Pokharan kuningaskalastaja

This day is a special day,
It is yours.
Yesterday slipped away
It cannot be filled with more meaning.
About tomorrow nothing is known.
But this day, today, is yours,
Make use of it.
Today you can make somebody happy.
Today you can help another.
This day is a special day,
It is yours. /Indian poem

Tanaan mina olen nahnyt elamani ensimmaisen kuningaskalastajan. Kavelin aamulla parin kilometrin paahan keskuksestamme istumaan suuren riisipeltojen tayttaman lahden laidalle. Tama paiva on Pokharassa puolipilvinen, on kuin aurinko paistaisi sumun takaa, lampimasti kuitenkin. Aamu oli utuinen ja painostava ja paatin hieman tarkastella lintuja. Vesipuhvelit laahustivat hitaasti pelloilla ja ihmettelivat aika ajoittain istujaa. Vesipuhveleiden ymparilla pyorivat vitivalkoiset korpin kokoiset haikaraa muistuttavat linnut. Sammakoiden perassa ne taitavat olla, jotka vesipuhveleiden tolskaaminen ajaa vedesta loikkaan. Kauempana pellosta ui parvi tunnistamattomia vesilintuja, joiden seassa on aina monia mielenkiintoisia kahlaajia seka paikallisia lokkeja. Viereisessa puussa lensivat taitavasti vastarakkimaista poukkoilevaa lentoa sinisen mustat harakan kokoiset linnut. Heidan aantelynsa on kuin harakan ja variksen yhteissoitto ja kehon pituinen pyrsto haaroittunut ja kaartunut paistaan sivuille. Valilla paikalliset varikset tahi korpit, kumpia lienevat, naimpa naakkojakin, ajoivat vinkurapystot lentoon puustaan. Siihen se sitten ison mustan linnun poistuttua istui kala suussaan ja toinen lennahti hetken paasta viereen. Niin kaunis valkoisine rintoineen, lampiman ruskeine paineen ja turkoosinsinisine hohtavine selkineen! Luulen, etta eivat kuningaskalastajat taalla mitaan harvinaisia ole, mutta komean linnun nakeminen on aina, kuin paasisi kosketuksiin jumalolentojen kanssa. Kysykaa vaikka kunnon lintufanaatikoilta :)

Luontohetkeni eivat ole rajoittuneet ainoastaan Nepaliin. Eilen aamulla maatessani joogan jalkeen matollani, aivan yhtakkia mieleeni tulivat Puolangan korpisuot ja korpikuusikot ja isan ja aidin kanssa sinne tehdyt hillareissut. Kaippa taydellisen rentoutumisen tilassa ajauduin jonnekin, missa sielu ja ruumis ovat aina levanneet. Siina sitten mielessani makasin rahkasammalmattaalla haistellen suopursuja ja suon kosteaa lemua. Taustalla ei kuulunut mitaan muuta kuin hiljainen tuuli ja kapustarinnan huuto. Se oli sinisen varinen hetki taynna suloista kaipuuta omiin metsiin. Suon laidassa, korpikuusen alla, morrimoykyn vieressa on aina ollut hyva tuumata. Paasenkin sitten kauneimpaan aikaan taas metsaan samoilemaan, juuri kesan noustessa rehevana kukkaan!

Meidan vierailumme Pokharassa nayttaa venyvan entisestaan, Konsta taisi siita jo mainitakin. Bodh Gayaan siirrymme vasta kuun puolessa valissa, ennen kuudettatoista paivaa. Elamamme alkaa olla varsin arkista. Heraamme ja menemme nukkumaan samaan aikaan, syomme samaan aikaan samoissa paikoissa ja hoidamme suurin piirtein samat rutiinit paivasta toiseen. Kun ei ole liikaa rahaa ja ainoastaan aikaa, elama asettuu helposti uomiinsa. Kirjoja kulutamme ihan kasittamatonta tahtia ja elamaansa on aikaa todellakin pohdiskella kulmasta jos toisesta. Itselleni tama tekee niin hyvaa. Kaikki minua hiemankaan tuntevat lienevat olevan samaa mielta... Onneksi Yeshe ja Konsta tekevat hyvaa tyota tolkuttaessaan paivasta toiseen minulle oman ajan arvosta ja rentoutumisen ja kiirettomyyden merkityksesta. Eikohan ne saa aivoni pestya takaisin tuloon mennessa :) Konsta on aloittanut piirtamaan ihan uudella innolla, yhdessa aina hihitellaan uusille sarjakuvien hahmoille ja juonikaanteille. Ja uusi rakas harrastuksemme on huonojen mustalaisvitsien keksiminen, 2Much poikabandille kun ollaan naurettu jo viikko. Mulla kun ei ole huumorintajua ja Konstalla kieroutunut, ne ovat sikamaisen ala-arvoisia vitseja.

