Agra, Delhi, yhden matkan loppu ja toisen alku

Huomenna lennamme Konstan kanssa Moskovaan. Lennamme takaisin sinne, mista nelja kuukautta sitten lahdimme matkaan. Yksi matka, melkoinen monen tuhannen kilometrin roundtrip sulkeutuu ja aloitamme taas yhden matkan tarpoessamme arkea kotisuomessa. Nyt on luvassa se siunauksen ja kauhun hetki, kun koitan kirjoittaa viimeisen romaanini blogiimme ja kertoa teille auliisti, kannattaako tallainen rahan ja hermojen haaskaus ja milla hinnalla. Luvassa siis kaikkien aikojen jatkoromaani. Tai luultavimmin suhteellisen lyhyt tekele, ennenkuin sahkot katkeavat tai menetan muuten vain karsivallisyyteni kuvailla viimeisia kuukausia. Siksi kai minusta ei kirjailijaksi ole, vaikka pyha mies baba tahtien ja kasieni kuhmujen mukaan minulle sen tulevaisuudeksi ennusti. Ehka oli tahdet valmiiksi vinkurallaan, kun ensi parkaisuni paastin. Tai ainakin sen jalkeen.

Viimeiset paivat Varanasissa olivat hyvin mielenkiintoisia ja kalliita. Intia todellakin soi minun rahani tai vaihtoehtoisesti laiskistuin niin paljon, etta mieluumin maksoin tietyista palveluista, kuin suoritin ne itse. Intia, ensikosketuksemme jalkeen koitimme Konstan kanssa ankarasti miettia allegoriaa talle sekavia fiiliksia nostattavalle maalle. Mina ehdotin huumeita ja Konsta paatyi uniin. Tasta maasta voi imea itseensa kaikki psykedelian varit, tunteet ja ajatukset, se kutkuttaa ihmisillaan ja ilmapiirillaan jokaikista hermopaatetta kehossa ja mielessa. Toisena hetkena raivostunut, sitten ihastunut ja lempea, taas turhautunut ja kohta surullinen ja myotatuntoinen ja hetkessa ilon ja euforian huipulla. Kurjia kerjalaisia, pyhia sadhuja hasispiippuineen, nuoria naisia kauniissa sareissaan, teiniviiksipoikia Britney Spears paidoissaan ja perhe juttelemassa lempeasti toisilleen riksan kyydissa. Sovinistisia keski-ikaisia ukkoja ja nauravia vanhoja naisia. Kaikkea ja ne kaikki lahestyvat sinua yhta-aikaa kaikista kulmista. Voit todellakin tuntea olevasi elossa ja varmasti yhta helposti koukuttaa itsesi ja kaivata takaisin aina uudelleen.

Tunteeni Intiasta jaivat varsin sekaviksi, mutta kiinnostukseni ja mielenkiintoni se kaappasi taydellisesti. Varanasin mielenkiintoisimmaksi hetkiksi jaivat Pablo ja Goldie Hawnilla kehuskeleva babamme. Pablo tuli myymaan minulle postikortteja katsellessamme hamartyvassa illassa Gangesin rannalla suoritettavaa hindulaista pujaa eli rukous- ja uhriseremoniaa. Rahaa poika halusi, kuten lahes kaikki Hindustanissa, mutta sen lisaksi poika oli poikkeuksellisen avoin ja ystavallinen. Intouduimme juttelemaan ja 14-vuotiaaksi han oli oikein ihastuttavaa seuraa. Sovimme tapaavamme seuraavana paivana, mutta kellomme olivat eri ajoissa ja ohitimme toisemme. En tieda mita, mutta jotakin harvinaislaatuista Pablossa oli. Varanasi ei jata vieraitaan yksin. Odotellessamme kadonnutta Pabloa taas kerran huomaamattame syvennyimme keskusteluun nuoren miehen kanssa ja han halusi vieda meidat pyhan miehen ashramiin eli temppeliin. Puolen tunnin kuluttua meidat oli jo taivuteltu hankkimaan babalta itsellemme henkilokohtainen horoskooppi ja talismaani ja oljyhoidot. Onneksi olimme oikeasti rahattomia ja tyydyimme vain horoskooppeihin. Tahan hetkeen asti baba kertoi kaiken tasmallisesti menneisyydestamme, mutta mita tapahtuikaan tulevaisuudellemme? Kumpi olikaan Konsta ja kumpi Eini??

