Agra, Delhi, yhden matkan loppu ja toisen alku

Huomenna lennamme Konstan kanssa Moskovaan. Lennamme takaisin sinne, mista nelja kuukautta sitten lahdimme matkaan. Yksi matka, melkoinen monen tuhannen kilometrin roundtrip sulkeutuu ja aloitamme taas yhden matkan tarpoessamme arkea kotisuomessa. Nyt on luvassa se siunauksen ja kauhun hetki, kun koitan kirjoittaa viimeisen romaanini blogiimme ja kertoa teille auliisti, kannattaako tallainen rahan ja hermojen haaskaus ja milla hinnalla. Luvassa siis kaikkien aikojen jatkoromaani. Tai luultavimmin suhteellisen lyhyt tekele, ennenkuin sahkot katkeavat tai menetan muuten vain karsivallisyyteni kuvailla viimeisia kuukausia. Siksi kai minusta ei kirjailijaksi ole, vaikka pyha mies baba tahtien ja kasieni kuhmujen mukaan minulle sen tulevaisuudeksi ennusti. Ehka oli tahdet valmiiksi vinkurallaan, kun ensi parkaisuni paastin. Tai ainakin sen jalkeen.

Viimeiset paivat Varanasissa olivat hyvin mielenkiintoisia ja kalliita. Intia todellakin soi minun rahani tai vaihtoehtoisesti laiskistuin niin paljon, etta mieluumin maksoin tietyista palveluista, kuin suoritin ne itse. Intia, ensikosketuksemme jalkeen koitimme Konstan kanssa ankarasti miettia allegoriaa talle sekavia fiiliksia nostattavalle maalle. Mina ehdotin huumeita ja Konsta paatyi uniin. Tasta maasta voi imea itseensa kaikki psykedelian varit, tunteet ja ajatukset, se kutkuttaa ihmisillaan ja ilmapiirillaan jokaikista hermopaatetta kehossa ja mielessa. Toisena hetkena raivostunut, sitten ihastunut ja lempea, taas turhautunut ja kohta surullinen ja myotatuntoinen ja hetkessa ilon ja euforian huipulla. Kurjia kerjalaisia, pyhia sadhuja hasispiippuineen, nuoria naisia kauniissa sareissaan, teiniviiksipoikia Britney Spears paidoissaan ja perhe juttelemassa lempeasti toisilleen riksan kyydissa. Sovinistisia keski-ikaisia ukkoja ja nauravia vanhoja naisia. Kaikkea ja ne kaikki lahestyvat sinua yhta-aikaa kaikista kulmista. Voit todellakin tuntea olevasi elossa ja varmasti yhta helposti koukuttaa itsesi ja kaivata takaisin aina uudelleen.

Tunteeni Intiasta jaivat varsin sekaviksi, mutta kiinnostukseni ja mielenkiintoni se kaappasi taydellisesti. Varanasin mielenkiintoisimmaksi hetkiksi jaivat Pablo ja Goldie Hawnilla kehuskeleva babamme. Pablo tuli myymaan minulle postikortteja katsellessamme hamartyvassa illassa Gangesin rannalla suoritettavaa hindulaista pujaa eli rukous- ja uhriseremoniaa. Rahaa poika halusi, kuten lahes kaikki Hindustanissa, mutta sen lisaksi poika oli poikkeuksellisen avoin ja ystavallinen. Intouduimme juttelemaan ja 14-vuotiaaksi han oli oikein ihastuttavaa seuraa. Sovimme tapaavamme seuraavana paivana, mutta kellomme olivat eri ajoissa ja ohitimme toisemme. En tieda mita, mutta jotakin harvinaislaatuista Pablossa oli. Varanasi ei jata vieraitaan yksin. Odotellessamme kadonnutta Pabloa taas kerran huomaamattame syvennyimme keskusteluun nuoren miehen kanssa ja han halusi vieda meidat pyhan miehen ashramiin eli temppeliin. Puolen tunnin kuluttua meidat oli jo taivuteltu hankkimaan babalta itsellemme henkilokohtainen horoskooppi ja talismaani ja oljyhoidot. Onneksi olimme oikeasti rahattomia ja tyydyimme vain horoskooppeihin. Tahan hetkeen asti baba kertoi kaiken tasmallisesti menneisyydestamme, mutta mita tapahtuikaan tulevaisuudellemme? Kumpi olikaan Konsta ja kumpi Eini??

Mina Eini, tulen olemaan ammatiltani taiteileva artisti, alanani kirjoittaminen, valokuvaus tai musiikki. Minusta kasvaa globaali nainen, joka tulee asumaan elamansa aikana ympari maailman. Tyoni ei ikina tule olemaan ruumiillista tai pitkakestoista ja tulen olemaan suhteellisen rahaton koko elamani. Suomalainen mies ei ole minulle hyvaksi. Seuraavan eron jalkeen tapaan tulevan aviomieheni, joka on minua nuorempi ja ulkomaalainen. Minua siunataan kolmella lapsella, joista baban mukaan olen jo yhden huomaamattani menettanyt. Olisin siis hanen mukaansa ollut jo kerran raskaana ja saanut tietamattani keskenmenon. Elan onnellisen ja tyytyvaisen elaman ja kuolen 85 vuoden ikaisena. Selkani tulee olemaan terveysongelmani, mika on ainakin tahan paivaan mennessa pitanyt tasan paikkansa... Hmm. Konstan elama alkaa hanen tayttaessaan 31 vuotta, siihen asti elama jatkaa tamanhetkista rataansa, rennosti ja renttuillen. Hyvana ihmisena, niin sisalta, kuin ulkoa, hanesta tulee sosiaalityontekija tai muuta auttamistyota tekeva henkilo. Konsta menee naimisiin 35 vuotiaana, itseaan nuoremman, herttaisen ja rehellisen suomalaisen naisen kanssa. Kuolema saapuu 85 vuoden iassa ja sita ennen Konsta tulee elamaan terveen ja onnellisen elaman. Meniko baballa kartat sekaisin, ihmettelimme kavellessamm takaisin hotellillemme. Konstan piti olla se matkusteleva taiteilija ja minun asettuva jeesustelija. Niin painui sormi sieraimeen ja huolestuneina tuijotimme toisiamme kuuman illan odottaessamme junaamme Agraan.

Agra. Taj Mahal ja aivan liikaa turistikauppoja. Soimme Pizza Hutissa, kavimme katsomassa Bollywood leffan ja melkein jouduimme suuren huijauksen uhriksi, oikein jalokivien kera. Kuuma paiva ja limainen mies matkatoimistossa hoitelemassa meille junalippuja Delhiin. Suuren ystavyyden ja ihastuksen eleena paasimme oikein takahuoneeseen teelle pomon kanssa. "Finland, what a wonderful country! Oh, you couple? Such a hansom man, how beautiful smile you have!! And woman like a rose, you know you are so fortunate!" Ja kuinkahan paljon rahaa sina haluat meilta? Turistiviisumimme avulla meidan olisi ollut maara kuljettaa koruja Suomeen, joita tama mies olisi sitten myynyt Suomessa. Yritykset kun joutuvat maksamaan suunnattomat verot maasta kuljetetuista myyntiartikkeleista ja tursitiviisumilla saa tuoda lahjaksi 8500 euron edesta. Maksatte vain korut taalla visallanne ja mina sitten tapaan teidat Suomessa, noudan paketin teidan kanssanne ja saatte 1250 euron provikan. Hukkaan meni hyvat teet ja kohteliaisuudet. Mies aikoo kuitenkin edelleen tulla Suomeen ja vierailla luonamme Oulussa. Olen takuuvarmasti retriitilla Puolangalla siihen aikaan. Mies halusi vieda ruusunsa jonnekin ja viettaa aikaa hanen kanssaan.

Delhi suo meille hieman myotatuntoa osoittamalla kasvavaa lansimaalaisuuttaan. Ihmiset eivat rieku jaloissa, voin kavella toppi paalla kadulla tuntematta itseani prostituoiduksi ja tuotteiden hinnat ovat paikoittain fiksattuja. Edes pienen pieni porras ennen pudotustamme takaisin Suomeen. Konsta kokee viimeisia Intian fiiliksiaan sairastamalla viela viimeisena paivana ripulia ja mina olen ollut matkustamisesta niin vasynyt, etta olemme pysyneet talla pienella turistialueella koko Delhin aikamme. Alue on oikeastaan aika kamala. Matkamuistokauppaa toisensa jalkeen, turistiravintoloita (osa kyllakin todella hyvia) ja joukoittain hippeilevia lansimaalaisia. Mutta seassa se kaikki intensiivisyys, mita Intia kantaa mukanaan. Olen kertonut teille murto-osan tunnelmistani ja tapahtumista matkan varrelta. Mita tapahtui neljan kuukauden aikana? Kannattiko nostaa opintolainaa ja uhrata yksi lukukausi opinnoistaan taman takia? Onko ita niin ihmeellinen ja taikaa ja spirituaalisuutta taynna, kuin kaikki siella kayneet ja siita kirjoittava antavat olettaa? Olenko tajunnut sen jonkin ja saavuttanut sielunrauhan ja harmonian universumin kanssa? Onko matkustaminen sita oikeata elamaa, taynna tunnetta ja hetkea?

Muutaman asian voin teille rehellisesti kertoa, loppu on vain spekulaatiota. Kokeilkaa itse ja omaa itseaan ja elamaansa ei paase karkuun, juoksi kuinka kauas tahansa. Tama oli se totuus osio ja siis matkan saldo. Oskari Huusko sen minulle kerran sanoi, kaikki mita ihminen tarvitsee on metrin etaisyydella hanesta. Minun piti katsoa vain aika kaukaa, etta nain metrin paahan. Paatos lahtea talle reissulle oli yksi elamani ehdottomasti tarkeimpia. En edes uskalla arvata, mita minulle olisi tapahtunut, jos olisin jatkanut sita paatonta juoksua, stressia ja kiiretta, jos olisin jatkanut liian pitkaan. Ja kun juoksee itseaan ja omaa elamaansa karkuun, on kuin olisi kiinnitetty kaulastaan koydella puuhun ja koittaisi paeta siita. Siihen tukehtuu lopulta. Etaisyys antoi tilaa hengittaa ja hengityksen mukana avautui moni solmu.

Ita on tasan niin ihmeellinen, kuinka paljon ihmeellisyytta silta otat vastaan. Kaikki se ihmeellisyys on meidan paassa. Samat ihmeet loytyvat meidan omasta arkielamastamme. Taalla vaeltaa hirvea maara ihmisia etsimassa sita jotakin elamaansa, valaistumista, uutta kosmista yhteytta universumiin, mita ikina, haahuillen loppuelamansa paattomana ympariinsa, hakemassa jotain muutosta harmaaksi ja painavaksi muuttuneeseen elamaansa. Tuntuu, etta ainoa mita pitaisi tehda, on istua alas, rauhottua ja katsoa missa on oikeasti menossa. Miksi pitaa juosta ja korjata ne syyt sen takana. Helppo sanoa, vaikea toteuttaa. Mutta lansimaat ei tue tata prosessia ensinkaan. Tehokkuutta ja kylmaa materiaalista arkea korostava kulttuurimme ei juurikaan tue ihmisia, jotka tuntevat kaiken olevan tavallaan ok, mutta siltikin jokin kalvaa tyhjana ja kylmana sisalla. Ihminen on kehon, mielen ja hengen kompleksi ja tarvitsee hyvinvointia kaikilla nailla alueilla tunteakseen olonsa onnelliseksi. Tuemme kehoamme vaaristyneesti tunkemalla itsemme ahtaaseen homogeeniseen mallimuottiin, syomalla ja juomalla myrkyttavaa moskaa, ravitsemme mieltamme ja sieluamme suorittamiseen tahtaavalla urallamme, television puuduttavalla saippualla ja jokaperjantaisella kannilla ja spirituaalisuudesta emme edes uskalla puhua hihhuliksi leimautumisen pelossa.