Lopuksi teen viela pienia kielikorjauksia. Huomasin, etta olen taas kirjoittanut nimia ja paikkoja hapeallisen vaarin. Asumme siis talla hetkella Ganden Yiga Chozin Buddhist Centerissa ja opettajamme on Van. Losang Yeshe. Jefe oli jo aikaa kaukaa haettu... Noh, nain ne oikein tavataan. Hirvittavan hyvin voimme, joten aidit voivat huokaista taas viikoksi helpotuksesta. Ja kylla me taalta takaisin hiljotellen tullaan, kylla te kerkeette meidan marmatukseen taas kyllastya. Toivotan tuhannen kerran sita kaunista kevatta, teille sita niin toivon ja terveisia joka suuntaan!

Halin kera, Eini

Pokharan tunnelmia lisaa

Jep, eli kuvia pukkaa taas oikein olan takaa! Paikkana tosiaankin Pokhara, Nepal, olkaa hyvat;

Annapurnan vuorijonothan ne siina, Kiwi-hostellin katolta kuvattuna aamutuimaan..

Lakeside-turistialue kauempaa kuvattuna. Kaunis ja rauhallinen paikka taynna putiikkeja ravintoloita ja majataloja.. Yoelama ei ole kuulemma mistaan kotoisin, pitanee katsastaa joku paiva.

Rauhallinen paiva venevuokraamossa. Lakeside-aluetta tamakin.

Mahtavan nakoinen auringonlasku. Ei kylla kuva tee oikeutta, mutta yritys hyva!

Gamden Buddhist Center, tamanhetkinen kotimme. Todella rauhallinen ja hieno paikka. Taalla kavimme nelipaivaisen kurssimme ja jumahdimme sitten tanne. Taalla ollaan todennakoisesti viela pari viikkoa, koska seuraava maaranpaamme on kymmenen paivan meditaatiokurssi Bodh Gajassa Intiassa 16.3. Eipa tassa kiiretta ole, kunhan sinne keritaan ja minakin olen taman paikan rauhassa loytanyt uuden inspiraation piirtaa!

Reippaat kurssilaiset, mina ainakin naytan vahan ylireippaalta... Kuvassa mina, Eini, Marieke, Jocelyn, Marian ja Dan, vasemmalta oikealle. Keskella opettajamme, 59v. pirtea amerikkalainen munkki Jeshe! Mahottoman hyva tyyppi ja opettaja.

Ja maisemakuva keskuksen katolta. Vois vaikka postikortin tehda tasta.. Keskilampotila on varmaan jotain 15-20 astetta paivisin ja aurinko laskee joskus seitseman aikaan illalla. Sen jalkeen onkin sitten pilkkopimeaa ja kylmempaa. Aika luonnostaan on rytmi muuttunut sen mukaan toimivaksi, ku ei oo mitaan telkkareita eika muuta turhaa teknologiaa valvottamassa..
Muu. Vesipuhveleita n. 50m paasta asuinpaikkaamme. Eivat namakaan mokomat puhu lehmaa. Siella ne vaan mutustavat heinaa riisipelloilla kahlaten. Tai mita ikina syovatkaan, mystiset ovat vesipuhveleiden ajatukset.

Haat Pokharan tyyliin; koko perhe pariin bussiin, bandi katolle ja pilistelemaan! Metelia mahdollisimman paljon ja hyva tulee! Paivalla rillutellaan kaupungilla ja illalla haita tanssitaan.

Keskuksen tyontekija, Sakundala ja hanen parivuotias poikansa keskuksen puutarhassa...