Mina Eini, tulen olemaan ammatiltani taiteileva artisti, alanani kirjoittaminen, valokuvaus tai musiikki. Minusta kasvaa globaali nainen, joka tulee asumaan elamansa aikana ympari maailman. Tyoni ei ikina tule olemaan ruumiillista tai pitkakestoista ja tulen olemaan suhteellisen rahaton koko elamani. Suomalainen mies ei ole minulle hyvaksi. Seuraavan eron jalkeen tapaan tulevan aviomieheni, joka on minua nuorempi ja ulkomaalainen. Minua siunataan kolmella lapsella, joista baban mukaan olen jo yhden huomaamattani menettanyt. Olisin siis hanen mukaansa ollut jo kerran raskaana ja saanut tietamattani keskenmenon. Elan onnellisen ja tyytyvaisen elaman ja kuolen 85 vuoden ikaisena. Selkani tulee olemaan terveysongelmani, mika on ainakin tahan paivaan mennessa pitanyt tasan paikkansa... Hmm. Konstan elama alkaa hanen tayttaessaan 31 vuotta, siihen asti elama jatkaa tamanhetkista rataansa, rennosti ja renttuillen. Hyvana ihmisena, niin sisalta, kuin ulkoa, hanesta tulee sosiaalityontekija tai muuta auttamistyota tekeva henkilo. Konsta menee naimisiin 35 vuotiaana, itseaan nuoremman, herttaisen ja rehellisen suomalaisen naisen kanssa. Kuolema saapuu 85 vuoden iassa ja sita ennen Konsta tulee elamaan terveen ja onnellisen elaman. Meniko baballa kartat sekaisin, ihmettelimme kavellessamm takaisin hotellillemme. Konstan piti olla se matkusteleva taiteilija ja minun asettuva jeesustelija. Niin painui sormi sieraimeen ja huolestuneina tuijotimme toisiamme kuuman illan odottaessamme junaamme Agraan.

Agra. Taj Mahal ja aivan liikaa turistikauppoja. Soimme Pizza Hutissa, kavimme katsomassa Bollywood leffan ja melkein jouduimme suuren huijauksen uhriksi, oikein jalokivien kera. Kuuma paiva ja limainen mies matkatoimistossa hoitelemassa meille junalippuja Delhiin. Suuren ystavyyden ja ihastuksen eleena paasimme oikein takahuoneeseen teelle pomon kanssa. "Finland, what a wonderful country! Oh, you couple? Such a hansom man, how beautiful smile you have!! And woman like a rose, you know you are so fortunate!" Ja kuinkahan paljon rahaa sina haluat meilta? Turistiviisumimme avulla meidan olisi ollut maara kuljettaa koruja Suomeen, joita tama mies olisi sitten myynyt Suomessa. Yritykset kun joutuvat maksamaan suunnattomat verot maasta kuljetetuista myyntiartikkeleista ja tursitiviisumilla saa tuoda lahjaksi 8500 euron edesta. Maksatte vain korut taalla visallanne ja mina sitten tapaan teidat Suomessa, noudan paketin teidan kanssanne ja saatte 1250 euron provikan. Hukkaan meni hyvat teet ja kohteliaisuudet. Mies aikoo kuitenkin edelleen tulla Suomeen ja vierailla luonamme Oulussa. Olen takuuvarmasti retriitilla Puolangalla siihen aikaan. Mies halusi vieda ruusunsa jonnekin ja viettaa aikaa hanen kanssaan.

Delhi suo meille hieman myotatuntoa osoittamalla kasvavaa lansimaalaisuuttaan. Ihmiset eivat rieku jaloissa, voin kavella toppi paalla kadulla tuntematta itseani prostituoiduksi ja tuotteiden hinnat ovat paikoittain fiksattuja. Edes pienen pieni porras ennen pudotustamme takaisin Suomeen. Konsta kokee viimeisia Intian fiiliksiaan sairastamalla viela viimeisena paivana ripulia ja mina olen ollut matkustamisesta niin vasynyt, etta olemme pysyneet talla pienella turistialueella koko Delhin aikamme. Alue on oikeastaan aika kamala. Matkamuistokauppaa toisensa jalkeen, turistiravintoloita (osa kyllakin todella hyvia) ja joukoittain hippeilevia lansimaalaisia. Mutta seassa se kaikki intensiivisyys, mita Intia kantaa mukanaan. Olen kertonut teille murto-osan tunnelmistani ja tapahtumista matkan varrelta. Mita tapahtui neljan kuukauden aikana? Kannattiko nostaa opintolainaa ja uhrata yksi lukukausi opinnoistaan taman takia? Onko ita niin ihmeellinen ja taikaa ja spirituaalisuutta taynna, kuin kaikki siella kayneet ja siita kirjoittava antavat olettaa? Olenko tajunnut sen jonkin ja saavuttanut sielunrauhan ja harmonian universumin kanssa? Onko matkustaminen sita oikeata elamaa, taynna tunnetta ja hetkea?