Olen esimerkki tasta kaikesta. Hipista, suorittajasta ja hihhulista. Ja mita jai kateen. Halu elaa tavallista arkea omien rakkaidensa lahella, perheen ja ystavien keskella. Herata joka aamu ja olla onnellinen, etta on saanut taas yhden paivan elettavakseen. Tehda tyota, jossa tuntee todella saavansa aikaan jotain merkityksellista. Pitaa huolta rakkaistaan ja oppia kantamaan vastuunsa maapallostamme ja sen olennoista. Ennen kaikkea oppia kantamaan vastuun itsestaan ja teoistaan.

Minulle tama matka oli aarimmaisen tarkea. Ulkoisesti kaikki on ennallaan ja tulee olemaan, mutta sisaisesti nakyma on taysin uusi. Siellakaan mikaan ei ole muuttunut, mutta joku vain kiillotti linssiani, minka lapi sita katselen. Se joku on Dharma ja Yeshe, Konsta, ihmiset Suomessa ja matkan varrella. Yhdesta asiasta olen myos varma. Unelmoikaa paljon ja olkaa rohkeita unelmienne tayttamisessa. Ihminen kun tuppaa huomaamattaan tahtaamaan sinne, minne mieli vie.

Huomenna Suomessa, ompa ihana nahda teidat kaikki! Vaikka luulenpa, etta kun nahdaan, tuntuu, etta neljaa kuukautta ei olisi ollutkaan :)

Eini

... saatta varmaan viela valokuvashown, jahka jaksamma laittaa. Manana.

Varanasi ja Sarnath

Hyvaa jarkyttavan kuumaa keskipaivaa!
Lumbini jai taakse ja matkustimme sitten koko kuuman paivan tanne Varanasin suureen kaupunkiin. Rajalla meita kusetettiin taas vahasen, n. parin euron edesta, vaan siihenpa alkaa jo tottumaan... Niilta akkia rahat pois, joilla sita on ylimaaraista, eli turisteilta. Jepjep, nepalinpuoleisesta rajakaupunkia Sonaulia ei pysty paljoa muutenkaan kehumaan.. Likainen, sekainen ja aanekas, siinapa se suurinpiirtein on pahkinan kuoressa.. Rekkoja rajan kumminkin puolin ihan sikana ja kaikki huutamassa ja tyyttaamassa toisilleen pistavassa auringonpaisteessa.
Mutta Varanasi... N. Viiden metrin paassa minusta tapahtuu paikallisvaalimainontaa. Ohi kulkee kukilla ja norsuilmapalloilla koristeltu auto- ja moottoripyorakulkue. Bandit autojen lavoilla soittavat ihan innoissaan ja ymparilla kulkee tanssijoita. Sitten heilutetaan lippuja, joissa on kuvia ehdokkaan parstasta.. Nain se kay. Ois siistia nahda Matti Vanhanen tammoisessa.
Ganges, pyha joki ite, virtaa juurikin taalla Varanasissa ja onhan se hieno. Varanasi on myos Shivan kaupunki. Shivahan on mm. tuhoamisen ja kuoleman jumala, mutta ei mikaan negatiivinen hahmo missaan nimessa! Yksi tarkeimpia ja pyhimpia jumalia Hindulaisuudessa on han, koska kaikki, niin hyva kuin pahakin, pitaa ensin tuhota, etta uutta syntyisi. Varanasi on naista syista eraanlainen kuoleman kaupunki. Sanotaan, etta jos kuolee taalla, sielu paasee suoraan nirvanaan pois uudestisyntymisen kierrosta, joten ihmiset tulevat tanne kirjaimellisesti odottamaan kuolemaa. Yksikin nainen on ollut taalla jo 25 vuotta pelkastaan kuollakseen taalla.
Gangesiin kannetaan joka ikinen paiva tuhkat n. 200 ihmisruumiista ja joka hetki siella palaa monen monta roviota. Miksi juuri Gangesiin? No senhan pyha vesi puhdistaa pahan karman kuolleesta, joten taas nirvana odottaa! Itsekin kastoin kateni sinne, etta ompahan senkin synnit nyt pois pyyhditty, hahaa!
Kavimme myos Sarnathissa, elikkas paikassa, missa Buddha tapasi ensimmaiset oppilaansa ja antoi ensimmaiset opetuksensa. Moottoripyorariksalla vaan koroteltiin intian liikenteessa puoli tuntia ja pam, siellapa oltiin ihan yllattavassa hiljaisuudessa. Paivahan siellakin meni nopsaan temppeleita ja stupia ihaillessa... Hyvia kuvia kans saatiin, mutta eihan se kamera niita suostu koneelle antamaan, etta suomessa sitten naette niita enemmalti.
Olen kehittanyt itselleni addiktion intialaiseen piristeeseen. Siis kahviin verrattavissa oleva aine on kyseessa, tehty jonkun puun kaarnasta tai juurista tai mista lie.. Raikkaisiin lehtiin lykataan kymmenta eri sorttia maukkaita tokotteja ja sitten iso kontti ite kaarnaa(tai mita lie..) ja kaaraistaan kokoon ja lykataan poskeen pureskeltavaksi. Paikalliset mutustavat tata ihan koko ajan ja sen kylla huomaa. Kas kun pitkaaikaisella ja saannolisella kaytolla hampaat saavat viehattavan punaruskean savyn. Taitaa tulla meikallekkin, onhan tassa viela viikko aikaa mussuttaa.
Niin joo, nimittain ollaan Helsingissa kahden aikaan paivalla 18.4. Juuri kerkean viettamaan synttarini Delhissa ja akkia kotia sen jalkeen! Ompa kylla mukava nahda kavereita ja perhetta pitkasta aikaa, pitaa ottaa menetetty aika takaisin heti ku tullaan! Ollaan varmaan yks yo helsingissa ja sitten toinen yojunassa Ouluun, eli ollaan napparasti perjantaina Oulussa... Olkaahan valmiina villeihin tarinoihin ja viela villeimpiin reissaajiin!
Tammoisia jorinoita talla kertaa. Vahan seuraavan viikon suunnitelmista viela. Huomenna lahdetaan junalla kohti Agraa, elikkas sita paikkaa, missa on tama kuuluisa Taj Mahal. Keretaan viela sekin nakemaan talla meidan "Intian lomalla".. Siella pari paivaa ja sitten Delhiin katsomaan, joskos kauhutarinat ihmisten maarasta ja melusta ja hajusta ovat totta, sieltapa sitten pamahdetaankin Moskovan kautta kotosuomeen!
Nonni, nyt lopetan taman, oon ihan hiessa ja vesikin on loppu. Taidanpa ostaa tuosta viela yhden lehtikaarylan pyykkipureskeltavaksi. Shanti, elikkas rauhaa.
-Konsta.

Lumbini

Eilinen kymmentuntinen bussimatkamme Pokharasta Lumbiniin oli varsin haikeamielinen matka. Ei sen takia, etta Pushkar matkatoimistossaan hieman kusetti meita ja myi sikahintaiset bussiliput paikallisessa romukasassa ja valehteli keston nelja tuntia pieleen tai sen takia, etta lahes koko matkan lampotila oli yli kolmenkymmenen ja Konsta ei mahtunut istumaan nepalilaiskokoisissa bussipenkeissa. Meista tuntui hirvealta jattaa buddhalainen keskus, Yeshe, Sonam perheineen ja Sakundala ja pojat taakse, puhumattakaan Karlasta ja Padamista, keskuksen kokista ja hanen englantilaisesta tyttoystavastaan. Yeshe sanoikin edellisena iltana, kun sanottiin lahtevamme, etta ei usko ennekuin oikeasti nakee sen. Meilla on nyt kaksi kotia. Toinen Suomessa ja toinen Nepalissa :)

Iltana ennen lahtoamme veimme Sakundalan ja pojat ulos syomaan. Sakundala on kokannut meille useampaan otteeseen tyopaivan paatteeksi dalbhatia, jota on sitten porukalla massytetty Sakundalan pienessa huoneessa. Kaytiin Be Happy ravintolassa syomassa ja ilta oli hirvittavan mukava. Tietysti olimme kaikki hieman haikeina lahdon takia, mutta taidettiinpa nauraa myos luvattoman paljon. Juoksin viela aterian jalkeen puhumaan viimeisen kerran Yeshen kanssa ja kaksi tuntia istuttiin Yeshen huoneen ulkopuolella katsellen tahtia ja miettien elamaa, kuolemaa, harjoitusta, Suomea, arkea, koulua, stressia, ystavia ja perhetta, kaikkea mihin olen menossa takaisin. Lopulta Yeshen oli mentava meditoimaan ja lepaamaan, mutta mina juoksin huoneeseeni ja itkin. Minulla tulee olemaan hirvittava ikava tuota pienta nauravaista munkkia, omaa opettajaani. Haluan takaisin Suomeen perheeni ja ystavieni luokse, jatkamaan opintojani ja elamaani, mutta Yeshen loppumatonta myotatuntoa ja viisaita neuvoja tulen kaipaamaan. Viela hetken kavelin ympari keskustamme, katselin pimeassa yossa gompaa ja pienia retriittihuoneita, pyorittelin hillittoman suurta ruokousmyllya ja pillitin lisaa. "Oh, you are going to miss this place..." huokaisi Yeshe ennen lahtoani. Mutta kaiken sen jalkeen mita olemme keskuksessa oppineet, kaiken sen jalkeen mita se on meile antanut, olisi typeryytta lahtea itkien, niimpa olimme aamulla varsin nauravaisia ja lauleskellen pakkasimme tavaramme, juoksimme taksiin ja hyppasimme bussiin. Arvalla vedettiin seuraava maaranpaa, ehka taas hieman seikkailuttaa. Kengurukyydissa mietiskelin Sonamin viimeisia sanoja: "Dont become nun too soon. There is all the time you need. Remember, there is no beginning and end." Lupasimme pysya Suomessa opintojemme loppuun ennenkuin tulemme takaisin :)

Viidakkovuorten, jyrkkien solien ja pittoreskien nepalilaiskylien maisema hiveli sarkevaa sieluamme matkalla kohti Intian ja Nepalin rajakaupunkia Sounalia. Kyyti oli kamalaa rytyytysta ja pomppimista ja kummasti tulee monesti mietittya kuolemaa naissa busseissa, kun kuski vetaa 60-70 km/h jyrkkaa vuorenrinnetta keskella tieta mutkaan, jossa ei ole mitaan nakyvyytta seinaman taakse. Mutta tukalaan ja polyiseen Sounaliin paastiin ja loydettiinpa bussi sielta Lumbiniinkin. Kaksi kuskia kavi jonkin ihme tappelun meista, mutta rauhottuivat, kun olimme kuin kuolleet makaroonit, emmeka tehneet mitaan elettakaan siirtyaksemme toiseen bussiin. Bussi tungettiin tupaten tayteen huutavia nepalilaisia, kuski aloitti toottailyn ja huutamisen paastakseen matkaan ja loi, tietysti, grammarin 100 desibeliin, etta matkustajilla on varmasti viihtyisaa Lumbiniin asti. 20 km ja matka kesti yli tunnin.