Ja tassa hanen toinen poikansa, reipas kahdeksanvuotias! Koulussa ei kay, mutta pitaa sen sijaan hyvaa huolta pikkuveljestaan tayspaivaisesti... Suklaata joskus ostan talle salaa aidiltansa :)

Ja loppukevennykseksi maailman paras kielikoulun nimi; Cosmic Brontosaurus Language School! Indeed! Ja kuvakin on sen mukainen. Ties mista tamankin keksineet..

Jep, semmoinen satsi talla kertaa! Kunnossa ollaan, mita nyt vakavaa hippeytymista on minussa havaittavissa! Eikohan siihenkin laake kuitenkin loydeta viimeistaan Suomessa, kunhan paasen taas tuottavaksi osaksi yhteiskuntaa! Kaikille terveisia, elkaa paleltuko ja pysykaa pirteina!

Terveisin:

Konsta ja Eini, hipit maailmalla. Kuva otettu internetkahvilassa..

Pokhara and some new friends

Time seems to collapse in here. I just noticed that I promised to come up soon with the pictures from Pokhara but week has gone and nothing is done... But here I am again. So this story is going to be in english, because our audience is getting bigger and even though I have noticed that many foreign people have intuitive knowledge about finnish, everyone dont have it and this time our story is going to be in english. Mum and dad, try to cope with this and ask some help from your kiddoes.

For the first time we are really getting to warmer hoods. Spring is starting to show up here in Pokhara. Days are getting warmer and warmer, even hot and you dont have to feel cold anymore during any time of the day. Pokhara is so pleasant place to be that I really feel I could get stuck in here for a longer time. After Kathmandus huge pollution and noise the air is totally fresh, around us you can see a lake and the whole Annapurna range and in the backyards from the buddhist center we are staying, the jungle begins. The town is relatively small, around size of Oulu (120 000 people) and the tourist area of Ladeside is really calmed down for the tourists, which feels a little bit ackward. Do people really want to see Nepal or just have a grounded area just for themselfs with the things and desires they wish? Well, I have to admit, the Ladeside area is beautiful and peaceful and tourism has a big role for Nepal economy.

For the first couple of days we stayed in another guesthouse in the southside of Lakeside. When our bus arrived the welcoming reception was something awful. Around twenty five taxi drivers and hostel keepers surrounded the group of tired passengers offering everything you wish to hear. Well I didnt want to hear anything, just get going and find a hostel by myself but Konsta is always so polite that cant get rid of offerings. Finally one man sed to me that you wont get rid of the people unless you just leave and say nothing. And we did it. But the man was wise. After a while he camed beside us with a huge bicycle (the man was so tiny that the bicycle looked huge) and what else, offered us a room from the hostel! Price was good and man quite clever so we took it. Man appeared to be called Gavi and was really relaxed and nice guy. Teached us how to play japanese "rhytm fruits", I dont know how they are really called and even offered to his guests free smoke. Bearable. Before signing in for the meditation course, days in Kiwi guesthouse were really relaxed.

Finally, I found a first place were I could study some meditation and yoga and could even afford the course. We had four days course in the Ganden Yiga Buddhist Center. During the day we had meditation, hatha yoga, teacing about buddhism and discussion groups. Our teacher was and is still wonderful and inspiring monk Jefe (im not sure if im spelling the name right ). Jefe comes from USA and has been monk now for six years. The course was designed for westerners so time was really pleasant and I had lots of new ideas and inspiration to my way. Jefe recommended for the next step the ten day course of meditation in Bodhgaya, India. This ten day course is a little bit harder. You are not allowed to speak for the whole time or take any kind of connection to others (even eye connection is not allowed) and the whole time of the day is meditation. Food is really simple and needy. I think this time will be very teaching and challenging.

For the last few days I have been in touch with our new little fellows. The nasty bacteria of Nepal that I cant cooperate with. Or my stomich wont. So no eating for two days, only sitting in the toilet seat and throwing up after trying to eat something. Today we are taking our crab\shit\pootests and get to know how evil our pets are. It can come everywhere, food, drink, your fingers, the washing water in the dishes, cant know. But have to admit, we havent been so careful with the food and drinks. Mine came suddenly and hard with fever, but Konsta has had the problem a little more smoother for a week. Feel a little bit week now and then, but otherwise same as usual, louzy jokes and too much chocolate.