Muutaman asian voin teille rehellisesti kertoa, loppu on vain spekulaatiota. Kokeilkaa itse ja omaa itseaan ja elamaansa ei paase karkuun, juoksi kuinka kauas tahansa. Tama oli se totuus osio ja siis matkan saldo. Oskari Huusko sen minulle kerran sanoi, kaikki mita ihminen tarvitsee on metrin etaisyydella hanesta. Minun piti katsoa vain aika kaukaa, etta nain metrin paahan. Paatos lahtea talle reissulle oli yksi elamani ehdottomasti tarkeimpia. En edes uskalla arvata, mita minulle olisi tapahtunut, jos olisin jatkanut sita paatonta juoksua, stressia ja kiiretta, jos olisin jatkanut liian pitkaan. Ja kun juoksee itseaan ja omaa elamaansa karkuun, on kuin olisi kiinnitetty kaulastaan koydella puuhun ja koittaisi paeta siita. Siihen tukehtuu lopulta. Etaisyys antoi tilaa hengittaa ja hengityksen mukana avautui moni solmu.

Ita on tasan niin ihmeellinen, kuinka paljon ihmeellisyytta silta otat vastaan. Kaikki se ihmeellisyys on meidan paassa. Samat ihmeet loytyvat meidan omasta arkielamastamme. Taalla vaeltaa hirvea maara ihmisia etsimassa sita jotakin elamaansa, valaistumista, uutta kosmista yhteytta universumiin, mita ikina, haahuillen loppuelamansa paattomana ympariinsa, hakemassa jotain muutosta harmaaksi ja painavaksi muuttuneeseen elamaansa. Tuntuu, etta ainoa mita pitaisi tehda, on istua alas, rauhottua ja katsoa missa on oikeasti menossa. Miksi pitaa juosta ja korjata ne syyt sen takana. Helppo sanoa, vaikea toteuttaa. Mutta lansimaat ei tue tata prosessia ensinkaan. Tehokkuutta ja kylmaa materiaalista arkea korostava kulttuurimme ei juurikaan tue ihmisia, jotka tuntevat kaiken olevan tavallaan ok, mutta siltikin jokin kalvaa tyhjana ja kylmana sisalla. Ihminen on kehon, mielen ja hengen kompleksi ja tarvitsee hyvinvointia kaikilla nailla alueilla tunteakseen olonsa onnelliseksi. Tuemme kehoamme vaaristyneesti tunkemalla itsemme ahtaaseen homogeeniseen mallimuottiin, syomalla ja juomalla myrkyttavaa moskaa, ravitsemme mieltamme ja sieluamme suorittamiseen tahtaavalla urallamme, television puuduttavalla saippualla ja jokaperjantaisella kannilla ja spirituaalisuudesta emme edes uskalla puhua hihhuliksi leimautumisen pelossa.

Olen esimerkki tasta kaikesta. Hipista, suorittajasta ja hihhulista. Ja mita jai kateen. Halu elaa tavallista arkea omien rakkaidensa lahella, perheen ja ystavien keskella. Herata joka aamu ja olla onnellinen, etta on saanut taas yhden paivan elettavakseen. Tehda tyota, jossa tuntee todella saavansa aikaan jotain merkityksellista. Pitaa huolta rakkaistaan ja oppia kantamaan vastuunsa maapallostamme ja sen olennoista. Ennen kaikkea oppia kantamaan vastuun itsestaan ja teoistaan.

Minulle tama matka oli aarimmaisen tarkea. Ulkoisesti kaikki on ennallaan ja tulee olemaan, mutta sisaisesti nakyma on taysin uusi. Siellakaan mikaan ei ole muuttunut, mutta joku vain kiillotti linssiani, minka lapi sita katselen. Se joku on Dharma ja Yeshe, Konsta, ihmiset Suomessa ja matkan varrella. Yhdesta asiasta olen myos varma. Unelmoikaa paljon ja olkaa rohkeita unelmienne tayttamisessa. Ihminen kun tuppaa huomaamattaan tahtaamaan sinne, minne mieli vie.

Huomenna Suomessa, ompa ihana nahda teidat kaikki! Vaikka luulenpa, etta kun nahdaan, tuntuu, etta neljaa kuukautta ei olisi ollutkaan :)

Eini

... saatta varmaan viela valokuvashown, jahka jaksamma laittaa. Manana.