Lumbini paljastui uskomattoman pieneksi, yhden suuren nahtavyyden ymparille kyhatyksi pieneksi, polyiseksi ja tukalan kuumaksi kylaksi. Meidat jatettiin jonnekin ja otimme huoneen ensimmaisesta lodgesta mika vastaan tuli. Halpa ja viela tukalampi, kuin ilma ulkona. En vielakaan muista mika taman kylan nimi on, mutta tassa on yksi tie, jossa on kaksi hotellia, pari kauppaa, pari internetpaikkaa, pari ravintolaa, pari muuta kauppaa ja siinapa se. Autoja taalla ei juuri ajele, joten aika tuntuu pysahtyneelta. Se suuri nahtavyys Lumbinissa on Buddhan eli Siddhartha Gautaman syntymapaikka. Vaitetyn kohdan ymparille on rakennettu monen neliokilometrin suuruinen puisto/temppeli/luostari/museokompleksi. Lumbini on yksi maailman tarkempia pyhiinvaelluskohteita ja sen huomaa katsellessa nahtavyyskompleksia. Luostari tai temppeli on taalla jokaisesta tarkeasta buddhalaisesta maasta, Nepalista, Tiibetista, Kiinasta, Japanista, Burmasta, Thaimaasta ja jokaisella on oma ihmeellinen arkkitehtuurinsa. Talla hetkella taalla on varsin rauhallista, turisteja ei tunnu olevan paljon (en ihmettele, tama kuumuus on jarkyttava) ja kaikki paikat vaikuttavat varsin kuolleilta. Ihmeellista kylla, alueen ihmisista suurin osa on muslimeja ja ensimmaista kertaa elamassani osuin bussissa vastakkain taysin hunnutetun naisen kanssa. Pelastyin. Nainen muistutti enemman Darth Vaderia, kuin naista. Nainen oli kietoutunut taysin mustaan pitkaan kaapuun, jonka paalle oli puettu huppu. Hupusta riekkui naaman ylla musta kangas, joten naisesta ei nakynyt mitaan muuta kuin kadet ja jalat. Naita mustiin pukeutuneita kaapunaisia on taalla suhteellisen paljon. Miksi, oli suurin kysymykseni. Jollakin tapaa tunsin suurta myotatuntoa naista kohtaan, tietysti katson asiaa lansimaisen silmin, mutta tuntuisi kamalalta piileskella koko elamansa. Pitanee ottaa enemman asiasta selvaa, niin voisi ehka ymmartaa paremmin.

Paivat ovat siis kuumia ja paikka autio. Makaamme lahinna sangyssa, juomme litroittain vetta ja syomme valilla samosapiiraita. Ei voi mitaan, mutta tama kuumuus vie voimat aivan taysin. Ja Anna, tytto englannista, jonka kanssa eilen juttelimme, sanoi, etta Intiassa kuumuus on viela pahempi. Haaveilimme vierailevamme Bodh Gayassa, Varanasissa ja Sarnathissa ainakin ennen koneeseen nousua, mutta saa nahda ajaako kuumuus meidat nopeammin Suomeen. Palaamme residenssille ja jatkamme huohottamista. Loppuun viela kysymys, etta mitka on ilmat Suomessa. Meilla on vain kesavaatteita, mahdetaanko jaatya Helsinki-Vantaan kentalle?

Terveisia joka suuntaan ja hyvia vointeja! Nahdaan pian!

Eini ...jo kolme paivaa terveena, syon kuin porsas, otan hieman kiinni noita dieettipaivia :)

Lahdemma matkaan, tavoitteena Intia.

Terve toverit. Huomenna lahdetaan rytyyttamaan kohtia Lumbinia, tavoitteena ylittaa raja Intiaan muutaman paivan kuluessa. Katsotaan miten kay, paasemmeko lopulta Intiaan vai eiko. Kovin lahella ollaan. Tama nyt on vain tallainen ilmoitusluontoinen viesti, etta aidit kotona tietavat meidan olevan liikenteessa eika kuolleita, jos ei vastata sahkoposteihin tai puhelimeen. Minun liittymani lakkaa toimimasta, kun mennaan Intian puolelle, mutta Konstan pitaisi rueta toimimaan, joten siihen voi yrittaa ottaa yhteytta. Sahkopostia katsellaan, kun siihen on mahdollisuus. Tavoite olisi kuitenkin menna suhteellisen intensiivista vauhtia (naurattaa itseakin jo nyt tama meidan yritys matkustaa intensiivisesti...) Delhiin ja tulla kotia. Routa ei aja porsasta kotia, vaan rahan puute. Taallon kuumakin. Ei se kummempia jorinoita, muutama vanha kuva viela loppuun.

Hellaksen atleetti suorittaa uimamaisterin A-luokan hypyn.

...atleetilla hieman paleli ja oli ikavaa, kun kapusi kuin uitettu rakki takaisin venheeseen,

mutta pian hymy palasi huulille, kuten saatatte ehka muistaa eraasta aikaisemmasta kuvasta....

Kotona taas!

Nain paastiin takaisin Pokharaan Katmandun sumuista. Arki on melkoista hassakkaa talla hetkella, mina olen taas sairastanut yhden ripulin (en ole enaa edes laskuissa mukana kuinka monennen) ja minulle alkaa suoraan sanottuna kasvaa jorma otsaan taman sairastelun takia. Ihailen Konstan jarkkymattoman karsivallista asennetta minua ja elamaa kohtaan. Vaikka kuinka olen veemainen akka kieriskellessani sangyssa ja valittaen ja vinkuen mahaani, se vain hymyileepi ja jos oikein menee pahaksi, lahtee Busy Beehen kaljalle raataamaan nepalilaisten bandikundien kanssa. Ja jos se on itse sairas, se vaan makaa hiljaa sangyssa ja pelailee tietokoneella. Tottahan se on, omaa oloaanhan silla vain pahentaa, kun valittaa eika vain hyvaksy kohtaloaan. Ja hieman kylla muidenkin.

Ja sitten on tama meidan pelastuslapsi. Katmandussa hotellille ilmestyi yksi paiva pienen pieni rotan nakoinen ja kokoinen koiranpentu. Se tuli tekemaan kuolemaa hotellin ovelle. Paiva ja yo Konstan kanssa ihmeteltiin tuota pienta onnetonta raatoa ja mietittiin miksi me Dharmaa opiskellaan, jos ei sita kaytannossa toteuteta. Illalla sitten Konsta sanoi, etta jos se koira on viela aamulla siella ovella, me otetaan se huostaan. Niin meista tuli vanhempia. Musa eli Rotta on koiran nimi ja nyt se kulkee meidan mukana. Kavimme elainlaakarilla hakemassa sille matolaaketta, vitamiinia ja kipulaaketta ja nyt se alkaa olemaan jo paljon virkeampi pieni koiran tekele. Han karsii vain madoista ja pahasta aliravitsemuksesta. Luonteeltaan herra on niin kiltti, etta yllattaa meidat joka paiva. Kaikki toimenpiteet se ottaa vastaan urheasti, seuraa meita kiltisti joka paikkaan ja ottaa oman paikkansa kun pitaa odottaa. Han on variltaan musta ja pinserin kokoinen ja nakoinen. Kovasti koitimme hoitaa sita Suomeen mukaamme, mutta lainsaadanto on niin tiukka ja meidan aikataulullemme mahdoton, etta meidan taytyy loytaa sille koti taalta. Olemme niin kovin jo kiintyneita siihen, etta tiukkaa tekee, mutta ehka nain on koirallekin parempi. Mutta on se niin hieno koira, etta voi kun voisi mukaamme tulla... Tsekkaamme viela Ruotsin lainsaadannon, jos tultaisiin sita kautta, niin ehkapa koirakin voisi tulla mukana :)

Muutenpa ei elamamme mitaan ihmeellista. Lentolippuja pitaisi varailla ja hoidella viela muutama juttu taalla Pokharassa. Yksi operaatio olisi Santosh, Sakundalan poika, josta pitaisi olla kuvakin alempana. Santosh on jo kahdeksan eika ole paivaakaan kaynyt koulussa. Olemme hieman autelleet Santoshia taalla, hoitaneet silmatulehduksen ja nyt mietimme voisimmeko kustantaa Suomesta Santoshin koulunkaynnin. Taalla koulu maksaa noin 50 euroa kuukaudessa, mika olisi muutaman ihmisen kustantamana mitaton summa rahaa. Sakundalalle tama on kuitenkin pieni omaisuus. Koko perhe elaa pienessa huoneessa ja syo paivasta toiseen dal bhatia. Rahhaa ei yksinkertaisesti ole. Koitamme siis etsia sopivaa koulua ja tehda sopimuksen keskuksen kanssa rahan lahettamisesta ja muista kaytannon kuluista. Toivotaan menestysta operaatiolle. Kun paasisi tasta ripulista eroon, niin voisi taas toimia normaalisti. Tanaan olen kylla syonyt ja ruokakin on viela sisalla. Peukut ja varpaat pystyyn.

Siksipa siis Santoshista kirjoitin, koska kyselisin, olisiko Suomen paassa halukkaita ihmisia osallistumaan kuukausittain pienella summalla Santoshin sponssaamiseen. Poika on hirvittavan fiksu ja kaikin puolin mukava. Talla hetkella pitaa huolta paivittain aamusta iltaan pikkuveljestaan ja auttaa aitiaan kotiaskareissa. Putoaisi yksi kivi sydamelta, jos Santosh koulupaikkansa saisi, taalla kun on niin hyvat mahdollisuudet hankkia itselleen myos se toinen elamantyyli. Pojat polttelevat pikkupojasta hasista ja myyvat sita ja muuta sontaa tyhmille turisteille. Onneksi Saku on sen verran tomera tati, etta ainakin viela poika on hyvassa kurissa. Ilmoitelkaa, jos olette kiinnostuneita. Meilla on hyvat yhteydet keskukseen, joten Santoshilta saa jatkuvasti kuulumisia (Santosh rakastaa Konstaa :) ja Yeshe ja Sonam ovat luvanneet pitaa huolen, etta rahat menevat oikeaan osoitteeseen, eli suoraan koululle.

Tallaisia kuulumisia meiltapain. Teita on jo kovasti ikava ja toivottavasti pian paastaan matkaan kohti kotia. Taalla alkaa olla aika tukalan kuuma, vie voimat paivisin aivan kokonaan. Sitten vain katsellaan elokuvia ja kuunnellaan musiikkia ja maataan makarooneina sangyssa. Terveisia kaikille oikein paljon ja mukavia kevathetkia ulkosalla ;) !

Toivotteleepi Eini

Viisumia, vessaa ja petia

Voehan Tavarits Venaja. Nyt jos joskus minulla on ikava aitin ruokaa ja kotisohvaa. Kolmatta viikkoa vedan tata ripuli ja mahatauti rallia, en kuitenkaan ihan taukoamatta, mutta aina parin paivan terveyden jalkeen imen sen itselleni jostakin uudelleen. Jos jotakin olen oppinut reissun aikana niin monta hyvaa kikkaa pitaa mahansa kunnossa. Juo yksi pullo paivassa kokista, juo kuumaa sitruunavetta suolalla ja sokerilla, ala syo sokeria ja iltaisin ja aamuisin juo omaa virtsaasi. Uskokaa tai alkaa, mutta kaikkia naita olen kokeillut. Kaikki auttavat tavallaan ja ainakin hetken, mutta jotakin minulta viela jaa tekematta. Minkas teet, ei auta kuin jatkaa ja odotella parempia aikoja. Viimeistaan Suomessa, kai.

Tanaan yritettiin sitten hommata isellemme Venajan viisumia. Huomenna menemme lahetystoon uudelleen ja toivottavasti siihen mennessa Alexey saa lahetettya meille kutsun Moskovasta. Ehkapa Venajan viranomaiset taalla kaukana lammossa ovat hieman lepposampia, kuin kotipuolessa. Jos viisumi saadaan muutaman pavan kuluessa, 12 pva lennetaan Moskovaan, ollaan Alexeyn luona kylassa muutama paiva ja junaillaan kotia. Odotan kovasti paasya Moskovaan. Nelja kuukautta ollaan Alexin kanssa lahetelty sahkopostia ja odotettu paivaa, etta saadaan taas nahda. Aika menee kumman nopeaa, mita me on oikein tehty nelja kuukautta? Tuntuu, etta vasta tultiin. Ja mika parasta tassa meidan Intian reissussa, me ei ikina saavutettu Intiaa :)! Tasta tuli siis virallisesti Nepalin loma. Mutta toinen kerta sitten Intiaan. Reissu on ollut kaikin puolin mahtava, so no hard feelings. Yksinkertaisesti mikaan ei ole mennyt monkaan. Tai no viela on hyvat mahdollisuudet, mita tulee naihin Venajan viranomaisiin.

