneksi paivaksi! Emme tana aikana voi olla yhteyksissa, etta alkaa huolehtiko! Kuvia en kommentoi, antaa niiden itsensa puhua ja ilmaista itseaan, blaablaa! Nonni moro!

Pokharassa laiskistuupi.

Terveisia paljon kaikille tutuille ja tuntemattomillekkin! Taallapa sita Pokharassa vielakin luuhataan. Paivarutiinimme koostuvat lahinna aamumeditaatiosta, lounaan ja paivallisen syomisesta ja illalla leffojen katselusta. Naiden valiin pistetaan sitten piirtamista, lukemista, tietokoneella pelaamista ja laiskottelua minun kohdallani ja Einin kohdalla aamujoogaa, lukemista ja iltameditaatiota. Ja tottakai laiskottelua! Elokuvat tulevat keskuksemme opettajan munkki Jeshen henkilokohtaisesta elokuvakokoelmasta ja niita todellakin riittaa!
Paivat jatkuvat kauniina ja aurinkoisina. Yhtena iltana 'kotiin' tullessamme naimme sadoittain isoja lentavia hyonteisia nousevan maasta ilmaan.. Nama paljastuivat termiiteiksi! Semmoisen rinteen alapaasta tuli maan sisasta jatkuvalla syotolla siivekkaita termiitteja, jotka sitten vahan aikaa rapikoityaan lahtivat lentoon ja parittelemaan jne jne. Tama on kuulemma suuri merkki siita, etta kylmat ajat ovat takanapain ja etta kevat on tullut Pokharaan. Haasesonki loppui eilen, vaikka tanaankin naimme viela pari mattimyohaista bussia bandi katollaan ja perhe sisassa pilistelemassa kadulla tullessamme tanne..
Eipa hirveasti ole kylla tapahtunut sitten viimekirjoittelujen, eika kamerani jostain syysta suostu pistamaan kuvia tietokoneille, etta joudutte vahan aikaa odottamaan niitakin. Paljon olen lehmista ja puhveleista ainakin ottanut kuvia. Se taalla on piristavaa ja hienoa mielestani, muuten, miten elaimet ja ihmiset voivat taalla elaa keskenaan rauhassa ja vapaana. Koirilla on ihan omat reviiri- ja laumakuvionsa ihan ihmisyhteiskunnan vieressa.. Esim. vakiravintolaamme asuttaa kaksi urosta, jotka vartioivat paikkaansa todella tarkasti muiden koirien varalta. Ja puhveleiden... Puhvelit, lehmat ja kanat paastetaan aamulla ulos ja nehan taalla tallustelevat missa lystaavat ja syovat heinaa ja mita ikina loytavatkaan ja illalla vaeltavat sitten yopaikkoihinsa takaisin.. Mikaan tama ei hairitse ihmisten elamaa. Autoilijat ja mopoilijat vaistavat aina elaimia ja kesyt elaimet tottelevat ihmista, kun han esim. usuttaa virtsaavaa sonnia ravintolan edesta pois. :) Olen itse varsinkin naita koirien kujeita seurannut suurella mielenkiinnolla. On ne niin ihmisia nekin. Ja olen saanut ravintolassa kaverinkin. Suuren pelottavan nakoisen dobermannin, joka on ihan pehmo oikeasti. Aina tulee rapsutettavaksi, kun siella sen nakee ja makaa jalkojen juuressa sen aikaa, kun siella syo.

Jep, semmoisia terveisia talla kertaa taalta. Mahdottoman terveina ollaan kummatkin, mita nyt Einin mahaa vahan nuo maitotuotteet sekoittavat. Ei se raukka osaa pitaa itseaan erossa lasseista, eli jugurttihedelmajuomista.. Elama hymyilee ja aurinko paistaa. Menempa ulos ja ehka kaljalle. Taas pitavat maolaiset taalla jotain kansankokouksia. Lukekaa jostain Nepalin tamanhetkisesta poliittisesta tilanteesta, elamme nimittain mielenkiintoisia aikoja taallakin. Kuningas on syosty vallasta ja paaministeri yrittaa rakentaa demokratiaa tanne, ainakin englanninkielisten sanomalehtien mukaan. Vaan tiedappa senkin lahteen luotettavuudesta. Maolainen puolue on joko alyttoman suosittu tai rikas, silla se tuntuu melkein joka paiva jotain propaganda-autoja ajeluttvan kaduilla tai katukokouksia pitavan..

Nonni! Olihan tassa jo, oon jo pari kertaa yrittany lopettaa kirjoittamisen, mutta aina jotain uutta putkahtaa naytolle. Perkule.. Nyt loppu! Ens kerralla kuvia, jos kamera toimii! Morjens!