Vierailumme Buddhnan stupassa ja Kopanin luostarissa oli minun puolestani mahtava ja kamala. Stupa oli uskomaton kokemus. Olimme siella neljastaan Matthewn ja Kittyn kanssa. Matthew on Ranskasta ja oli kanssamme Vipassana kurssilla ja Pokharassa buddhalaisessa keskuksessa ja Kitty on Uudesta-Seelannista ja oli avustavana opettajana kurssilla. Stupa on valtava valkoinen torni keskella kiireisinta Katmandua, ymparoity pienilla tiibetilaisilla buddhalaista roinaa myyvilla putiikeilla ja koraansa kiertavilla tiibetilaisilla ja munkeilla. Buddhnan stupa on toinen Katmandun suurimmista stupista ja yksi tarkea pyhiinvaelluskohde erityisesti tiibetilaisille. Energia stupalla on jarisyttava. Luulen, etta kuka tahansa stupan alueelle astuva voi sen tuntea helposti. On kuin astuisi eristetylle alueelle, vuoren laelle tai laajan aron keskelle. Katmandu on yhtakkia poissa. Sadat tiibetilaiset kiertavat stupaa lausuen mantrojaan ja rukouksiaan ja munkit soittavat valtavia rukouskelloja stupan vieressa. Lukemattomat rukousliput liehuvat tuulessa ja aika tuntuu haviavan kokonaan. Istuimme stupalla huomaamattamme lahes kolme tuntia vain nauttien ja ihmetellen tunnelmaa. Stupa oli juuri oikea paikka vierailla meditaatiokurssin jalkeen. Korvaamaton vastapaino talle turhan intensiiviselle Katmandulle.

Stupan vierailun jalkeen lahdimme auringon laskiessa etsimaan Matthewn ja Konstan kanssa Kopanin luostaria. Suunnasta ei ollut oikein tietoa ja pimea alkoi laskeutua, mutta olimme kaikki sen verran vasyneita ja vaikuttuneita stupasta, etta emme juurikaan valittaneet. Katmandu on muutenkin hyvin turvallinen kulkea oisin etta paivisin. Tiet vaihtuivat hiekkaisiksi ja kivisiksi, kaupat loppuivat lukuunottamatta pienia kioskeja ja kotiravintoloita ja saavuimme siihen osaan Katmandua, jossa tavalliset ihmiset asuvat. Taivas vaihtui sinisesta vaaleanpunaiseksi, autot ja skootterit eivat kulkeneet nailla kujilla, naimme vain lukeamttomia maaria pienia leikkivia lapsia, siskoja ja veljia kaitsemassa, isia ja aiteja hoitamassa hommiaan ja koiria viettamassa vapaailtaa. Kaiken kurjuuden keskella Katmandussa asuu myos lukematon maara tavallista, arkista ja iloista elamaa elavia ihmisia. Olimme aika eksyksissa valissa, mutta ainahan sita lopulta paamaaransa loytaa ja niimpa kiipesimme jarkyttavan jyrkkaa rinnetta saapuen taydellisessa pimeydessa luostarin portille. Suomalaisen jaykka tokaisy, "Can we stay here?" ja saimme itsellemme huoneet luostarista. Nukuimme yomme sikeasti pitkan paivan jalkeen ja aamulla toiset herasivat hyvinkin virkeina, mutta mina herasin kovaan kuumeeseen.

Kaksi yota luostarissa menivat minulla sangyssa kovan kuumeen ja ripulin kanssa, en nahnyt juurikaan mitaan enka paassyt seuraamaan aamun pujaa tai paivan dharmatuntia eli opetustuntia, mutta levata sain ja lukea uusia kirjojani. Luostari oli uskomaton. Se sijaitsee korkealla kukkulalla Katmandun ylla ja iltaisin ymparille levittaytyy koko Katmandu yovalaistuksessa. Luostarin stupat ovat disneyland-tyliin vaaleanpunaisella ja -sinisella maalattuja ja mita mielikuvistumaisimmilla olioilla koristeltuja. Mieleeni painuivat kuitenkin tarkimmin pienet 8-10 vuotiaat munkit. Vaikka kovan koulun munkeiksi kayvatkin, siella ne on samanlaisia pienia poikia kaapujensa alla kuin kaikki muutkin. Kaavut oli milloin minkakinlaisessa mytyssa, mutaa hieman siella ja taalla ja laahasivat maata ja tarttuivat milloin minnekin ja heti, kun pihaan saapui jonkinsortin kulkuvehje, kaikki kavivat vuorollaan kurkistelemassa sisaan ja katsomassa mita ihmetta tapahtuu. Hauskaa seurattavaa.

Ja niin olemme taas siella, mista Nepalin loman aloitimme. Thamelissa, Dragon hotellissa, kolmatta kertaa sanomassa hei Pushkarille ja Kirille. Paaseeko taalta ikina pois... :) Ja mina istun edelleen puolet paivasta internetissa kirjoittelemassa liian pitkia tarinoita blogiin ja vastailemassa sahkoposteihin ja Konsta juo oluttaan ja syo karkkiaan. Sinuhe on kerrasta toiseen oikeassa. Ajasta toiseen mikaan ei loppujen lopuksi muutu. Ihminen pysyy samana ja maailma toistaa itseaan. Nain taalla. Kerromma mita tapahtui matkalla lahetystoon. Toivotaan kovasti viisumia. Aurinkoa ja lampoa Suomeen, taalla sita on jo liikaakin :)

Eini

Pieni terveinen Katmandusta

Suurin piirtein sielun ja ruumiin voimissa palasimme Dharmashringa meditaatiokeskuksesta takaisin tahan meluiseen, saasteiseen ja kummalliseen Katmanduun. Kymmenen paivaa istuimme yksitoista tuntia paivassa meditaatiotyynylla ja kuka millaistenkin demonien, valaistuskokemusten, royhtaysten ja pierujen ja kovan tyon syovereissa painiskelikin, kurssilta poistui uskomatonta rauhaa ja onnea loistavia ihmisia. Vipassana-meditaatiokurssi jarjestetaan Suomessa ensi kesana. Suosittelen lampimasti ottamaan osaa. Jos ei muuta, niin voi ainakin suunnitella tarkasti tyynyllansa mita tekee, kun palaa Suomeen. Taisin olla vahan huono oppilas valissa.

Kymmen paivan hiljaisuuden jalkeen Katmandun melu ja intensiivisyys on liikaa. Lahdemme muutamaksi yoksi Buddhna nimiseen paikkaan Katmandun viereen vierailemaan paikallisessa stupassa (uskonnollinen torni, wow...) ja Kopanin kuuluisassa luostarissa. Sitten menemme takaisin Pokharaan hakemaan kamamme ja kuuntelemaan mita mielta Yeshe on meidan meditaatiokokemuksista. Pokharasta menemme Varanasiin ja sielta Dharamsalaan ja Delhista Moskovaan ja sitten tullaankin jo kotiin. Kummatkin olimme tunteneet vahvasti kurssilla, etta on aika lahtea kohti Suomea. Me kaivataan kotiin.

Kurssille osallistui noin kolmisenkymmenta westerneria ja vaikka kurssilla ei saanut puhua ollenkaan, jokainen tuntui kummallisen tutulta kurssin jalkeen. Paatimme sitten menna kurssimme paatteeksi yhdessa illalla syomaan Katmandun ravintolaan. Niin me yhdessa meditoitiin vakavasti kymmenen paivaa ja kelattiin elamamme edesta ja takaa, koitettiin ymmartaa sydamissamme mita Siddhartha onneton koitti ihmisille opettaa ja katsoimme kahdeksantena paivana toistemme onnettomia naamoja, kun kaikki halusimme kiiveta aidan yli ja karata kotia. Ja niin me illalla soimme itsemme ahkyyn, useimmat joivat itsensa tukevaan humalaan ja hoitivat haavoitettua sieluaan pyhalla savulla. Mutta poiketen tavallisesta baari-illasta kaikki puhuivat elamastaan, karsimyksistaan, meditaatiokokemuksistaan, Siddharthan opetuksista ja siita, miten voisi oikesti oppia elamaan myotatuntoisemmin ja rakastavammin. Tunnelma oli mahtava. Ilmassa leijui yhteinen ilo ja yhteinen valittaminen toisista. Se oli harvinaislaatuista ja jotakin, mita tulen miettimaan monesti tuntiessani elaman heittelevan.

Olen nyt lyhykainen, mutta toivon todellakin saavani aikaa viela kertoa enemman viime viikoista. Pokharasta on tulossa lisaa kuvia ja edellisiakin voisi jollakin tavalla kommentoida. Eli lehmat syo taalla pahvia. Tai no kaikkea mita saavat, sanomalehte, roskaa, jatteita ja sitten pistavat maaten keskelle tieta. Kaksi seuraavaa kuvaa ovat Holi-festivaalilta, jossa koko Nepali ja Intia kay vesisotaa punaisen, sinisen ja vihrean varin kanssa ja juovat itsensa hirveaan humalaan. Festivaali on yksinkertaisesti kevaan, ilon, sekoilun ja juomisen juhla. Ja minusta tuli poikatytto. Saapuessamme Dharmashringa keskukseen ihmettelin kun kukaan ei nayttanyt minulle huonetta ja jain ainoana tyttona poikien kanssa odottamaan vuoroani. Ne luulivat etta olen poika. Eika tama ole ainut tapaus. Sakundala sai yhtena paivana citizenship korttinsa ja siita piti sitten ottaa oikein ryhmapotretti. Nyt Sankundala voi avata tilin ja aanestaa. Ja yhtena paivanapa kaytiin hieman melomassa. Melottiin yhden ravintolan ja hotellin edessa varmaan kaksi tuntia ja Konsta ui ja uljasteli sukukalleuksiensa kanssa. Sitten lahtiessa huomattiin, etta ollaan koko aika paljasteltu taman ravintolan edessa. Hyvaa ruokahalua vaan, suomalaista uljasta gotletti atleettia tarjolla.

Voikaa hyvin! Me voimme oikein mainiosta. Hillittoman mainiosti, ollaanhan taas vapaita... Nahdaan kohta!

Eini

Tunnelmaotoksia Pokharasta!

Jep, elikkas tassa teille muutama kuva taas! Ei valitettavasti kereta pistamaan yhtaan enempaa, kun pitaa lahtea meditaatiokurssille kymmeneksi paivaksi! Emme tana aikana voi olla yhteyksissa, etta alkaa huolehtiko! Kuvia en kommentoi, antaa niiden itsensa puhua ja ilmaista itseaan, blaablaa! Nonni moro!

Pokharassa laiskistuupi.

Terveisia paljon kaikille tutuille ja tuntemattomillekkin! Taallapa sita Pokharassa vielakin luuhataan. Paivarutiinimme koostuvat lahinna aamumeditaatiosta, lounaan ja paivallisen syomisesta ja illalla leffojen katselusta. Naiden valiin pistetaan sitten piirtamista, lukemista, tietokoneella pelaamista ja laiskottelua minun kohdallani ja Einin kohdalla aamujoogaa, lukemista ja iltameditaatiota. Ja tottakai laiskottelua! Elokuvat tulevat keskuksemme opettajan munkki Jeshen henkilokohtaisesta elokuvakokoelmasta ja niita todellakin riittaa!
Paivat jatkuvat kauniina ja aurinkoisina. Yhtena iltana 'kotiin' tullessamme naimme sadoittain isoja lentavia hyonteisia nousevan maasta ilmaan.. Nama paljastuivat termiiteiksi! Semmoisen rinteen alapaasta tuli maan sisasta jatkuvalla syotolla siivekkaita termiitteja, jotka sitten vahan aikaa rapikoityaan lahtivat lentoon ja parittelemaan jne jne. Tama on kuulemma suuri merkki siita, etta kylmat ajat ovat takanapain ja etta kevat on tullut Pokharaan. Haasesonki loppui eilen, vaikka tanaankin naimme viela pari mattimyohaista bussia bandi katollaan ja perhe sisassa pilistelemassa kadulla tullessamme tanne..
Eipa hirveasti ole kylla tapahtunut sitten viimekirjoittelujen, eika kamerani jostain syysta suostu pistamaan kuvia tietokoneille, etta joudutte vahan aikaa odottamaan niitakin. Paljon olen lehmista ja puhveleista ainakin ottanut kuvia. Se taalla on piristavaa ja hienoa mielestani, muuten, miten elaimet ja ihmiset voivat taalla elaa keskenaan rauhassa ja vapaana. Koirilla on ihan omat reviiri- ja laumakuvionsa ihan ihmisyhteiskunnan vieressa.. Esim. vakiravintolaamme asuttaa kaksi urosta, jotka vartioivat paikkaansa todella tarkasti muiden koirien varalta. Ja puhveleiden... Puhvelit, lehmat ja kanat paastetaan aamulla ulos ja nehan taalla tallustelevat missa lystaavat ja syovat heinaa ja mita ikina loytavatkaan ja illalla vaeltavat sitten yopaikkoihinsa takaisin.. Mikaan tama ei hairitse ihmisten elamaa. Autoilijat ja mopoilijat vaistavat aina elaimia ja kesyt elaimet tottelevat ihmista, kun han esim. usuttaa virtsaavaa sonnia ravintolan edesta pois. :) Olen itse varsinkin naita koirien kujeita seurannut suurella mielenkiinnolla. On ne niin ihmisia nekin. Ja olen saanut ravintolassa kaverinkin. Suuren pelottavan nakoisen dobermannin, joka on ihan pehmo oikeasti. Aina tulee rapsutettavaksi, kun siella sen nakee ja makaa jalkojen juuressa sen aikaa, kun siella syo.

Jep, semmoisia terveisia talla kertaa taalta. Mahdottoman terveina ollaan kummatkin, mita nyt Einin mahaa vahan nuo maitotuotteet sekoittavat. Ei se raukka osaa pitaa itseaan erossa lasseista, eli jugurttihedelmajuomista.. Elama hymyilee ja aurinko paistaa. Menempa ulos ja ehka kaljalle. Taas pitavat maolaiset taalla jotain kansankokouksia. Lukekaa jostain Nepalin tamanhetkisesta poliittisesta tilanteesta, elamme nimittain mielenkiintoisia aikoja taallakin. Kuningas on syosty vallasta ja paaministeri yrittaa rakentaa demokratiaa tanne, ainakin englanninkielisten sanomalehtien mukaan. Vaan tiedappa senkin lahteen luotettavuudesta. Maolainen puolue on joko alyttoman suosittu tai rikas, silla se tuntuu melkein joka paiva jotain propaganda-autoja ajeluttvan kaduilla tai katukokouksia pitavan..

Nonni! Olihan tassa jo, oon jo pari kertaa yrittany lopettaa kirjoittamisen, mutta aina jotain uutta putkahtaa naytolle. Perkule.. Nyt loppu! Ens kerralla kuvia, jos kamera toimii! Morjens!

Pokharan kuningaskalastaja

This day is a special day,
It is yours.
Yesterday slipped away
It cannot be filled with more meaning.
About tomorrow nothing is known.
But this day, today, is yours,
Make use of it.
Today you can make somebody happy.
Today you can help another.
This day is a special day,
It is yours. /Indian poem

Tanaan mina olen nahnyt elamani ensimmaisen kuningaskalastajan. Kavelin aamulla parin kilometrin paahan keskuksestamme istumaan suuren riisipeltojen tayttaman lahden laidalle. Tama paiva on Pokharassa puolipilvinen, on kuin aurinko paistaisi sumun takaa, lampimasti kuitenkin. Aamu oli utuinen ja painostava ja paatin hieman tarkastella lintuja. Vesipuhvelit laahustivat hitaasti pelloilla ja ihmettelivat aika ajoittain istujaa. Vesipuhveleiden ymparilla pyorivat vitivalkoiset korpin kokoiset haikaraa muistuttavat linnut. Sammakoiden perassa ne taitavat olla, jotka vesipuhveleiden tolskaaminen ajaa vedesta loikkaan. Kauempana pellosta ui parvi tunnistamattomia vesilintuja, joiden seassa on aina monia mielenkiintoisia kahlaajia seka paikallisia lokkeja. Viereisessa puussa lensivat taitavasti vastarakkimaista poukkoilevaa lentoa sinisen mustat harakan kokoiset linnut. Heidan aantelynsa on kuin harakan ja variksen yhteissoitto ja kehon pituinen pyrsto haaroittunut ja kaartunut paistaan sivuille. Valilla paikalliset varikset tahi korpit, kumpia lienevat, naimpa naakkojakin, ajoivat vinkurapystot lentoon puustaan. Siihen se sitten ison mustan linnun poistuttua istui kala suussaan ja toinen lennahti hetken paasta viereen. Niin kaunis valkoisine rintoineen, lampiman ruskeine paineen ja turkoosinsinisine hohtavine selkineen! Luulen, etta eivat kuningaskalastajat taalla mitaan harvinaisia ole, mutta komean linnun nakeminen on aina, kuin paasisi kosketuksiin jumalolentojen kanssa. Kysykaa vaikka kunnon lintufanaatikoilta :)

Luontohetkeni eivat ole rajoittuneet ainoastaan Nepaliin. Eilen aamulla maatessani joogan jalkeen matollani, aivan yhtakkia mieleeni tulivat Puolangan korpisuot ja korpikuusikot ja isan ja aidin kanssa sinne tehdyt hillareissut. Kaippa taydellisen rentoutumisen tilassa ajauduin jonnekin, missa sielu ja ruumis ovat aina levanneet. Siina sitten mielessani makasin rahkasammalmattaalla haistellen suopursuja ja suon kosteaa lemua. Taustalla ei kuulunut mitaan muuta kuin hiljainen tuuli ja kapustarinnan huuto. Se oli sinisen varinen hetki taynna suloista kaipuuta omiin metsiin. Suon laidassa, korpikuusen alla, morrimoykyn vieressa on aina ollut hyva tuumata. Paasenkin sitten kauneimpaan aikaan taas metsaan samoilemaan, juuri kesan noustessa rehevana kukkaan!

Meidan vierailumme Pokharassa nayttaa venyvan entisestaan, Konsta taisi siita jo mainitakin. Bodh Gayaan siirrymme vasta kuun puolessa valissa, ennen kuudettatoista paivaa. Elamamme alkaa olla varsin arkista. Heraamme ja menemme nukkumaan samaan aikaan, syomme samaan aikaan samoissa paikoissa ja hoidamme suurin piirtein samat rutiinit paivasta toiseen. Kun ei ole liikaa rahaa ja ainoastaan aikaa, elama asettuu helposti uomiinsa. Kirjoja kulutamme ihan kasittamatonta tahtia ja elamaansa on aikaa todellakin pohdiskella kulmasta jos toisesta. Itselleni tama tekee niin hyvaa. Kaikki minua hiemankaan tuntevat lienevat olevan samaa mielta... Onneksi Yeshe ja Konsta tekevat hyvaa tyota tolkuttaessaan paivasta toiseen minulle oman ajan arvosta ja rentoutumisen ja kiirettomyyden merkityksesta. Eikohan ne saa aivoni pestya takaisin tuloon mennessa :) Konsta on aloittanut piirtamaan ihan uudella innolla, yhdessa aina hihitellaan uusille sarjakuvien hahmoille ja juonikaanteille. Ja uusi rakas harrastuksemme on huonojen mustalaisvitsien keksiminen, 2Much poikabandille kun ollaan naurettu jo viikko. Mulla kun ei ole huumorintajua ja Konstalla kieroutunut, ne ovat sikamaisen ala-arvoisia vitseja.

Lopuksi teen viela pienia kielikorjauksia. Huomasin, etta olen taas kirjoittanut nimia ja paikkoja hapeallisen vaarin. Asumme siis talla hetkella Ganden Yiga Chozin Buddhist Centerissa ja opettajamme on Van. Losang Yeshe. Jefe oli jo aikaa kaukaa haettu... Noh, nain ne oikein tavataan. Hirvittavan hyvin voimme, joten aidit voivat huokaista taas viikoksi helpotuksesta. Ja kylla me taalta takaisin hiljotellen tullaan, kylla te kerkeette meidan marmatukseen taas kyllastya. Toivotan tuhannen kerran sita kaunista kevatta, teille sita niin toivon ja terveisia joka suuntaan!

Halin kera, Eini

Pokharan tunnelmia lisaa

Jep, eli kuvia pukkaa taas oikein olan takaa! Paikkana tosiaankin Pokhara, Nepal, olkaa hyvat;

Annapurnan vuorijonothan ne siina, Kiwi-hostellin katolta kuvattuna aamutuimaan..

Lakeside-turistialue kauempaa kuvattuna. Kaunis ja rauhallinen paikka taynna putiikkeja ravintoloita ja majataloja.. Yoelama ei ole kuulemma mistaan kotoisin, pitanee katsastaa joku paiva.

Rauhallinen paiva venevuokraamossa. Lakeside-aluetta tamakin.

Mahtavan nakoinen auringonlasku. Ei kylla kuva tee oikeutta, mutta yritys hyva!

Gamden Buddhist Center, tamanhetkinen kotimme. Todella rauhallinen ja hieno paikka. Taalla kavimme nelipaivaisen kurssimme ja jumahdimme sitten tanne. Taalla ollaan todennakoisesti viela pari viikkoa, koska seuraava maaranpaamme on kymmenen paivan meditaatiokurssi Bodh Gajassa Intiassa 16.3. Eipa tassa kiiretta ole, kunhan sinne keritaan ja minakin olen taman paikan rauhassa loytanyt uuden inspiraation piirtaa!

Reippaat kurssilaiset, mina ainakin naytan vahan ylireippaalta... Kuvassa mina, Eini, Marieke, Jocelyn, Marian ja Dan, vasemmalta oikealle. Keskella opettajamme, 59v. pirtea amerikkalainen munkki Jeshe! Mahottoman hyva tyyppi ja opettaja.

Ja maisemakuva keskuksen katolta. Vois vaikka postikortin tehda tasta.. Keskilampotila on varmaan jotain 15-20 astetta paivisin ja aurinko laskee joskus seitseman aikaan illalla. Sen jalkeen onkin sitten pilkkopimeaa ja kylmempaa. Aika luonnostaan on rytmi muuttunut sen mukaan toimivaksi, ku ei oo mitaan telkkareita eika muuta turhaa teknologiaa valvottamassa..
Muu. Vesipuhveleita n. 50m paasta asuinpaikkaamme. Eivat namakaan mokomat puhu lehmaa. Siella ne vaan mutustavat heinaa riisipelloilla kahlaten. Tai mita ikina syovatkaan, mystiset ovat vesipuhveleiden ajatukset.

Haat Pokharan tyyliin; koko perhe pariin bussiin, bandi katolle ja pilistelemaan! Metelia mahdollisimman paljon ja hyva tulee! Paivalla rillutellaan kaupungilla ja illalla haita tanssitaan.

Keskuksen tyontekija, Sakundala ja hanen parivuotias poikansa keskuksen puutarhassa...

Ja tassa hanen toinen poikansa, reipas kahdeksanvuotias! Koulussa ei kay, mutta pitaa sen sijaan hyvaa huolta pikkuveljestaan tayspaivaisesti... Suklaata joskus ostan talle salaa aidiltansa :)

Ja loppukevennykseksi maailman paras kielikoulun nimi; Cosmic Brontosaurus Language School! Indeed! Ja kuvakin on sen mukainen. Ties mista tamankin keksineet..

Jep, semmoinen satsi talla kertaa! Kunnossa ollaan, mita nyt vakavaa hippeytymista on minussa havaittavissa! Eikohan siihenkin laake kuitenkin loydeta viimeistaan Suomessa, kunhan paasen taas tuottavaksi osaksi yhteiskuntaa! Kaikille terveisia, elkaa paleltuko ja pysykaa pirteina!

Terveisin:

Konsta ja Eini, hipit maailmalla. Kuva otettu internetkahvilassa..

Pokhara and some new friends

Time seems to collapse in here. I just noticed that I promised to come up soon with the pictures from Pokhara but week has gone and nothing is done... But here I am again. So this story is going to be in english, because our audience is getting bigger and even though I have noticed that many foreign people have intuitive knowledge about finnish, everyone dont have it and this time our story is going to be in english. Mum and dad, try to cope with this and ask some help from your kiddoes.

For the first time we are really getting to warmer hoods. Spring is starting to show up here in Pokhara. Days are getting warmer and warmer, even hot and you dont have to feel cold anymore during any time of the day. Pokhara is so pleasant place to be that I really feel I could get stuck in here for a longer time. After Kathmandus huge pollution and noise the air is totally fresh, around us you can see a lake and the whole Annapurna range and in the backyards from the buddhist center we are staying, the jungle begins. The town is relatively small, around size of Oulu (120 000 people) and the tourist area of Ladeside is really calmed down for the tourists, which feels a little bit ackward. Do people really want to see Nepal or just have a grounded area just for themselfs with the things and desires they wish? Well, I have to admit, the Ladeside area is beautiful and peaceful and tourism has a big role for Nepal economy.

For the first couple of days we stayed in another guesthouse in the southside of Lakeside. When our bus arrived the welcoming reception was something awful. Around twenty five taxi drivers and hostel keepers surrounded the group of tired passengers offering everything you wish to hear. Well I didnt want to hear anything, just get going and find a hostel by myself but Konsta is always so polite that cant get rid of offerings. Finally one man sed to me that you wont get rid of the people unless you just leave and say nothing. And we did it. But the man was wise. After a while he camed beside us with a huge bicycle (the man was so tiny that the bicycle looked huge) and what else, offered us a room from the hostel! Price was good and man quite clever so we took it. Man appeared to be called Gavi and was really relaxed and nice guy. Teached us how to play japanese "rhytm fruits", I dont know how they are really called and even offered to his guests free smoke. Bearable. Before signing in for the meditation course, days in Kiwi guesthouse were really relaxed.

Finally, I found a first place were I could study some meditation and yoga and could even afford the course. We had four days course in the Ganden Yiga Buddhist Center. During the day we had meditation, hatha yoga, teacing about buddhism and discussion groups. Our teacher was and is still wonderful and inspiring monk Jefe (im not sure if im spelling the name right ). Jefe comes from USA and has been monk now for six years. The course was designed for westerners so time was really pleasant and I had lots of new ideas and inspiration to my way. Jefe recommended for the next step the ten day course of meditation in Bodhgaya, India. This ten day course is a little bit harder. You are not allowed to speak for the whole time or take any kind of connection to others (even eye connection is not allowed) and the whole time of the day is meditation. Food is really simple and needy. I think this time will be very teaching and challenging.

For the last few days I have been in touch with our new little fellows. The nasty bacteria of Nepal that I cant cooperate with. Or my stomich wont. So no eating for two days, only sitting in the toilet seat and throwing up after trying to eat something. Today we are taking our crab\shit\pootests and get to know how evil our pets are. It can come everywhere, food, drink, your fingers, the washing water in the dishes, cant know. But have to admit, we havent been so careful with the food and drinks. Mine came suddenly and hard with fever, but Konsta has had the problem a little more smoother for a week. Feel a little bit week now and then, but otherwise same as usual, louzy jokes and too much chocolate.

Have to start now my big journey to the center to get some money. Here I am sitting in the internet and dont actually have money with me to pay the internet, but the woman was nice and said I can come back to pay. If some sentences in this story seem a little bit strange, try to solve out the more rational meaning. I have noticed, my english is pretty weird sometimes. Im mixing words and really confusing people. I have been talking in the course how one woman invented the dead process, I cant conceive email to my box, how trees actually have wooms! Well, Im learning! Everything good for all of you around the world. I have done some serious meditation for you in the last six days! Will all the happiness and love be with you. Like it says in the end of the feedback paper we had to fill in the end of the course, may all the beings be happy!

With the big luuv, Eini

Katmandu experience, Nepal

Vihdoin hieman kuvamateriaalia Katmandusta! Olen pahoillani, olemme istuneet kolme tuntia hitaalla koneella, eika minun suoneni enaa syki kertoakseen pitkaa prestooria kuville. Nauttikaa maisemista, palaamme pian Pokharan materiaalin kanssa.


Katmandu juuri niin ahtaana ja varikkaana mita se on. Kuva on hostellimme katolta. Alhaalla kadulla soittaa parhaillaan orkesteri saattaakseen morsiamen kuvassa nakyvaan taloon. Menossa ovat siis nepalilaiset haat. Mahtavaa musiikkia ja komea tapahtuma. Tahan myo herasimme kymmenen aikaan aamulla.

Laundry time. Kyseinen paivamme oli yksi leppoisimmista ja parhaista koko matkallamme. Olemme hostellimme katolla, aurinko paistoi, vaikkei kuvassa sita teekkaan ja kuvan etualalla nakyvasta pienesta Doran kaiuttimesta kuuntelimme musaiikkia. Lukekaatte alhaalta lisaa fiilistelystamme.

Nain ystavallisia ja lampimia olivat hostellimme tyontekijat Katmandussa. Aina kun asioin kuvassa olevan Kirin kanssa, han tarttui minua lanteilta tai kaulasta kiinni ja hymyili natisti vieressani. Konstan mielesta tarkka tuumailumme siita, milla bussilla kannattaisi Pokharaan menna oli nayttanyt ilmeisesti varsin sopolta.

Konsta, apina ja Buddhapatsas hostellimme laheisen vuoren Monkey Temppelilla. 365 askelta kiipesimme vuorenrinnetta ylos apinan hyokkaysten saattelemana palaten portilta takaisin, koska sisaanpaasy maksoi RP 100. Yhtakkia Konsta raakaisi ja vajosi vieressani polvilleen ja mina ihmettelin kummasti mita tapahtui. Apina oli hyokannyt Konstan pohkeisiin kiinni yrittaen saada hedelmia kassista. Rohkeita otuksia.

Pieni apina vieressamme hamuamassa laukussamme olleita hedelmia. Ovat ne niin kuin pienia ihmisia, kun niita hetken vieresta tarkkailee.

Lumbini Tandoori Dhaba. Jos ikina menette Katmanduun lomalle, teidan on syotava taalla. Minua oikeasti hieman havetti valilla, koska ynisin orgastisesta ruokaelamyksesta varpaat kippurassa jokaikinen kerta, kun taalla soimme. Mahtavaa, rasvaista naania, ihanat daalit ja paneerit. Yksikaan ruokalaji ei ollut pettymys. Kuvassa naette perinteisen nepalilaisen aterian. Riisia, linssidaalia, kasviksia, chilipikkelssia, chapati ja papad leipaa. Kaikkea saa syoda rajattomasti ja ateria maksaa yhteensa 80 senttia. Rajaus kuvassa on taatusti miehen kasityota. Ruoka ja tissit.

Kulinaristisen keitaamme omistajan poika. Aarettoman tolkku pieni asiakaspalvelija ja ravintolatyontekija ja hirvittavan kiinnostunut kaikista toimistamme ravintolassa. Poika osasi kaksi sanaa englantia, yes ja ok, asiakaspalvelijan sanat. Han kaytti kuitenkin sanoja sellaisella painolla, etta oli vallan vakuuttava. Kysyin hanelta yhdesti, how are you doing today ja vastaus tuli coolisti ja varmasti silmiin katsoen: Yes.

Katmandun vaaristynyt talo ja kahden ihmisen kohtaaminen sen edessa. Konsta on kehittynyt aika hyvaksi valokuvaajaksi matkan aikana ja jotkut kuvat ovat aivan ihastuttavia! Tama yksi lemppari.

Tiistai ja Ganesh jumalan juhla. Pieni temppeli oli tapotaynna Katmandulaisia, jotka jonottivat paastakseen uhraamaan kukkia ja suitsukkeita Ganeshille. Ganesh on hindulaisten paajumalan Shivan ja hanen naikkosensa Parvatin lapsi, joka menetti dramaattisesti paansa ja joutui ottamaan tilalle ensimmaisen vastaantulleen eli elefantin paan. Ganesh on viisauden jumala ja esteiden poistaja.

Paikallisia naisia myymassa kukkia, joita voi luovuttaa uhrilahjaksi Ganeshille. Punaiset taplat nepalilaisten otsissa tulevat muuten useimmiten punaisista kukista jauhetusta jauheesta, jota he laittavat otsaansa lausuessaan pienen rukouksen ohittaessaan kaduilla olevia pienia alttareita. Usein rukous suoritetaan lennosta, juostessa ohi.

Ja tassa nyt naette sen suloisen prinssin, jonka suudelma oli suloisista suloisin, mita ikina olen vastaanottanut. Saavuimme Patanin puolelle Katmandusta ja paadyimme heti maistelemaan paikallisen pienen putiikin samosapiiraita ja muita ihmeellisia herkkuja. Poika hurmasi oitis kaikki ja jatti viela sydameen lahtemattoman jaljen pienella pusullaan. Sisko nayttaa syystakin ylpealta veljestaan.

Konsta ja Dora ja Patanin kaupungin pienia oppilaita. Kaikilla oli niin mukavaa!

Voitteko kuulla "too much, baby you are too much, but we're too much too!" Tassa meidan poikabandimme, 2 Much. Vasemmalla raisumpi, bandin pepper, Wang The Man ja bandin salt, runopoika Consta, ceella... Sydamet sarkyvat Nepalin kaduilla ja kirkuvien teinityttojen laumat peittavat pojat alleen pienilla alushousuillaan. IIIKKK!

Patanin kaupungin, kaupungin, jonka kaduilla kaveleminen maksaa RP 200, kuuluisa Durbar Square. Ei me tiedeta miksi se on niin kuuluisa (saastytte nyt siis turistiopas kamalta ja esittelylta), koska ei ole Lonely Planet kertomassa. Kaunis Patanin kuitenkin oli ennen poliisien ystavallisesti suorittamaa haatoa.

Katmandu style vanhempi mies. Pitkikset, tennaritossu, hamemainen pitka aluspaita ja liivi seka huivi ja nepalilainen myssy. Kuva Durbar Squarelta.

Mainostamisen eliittia. Kaikki haluavat Tanulaxmi Tylsakeskukseen! Tama on turisteille, jotka kokevat Katmandussa olevan liikaa tekemista, viihdyketta ja toimintaa.

Katmandun kuumassa yossa mikaan ei ole pyhaa. Tai no mehan tassa epapyhia oltiin. Toiset ovat keskella kiihkeinta lemmenleikkia ja kaksi turistia hihittaa vieressa ja kaiken hyvaksi ottaa kameralle kaiken. En tieda oliko syyna meidan piilokameramme vai jo aikaisemmin syntynyt ryppy rakkaudessa, mutta naimme naaraksen vallan kyllastyneen ja pettyneen nakoisena kulkemassa hetken myohemmin alakadulla. Ehka kumppani oli hitusen liian nuori ja lyhyt, kuten naette ei oikein yleta vaikka kaikin keinoin kylla yrittaa!

Hyvaa ystavanpaivaa Pokharasta!!!

HYVAA YSTAVANPAIVAA!!! Olemme saapuneet Pokharaan, Oulun kokoiseen kaupunkiin 200 km Katmandusta luoteeseen. Kaupunkin on luonnoltaan todella kaunis sinisene jarvineen ja ymparilla levittaytyvine vuorineen. Ilma on vihdoin kirkas ja puhdas ja aurinko on lammittanyt meita monena paivana. Nama kuvat ovat kuitenkin aikaisemmilta paivilta, Katmandun kuvat ja Pokharan tunnelmat laitamme myohemmin. Hali ja suukko kaikille!


Tayden kuun latinolaiset reivit Lhasan Phuntsok Khasang hostellissamme. Konsta kuvaa ja jammailee kameran takana ja tanssilattialla latinojamia opettelevat Eini ja Dora ja opettajan toimii aito ja oikea brasiliaano, Alejandro. Viimeinen ilta ennen bussimatkaamme Katmanduun.

Kahdeksantoista tunnin pomppimisen ja rytyytyksen jalkeen saavuimme kolmelta yolla tahan hurmaavaan rajakaupunkiin Chengmuun. Nukuimme varsin sikeasti herataksemme aikaisin aamulla jatkamaan matkaamme Katmanduun. Olen kuvaillut jo kaupungin erityislaatuisuutta edella ja aikamme internetissa kuluu, joten siirrytaanpa matkalla eteenpain.

Chengmun katuja ja reissuporukkamme turistikamppeet selassa. Kaupunki oli valloittanut jyrkan vuorenrinteen ja siina oli vain yksi paakatu, joka kiemurteli rinnetta alas paattyen siltaan, jonka alla kohisi suuri vesiputous. Jatkoimme taksilla matkaamme Nepalin rajalle, josta Dora tinkasi meille 25 euron jeeppikyydin Katmanduun. Paasin kokemaan huvipuiston kauhut ja riemut viela aikuisena matkatessani tassa jeepissa.

Koko matkamme Katmanduun ja ylipaatansa kaikki tiet Nepalissa kulkevat jyrkilla vuorenrinteilla. Hitaasti alas laaksoon, josta jatkoimme pienta jokea pitkin eteenpain. Liikenne on edella kuvailemani mukaan kaaos, mutta kuskit hyvinkin lahjakkaita poikkelehtimaan kaaoksen saantojen mukaan. Matka oli kuitenkin maisemiltaan aarettoman kaunis vehreine vuorineen ja pienine kylineen.

Pojat ovat tomerina. Jokin hihna hakkasi kattoamme alkumatkan ja lopulta kuski menetti hermonsa aaneen ja ehka mielessaan tunsi tuskaa autonsa maalipinnan takia ja pojat rupesivat yhteistuumin etsimaan kilkutuksen syyta. Lopulta se loytyi, tosin ei kukaa tiennyt mista se tuli, mutta pakkaukset uudestaan kyytiin ja menoksi. Jatkammekin tasta suoraan Katmandun tunnelmiin...

Ilmoitusasiaa ja pienta tarinaa

Terveisia pimeasta Katmandusta. Ilta tuli taas pian ja yllattaen. Menemme aina samaan aikaan syomaan pieneen, mutta aarimmaisen hyvaan nepalilaiseen ravintolaan. Kun menemme sinne, aurinko paistaa, kun tulemme, on taysin pimeaa. Se on minun syytani, syon hillittoman hitaasti. Ja paljon... Tiedoksi kotivaelle ja muille kaipaaville, mina, Eini, kadotin puhelimeni ja Konstan puhelin ei toimi taalla, joten ainoa yhteydenottovaline on blogin tai sahkopostin kautta. Katmandussa on myos koko ajan sahkokatkoksia, joten nettiin paaseminen on aina hieman arveluttavaa. Teoriassa meidan kuitenkin pitaisi paasta nettiin koko ajan paitsi matkustaessa. Seuraavan kerran taidetaan matkustaa vasta ensi viikonloppuna Pokharan kaupunkiin, joka on kuuden tunnin bussimatkan paassa.

Noniin, kuten sanoin, jain odottelemaan ensimmaista kulttuurishokkiani ja sieltahan se tuli. En tieda onko tama ihan kulttuurishokki, mutta jonkilainen angsti kuitenkin paikallista kanssakaymiskulttuuria kohden. Koitan aina olla hymyilevainen ja ystavallinen ihmisille keta tapaan ja tahan mennessa se on myos ymmarretty ystavallisena eleena niin miehilta kuin naisilta. Nyt kuitenkin nayttaa silta, etta jos hymyilet ja juttelet iloisesti miespuolisille ihmisille, jotka ovat paikallisia, suostut oitis myos seksuaaliseen kanssakaymiseen. Ja jos kerran suostut tahan yhden miehen kanssa (jutteluun siis), sana kulkee ja muutkin paattavat koittaa onneaan loyhamoraalisen lansimaalaisen naisen kanssa! Kavin hyvin mielenkiintoisen keskustelun Krishna nimisen miehen kanssa pari iltaa taaksepain. Kysymykset olivat kaiken kaikkiaan: nimi, kotimaa, onko tuo mies sinun poikaystavasi, harrastatteko seksia, pidatko seksista, kuinka monta kertaa olet harrastanut, tule huoneeseeni. Hmm. Olen pahoillani, mutta ei. Ja mina tyhma en osaa edes sanoa suoraan, etta painu helvettiin, kuten muuan kiinalainen tytto neuvoi.

Onneksi kuitenkin aina loytaa seasta poikkeuksia. Yhden nepalilaisen pojan olen hostellimme tyontekijoista loytanyt, joka osoittaa vain ystavyytta. Muuten taalla on edelleen ollut varsin mukavaa, ilma on paivalla kohtuullisen lammin, illaksi kuitenkin viilenee aika kylmaksi. Tai no, ei ehka pitaisi puhua kylmasta, kun ajattelee Suomen lampotiloja. Lahinna paivani ovat menneet hoidellessa jarjestojuttuja netissa Suomeen ja kavellessa ympariinsa Katmandun kaduilla. Tanaan meilla olisi tarkoitus lahtea ulos mikali ahkyltamme kykenemme. Eipa juuri muuta ihmeellista. Pysykaa lampimana!

Eini

Arkea Katmandussa

Ilta alkaa jo laskeutumaan Katmandun harmaan taivaan taakse. Olemme taas saasteiden keskella ja musta raka on palannut osaksi arkeani. Herasimme aamulla varsin mahtipontisesti ja jopa saikahtaen viereisella kadulla soittavan orkesterin musiikkiin. Taas joku meni naimisiin Katmandussa. Talla haat ovat kuin karnevaalit. Koko kaupunkin kuulee varmasti, jos joku menee naimisiin. Morsian kuljetetaan talolle ja oletettavasti myos vihkimispaikkaan samantapaisella autolla, kuin Suomessa, mutta morsian kulkee saattueessa, jossa ensimmaisena menee karnevaaliorkesteri noin viiden torvisoittajan ja lyomasoittajan kera. Musiikki on varsin rytmikasta ja mukaansatempaavaa ja saa mielen heti juhlatuulelle. Orkesterin perassa tulee morsiusauto ja loput suvusta kauniine intialaisine pukuineen ja smokkeineen.

Herasimme sitten tahan kovaan pauhuun ja musiikki oli niin mukaansatempaavaa, etta juoksimme yopoksyt ja bokserit muassamme katolle tanssimaan. Aurinko paistoi lampimasti ja mieli oli heti aamusta varsin iloluontoinen. Nauratti, mina naytan ihan hamppupummilta haisevine rastoineni ja Konsta alkaa muistuttamaan saksalaista yhden tahden pornotahtea. Silla on kohti taivasta kasvava blondi karvakypara ja gunterviikset, tosin harmillista kylla viikset lahtivat aamulla. Noh, me tanssimma ja iloitsimma elamasta oikein kunnolla. Meilla oli myos tanaan pyykkipaiva. Ei ole pesukonetta, eika aitia pesemassa, joten eikun nyrkille vesihanan aareen. Tapahtuma oli loppujen lopuksi erittain miellyttava. Hoidimme pyykkimme taas kerran ihastuttavalla katollamme. Konsta lainasi Doran kaijutinta ja huudatimme The Planet Smashersia, I walk the linea ja Morcheebaa ja lauloimme kovaa, korkealta ja epavireisesti kyykkien sankkojemme vieressa. Tanssia piti taas valista ja saimme ihmettelevan ja nauravan yleison hostellin siivoajista. Se oli mukavata ja taas kerran yksi arkisen ihana ja kaunis hetki elamassa.

Eilenpa satuimme myos kavasemaan toisessa kaupungissa kavelemalla, tosin se selvisi meille vasta myohemmin. Lahdimme aamulla tutustumaan Patan nimiseen alueeseen Katmandun laitamilla. Matkaa sinne oli noin viisi kilometria, joten ajattelimme kavella sinne ja takaisin. Patan me lopulta loydettiin, vaikka monta kertaa meilla ei ollut aavistustakaan missa olemme. Katmandun kadut eivat ole mitaan highwayta, vaan pienia, kiemuraisia ja mutaisiapolkuja, joita pitkin autot, mopot, skootterit, polkupyorat, riksat ja kaikenkokoiset ihmiset kulkevat. Joka paikka on populaa pullollaan ja erityisesti tuntuu, etta joka paiva on jossakin jonkin sortin juhla menossa. Minusta Katmandua voi kuvailla aika hyvin, jos ajattelee sen olevan todella suurelle alueelle levittaytynyt maalaiskyla. Lopulta ylitimme haisevan noron, jonka on tarkoitus muistuttaa jokea ja saavuimme Pataniin. Olemme ihastuneet suunnattomasti kaduilla myytaviin uppopaistettuihin lettuihin ja piiraisiin ja istuimme pienen pieneen myymalaan, jonka perhe leipoi naita herkkuja. Massyttelimme aikamme ja kuin sattumalta satuimme samalla tapaamaan koko perheen ja tutustumaankin hieman. Piiraat maksavat naissa kojuissa yhdesta viiteen SENTTIA, joten budjetti ei kuormitu, maha kyllakin. Perheen tyttarella oli pieni poika. Voi miten kaunis, suuren suuret mustat silmat ja pitkat ripset, pulleat ruusuhuulet ja kihara tumma tukka. Molemmissa korvissa napotti piene kultarenkaat ja samoten toisessa nilkassa. Poika oli varsin kiinnostunut meista valkonaamoista ja lopulta lahtiessamme kaupasta saimme jokainen suukon talta pojalta. Tama oli ehka elamani suloisin suukko. Pienen pienet ruusuhuulet torollaan odottamassa suukkoa.

Patan oli hyvin elavainen ja kaunis alue pienine kujineen ja lymyavine temppeleineen. Loppujen lopuksi kiinnostavin seikka Patanissa oli se, etta turistin taytyy maksaa paastakseen kavelemaan kaupunkiin. Kaupunki johon on paasymaksy! Emme me tata tienneet ennenkuin poliisit Patanin kuuluisimmalla aukiolla tulivat paasylippuja kyselemaan. En todellakaan asiasta tiennyt enka aikonut maksaa 200 rupiaa kadulla kavelysta, joten anime-silmat peliin ja surkea selitys, kuinka emme tienneet ja kuinka meilla ei ole kuin 50 rupiaa mukanamme. Ei ne meilta loppujen lopuksi mitaan ottaneet, mutta lahettivat kiiruusti takaisin Thameliin, alueelle, josta tulimme. Se siita sitten, en taida menna uudestaa Pataniin. Tai ehka pummilla joku paiva valtellen poliiseja.

Kaiken kaikkiaan elama Katmandussa on turhankin ihanaa. Saat herata lampimaan aamuun ja ihmisten ja elainten meuhkaamiseen kaduilla, parhaimmassa tapauksessa orkesteriin. Otat suihkun hostellin katolla ja kuivailet itseasi aurinkotuolilla katsellen yli kaupungin. Syot halvalla tulista ja mausteita nepalilaista ruokaa ravintolassa, koska ruoan itse tekeminen tulee kalliimmaksi ja vietat paivan kavellen kaupungissa, jossa aina tapahtuu jotain. Illalla auringon laskiessa kaupunkin muuttuu yha kauniimmaksi loistavine valoineen ja pienine kujineen. Illan voi lopettaa polttaen pienta nuotiota katolla ja ihaillen tahtia ja nukahtavaa kaupunkia. On todella hankala kaivata arkeaan. Toivoisin kuitenkin, etta loytaisimme viela niita vapaaehtoistoita. On vaikea katsella kurjuutta silmasta silmaan joka paiva tekematta asialle yhtaan mitaan. Tosin koitamme ruokkia yhta koyhaa ja vaatimatonta miesta laheisella temppelilla. Han erosi muista kerjaajista suuresti istumalla vain hiljaa kankaan alla Buddhapatsaan varjossa ja valtellen ihmisten katseita. Han hyvaksyi kuitenki Konstalta hedelmia, joten aattelimme, josko han ottaisin vastaan muutakin ruokaa. Hanen silmansa eivat ole ihan normaalit, joten epailen, josko han nakee kunnolla saatikka ollenkaan. Niin monta ihmista, joilla ei ole mitaan.

Paiva etenee ja alan tuntea nalkaa. Olen kyllakin tainnut vain menettaa ruokahaluani matkan aikana, vaikken ole yhtakaan mahatautia viela saanut. Mutta kylla linssidaal, riisi ja naanleipa aina kelpaa. Kuulin, etta Suomi on talla hetkella kylmentynyt entisestaan. Minusta on aina mukavaa Suomen pakkasilla polttaa kynttiloita kotona ja lukea hyvaa kirjaa monen viltin alla. Kokeilkaa tekin. Tai sitten voi vapaaehtoisesti torottaa ulkona nipistelevassa, mutta kaunissa pakkasilmassa. Tai tuijottaa televisiota tai kaivaa nenaa. Miten vaan. Nahdaan taas, terveisia!

Eini

Kengurukyydilla Katmanduun

Istun ilmaisen internetin aaressa Katmandussa kuunnellen samalla suunnatonta torvi- ja orkesterimusiikkimelua kadulta. Joku menee juuri naimisiin ja sellaisella volyymilla, etta koko Katmandu varmasti kuulee. Konsta juoksi katsomaan, mutta mina nyt istun kiinni netissa, vaikka kuulostaa ihan pirun hienolta...

Matka Lhasasta Katmanduun oli varmasti hienoin siirtymiskokemus talle reissulle! 800 km matka tehtiin siis bussilla ja kesti Katmanduun saakka yhteensa noin 30 tuntia. Yksi yo vietettiin Chengmussa, Kiinan ja Nepalin rajalla. Bussi oli pienoinen ja matkustajia oli ainoastaan muistaakseni yhdeksan kappaletta. Muutama tiibetilainen levean hymyn ja korean olemuksensa kanssa nousi mukaan pienista kylista ja kaupungeista matkan varrelta. Lhasasta Shigatseen, noin 300 km lounaaseen, saimme viela ajaa paallystettya tieta mahtavien vuoristojen valissa, auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta. Seurasimme Lhasa-jokea joen muodostamassa laaksossa, kiemurrellen vuorenrinteiden kielekkeilla, valilla ylittaen joen toiselle puolelle ja jatkaen kaarmetieta. Shigatsessa pysahdyimme syomaan ja ostamaan ruokaa. Kaupunki oli noin Oulun kokoinen, tosin Oulussa lehmat eivat ela kauppojen ulkopuolella ja ihmiset keraanny rinkeihin kadulle kasitteleman jakkien lihaa. Shigatsesta jatkoimme edelleen lounaaseen pysahtyen seuraavan kerran illalla pienessa Tingrin kylassa. Kylan raitti oli noin 500 m pitka ja auringon laskiessa ja pimeyden saapuessa nautime paistettua riisia pienenen pienessa ravintolassa, joka muistutti ehka enemman kotoista keittiota. Sahkot sammuivat aina valissa, mutta ruoka oli hyvaa ja sita oli ehka hieman liikaakin ja jatkoimme kyllaisina matkaa. Mita lahemmas Chengmua saavuimme, sita onnettomammaksi kavi tie ja keli. Lopulta vedimme keskella yota pienen pienta hiekkatieta tiheasa sumussa. Tie oli ehka viisi metria levea ja niin moykkyinen, etta sai tosissaan valissa pidella etupenkista kiinni pysyakseen kyydissa. Rymina oli mahtava ja matkaa tehtiin lopulta noin 30 kilometria tunnissa.

Kuitenkin saavuimme Chengmuun lopulta kahden aikaan yolla ja horroksessa kommimme hostelliin nukkumaan. Olin viela valvonut edellisen yon Alejandron kanssa kuuta Lhasassa hostellimme katolla, joten olin aivan lopussa. Tosiaan, keksimme pystyttaa teltan hostellin katolle ja nukkua siella viimeisen yon, koska kuutamo oli taysi ja uskomattoman kaunis ja molemmat mieleltaan liian levottomia nukkumaan. Siella turistiin lapi lampaannahkan alla kaikki maailman asiat ja koettiin sita mahtavaa ymmarryksen tunnetta. Kerrassaan unohtumaton yo. Mutta takaisin Chengmuun. Aamulla heratessamme naimme ymparillamme kerrassaan kauniin kaupungin. Chengmu on rakennettu todella jyrkalle vuorenrinteelle. Kasvillisuus alkaa muistuttamaan subtropiikkia ja kaupungin lapi virtaa vesiputous laskien lopulta kaupungin alla olevalta kielekkeelta alas kymmenia ja kymmenia metreja. Paikka naytti paratiisilta, kostea ilmasto, vehrea metsa, sumuinen vesiputous ja hymyilevaisia ihmisia kylanraitilla, joka kiemurtelee lapi kaupungin. Mentava oli, vaikka houkutus oli suuri jaada Chengmuun ja ylitimme taksilla rajan aina Nepalin puolelle saakka. Nepalin puolelta otimme jeepin Katmanduun ja toinen unohtumaton matka alkoi.

Jeeppia ajoi mukava nepalilainen mies. Katolle lastattiin ja kamat ja lahdettiin matkaan. Nepalin puolella tie ei muuttunut vasta kuin Katmandun lahimailla paallystetyksi, joten kyyti jatkui rymisevana, pomppuisena ja muutenkin hyvin aanekkaana. Torvea kaytetaan syystakin paljon. Koko matka rajalta Katmanduun on vuoristoa ja laskeutumista, joten torvi on oiva varoituskeino kielekkeisilla teilla. Liikennesaantoja ei juurikaan ole lukuunottamatta sita, etta ajat suurin piirtein tien vasemmalla puolella. Valilla peitimme kaikki silmamme, koska olimme todellakin monta kertaa ajaa kolarin vastaantulevan kaistalla, mutta ihmiset osaa kaytaa jarruja ja pienen jumin jalkeen matka jatkuu. Ja kuski vain nauroi meille herkkiksille... Katmandu me kuitenkin loydettiin ja lopulta myos hostellimme, jonka kiinalainen ystavamme Dora oli meille jo ystavallisesti valmiiksi katsastanut. Dora on kova mimmi. Paattavainen, jarjestelmallinen ja antaa kovan henkisen potkun munille, jos joku yrittaa kieroilla saadakseen lisarahaa tai muuta hyotya matkaajista. Oli niin ihana ja helppo matkustaa taman rautamimmin kanssa. Lisaksi seurueessamme on Lee ja Wang Jun, kaksi kiinalaista miesta.

Oih, nyt joudutte lukemaan imelaa tekstia, koska olen suunnattoman ensirakkauden vallassa. Katmandu on eh, miten sen sanoisin, ihan kuin elama itse niina kaikkein suloisempina hetkina. Taynna sita kaikkea, mita siihen kuuluu, surua, myotatuntoa ja haikeutta, huumoria, riemua ja naurua, mystiikkaa, ennalta-arvaamattomuutta ja kiehtoo kaikesta hulluudesta huolimatta niin pirusti. No, yritys tuo oli ainakin... Kartalla voi heittaa hostellin katolle paskovia puluja, koska tiet ovat niin kiemuraisia ja pienia ja sekavia, etta katsoin parhaaksi vain opetella kokemuksella kaupungin kaavaa. Ja ne kadut ovat niin taynna elamaa ja kaikkea erilaista ja ihmeellista. Pitaa katsastaa aina pieni patka kerralaan, ettei vallan mene paa sekaisin. Ihmiset muistuttavat paljon enemman intialaisia kuin kiinalaisia ja hindulaisuuden vaikutus nakyy joka paikassa. Toki buddhalaisia on taalla viela paljon, onhan Nepal Siddhartha Gautaman kotimaa ja Buddhan elaman keskeisten kaanteiden tapahtumapaikka. Melkoinen mikstuuri tama kaiken kaikkiaan on, kansoja on Tiibetista, Kiinasta, Intiasta ja Nepalista. Ilma on huomattavasti lampimampi, kuin Tiibetissa, yolla ei enaa tarvitse katsella nukahtaessaan hengityksensa huurua ja herata kylmaan. Ehkapa paasen rakanokastanikin eroon Katmandussa. Koyhyytta ja kurjuutta taalta loytyy huomattavassa maarin enemman kuin Kiinasta. Eilen ihmetellessamme kaupunkia huomasin yhdella torilla pienen viiden lapsen ryhman, jotka olivat yksin siina koko illan ilman kenenkaan aikuisen hoivaa. Lapset olivat ehka enintaan kahden-kolmen vuoden ikaisia ja leikkivat pienella pahvilaatikolla. Yhdella lapsista ei ollut edes housuja jalassa, siina ne likaisina ja avojaloin leikkivat ja varmaan koittivat pitaa toisistaan huolta. Kaksi-kolmevuotiaat lapset! Kaikista paras tapa Lonely Planetin mukaan on antaa lahjoituksia ja rahaa organisaatioille, jotka tekevat lasten ja huono-osaisten hyvaksi tyota, mikali haluat auttaa. Rahan antaminen opettaa vaaranlaista tapaa selvita ja kahden kadulla vastaan tulevan pikkupojan mukaan lisaa ongelmia muutenkin. He sanoivat, etta mikali haluat auttaa, osta heidan pikkusiskolleen maitoa, mutta jos annat rahaa, isommat pojat huomaavat sen, tulevat ja pieksavat saadakseen rahat. Paljon isoja ja mietityttavia asioita.

Mutta jotain iloistakin loysin eilisen kavelymme aikana. VEGAANINEN INTIALAINEN KASVISRUOKARAVINTOLA!!! Pieni kyltti muutenkin sekavan kadun kulmassa, nyt olen tainnut saada puhdisettua negatiivisen karmani, mita tulee kasvisravintoloihin :) Sinnehan mina sitten lempeasti pakotin koko porukan syomaan (olisitte nahneet Leen naaman kun se huomasi, ettei mistaan saa lihaa, kiinalaisille kasvissyonti todellakin on outo juttu ja Lee on vanhempi mies). Ruoka oli herkullista, takuu vegaanista ja intialainen omistaja uskomattoman ystavallinen. Han kertoi, etta paikka on ainoita vegaanisia koko Nepalissa (hmm...) ja ettei se nauti kovin suurta paikallisten suosiota. Hanella oli hyvia yhteyksia vapaaehtoistyota jarjestaviin tahoihin ja lupasinkin jututtaa hanta uudemman kerran tasta aiheesta. Tetenkin aion muutenkin kayda joka paiva siella syomassa, ihan tukemisen vuoksikin. Ja ruoka on noin 50 senttia kerralta. Hostellimme on myos ihastuttava. Se on kiinalaisten omistama ja asumme hostellin katolla olevassa dormissa. Yksi yo maksa yhden euron. Vieressa meilla on suuren suuri kattoparveke taynna kasveja ja aurinkotuoleja, joissa lotkotella. Katolta naemme pitkalle kaupungin ylle. Ensi yoksi ajattelin ripustaa katolle riippumattoni ja nukkua siina. Minulla oli myos mahdollisuus ensimmaista kertaa pariin viikkoon tehda joogaa auringon noustessa hostellin katolla. Empa sano mitaan, koska en osaa. Liian kaunista.

Pieni ensimaku Katmanduun. Mina alan odotella kulttuurishokkia ja Konsta voisi lisailla tanne hieman kuvia. Taidan lahtea lounaalle intialaisen miehen luokse kasvisravintolaan. Voikaa hyvin ja lahetelkaa terveisia kevaan etenemisesta.

Toivotteleepi, Eini