Have to start now my big journey to the center to get some money. Here I am sitting in the internet and dont actually have money with me to pay the internet, but the woman was nice and said I can come back to pay. If some sentences in this story seem a little bit strange, try to solve out the more rational meaning. I have noticed, my english is pretty weird sometimes. Im mixing words and really confusing people. I have been talking in the course how one woman invented the dead process, I cant conceive email to my box, how trees actually have wooms! Well, Im learning! Everything good for all of you around the world. I have done some serious meditation for you in the last six days! Will all the happiness and love be with you. Like it says in the end of the feedback paper we had to fill in the end of the course, may all the beings be happy!

With the big luuv, Eini

Katmandu experience, Nepal

Vihdoin hieman kuvamateriaalia Katmandusta! Olen pahoillani, olemme istuneet kolme tuntia hitaalla koneella, eika minun suoneni enaa syki kertoakseen pitkaa prestooria kuville. Nauttikaa maisemista, palaamme pian Pokharan materiaalin kanssa.


Katmandu juuri niin ahtaana ja varikkaana mita se on. Kuva on hostellimme katolta. Alhaalla kadulla soittaa parhaillaan orkesteri saattaakseen morsiamen kuvassa nakyvaan taloon. Menossa ovat siis nepalilaiset haat. Mahtavaa musiikkia ja komea tapahtuma. Tahan myo herasimme kymmenen aikaan aamulla.

Laundry time. Kyseinen paivamme oli yksi leppoisimmista ja parhaista koko matkallamme. Olemme hostellimme katolla, aurinko paistoi, vaikkei kuvassa sita teekkaan ja kuvan etualalla nakyvasta pienesta Doran kaiuttimesta kuuntelimme musaiikkia. Lukekaatte alhaalta lisaa fiilistelystamme.

Nain ystavallisia ja lampimia olivat hostellimme tyontekijat Katmandussa. Aina kun asioin kuvassa olevan Kirin kanssa, han tarttui minua lanteilta tai kaulasta kiinni ja hymyili natisti vieressani. Konstan mielesta tarkka tuumailumme siita, milla bussilla kannattaisi Pokharaan menna oli nayttanyt ilmeisesti varsin sopolta.

Konsta, apina ja Buddhapatsas hostellimme laheisen vuoren Monkey Temppelilla. 365 askelta kiipesimme vuorenrinnetta ylos apinan hyokkaysten saattelemana palaten portilta takaisin, koska sisaanpaasy maksoi RP 100. Yhtakkia Konsta raakaisi ja vajosi vieressani polvilleen ja mina ihmettelin kummasti mita tapahtui. Apina oli hyokannyt Konstan pohkeisiin kiinni yrittaen saada hedelmia kassista. Rohkeita otuksia.

Pieni apina vieressamme hamuamassa laukussamme olleita hedelmia. Ovat ne niin kuin pienia ihmisia, kun niita hetken vieresta tarkkailee.

Lumbini Tandoori Dhaba. Jos ikina menette Katmanduun lomalle, teidan on syotava taalla. Minua oikeasti hieman havetti valilla, koska ynisin orgastisesta ruokaelamyksesta varpaat kippurassa jokaikinen kerta, kun taalla soimme. Mahtavaa, rasvaista naania, ihanat daalit ja paneerit. Yksikaan ruokalaji ei ollut pettymys. Kuvassa naette perinteisen nepalilaisen aterian. Riisia, linssidaalia, kasviksia, chilipikkelssia, chapati ja papad leipaa. Kaikkea saa syoda rajattomasti ja ateria maksaa yhteensa 80 senttia. Rajaus kuvassa on taatusti miehen kasityota. Ruoka ja tissit.

Kulinaristisen keitaamme omistajan poika. Aarettoman tolkku pieni asiakaspalvelija ja ravintolatyontekija ja hirvittavan kiinnostunut kaikista toimistamme ravintolassa. Poika osasi kaksi sanaa englantia, yes ja ok, asiakaspalvelijan sanat. Han kaytti kuitenkin sanoja sellaisella painolla, etta oli vallan vakuuttava. Kysyin hanelta yhdesti, how are you doing today ja vastaus tuli coolisti ja varmasti silmiin katsoen: Yes.

Katmandun vaaristynyt talo ja kahden ihmisen kohtaaminen sen edessa. Konsta on kehittynyt aika hyvaksi valokuvaajaksi matkan aikana ja jotkut kuvat ovat aivan ihastuttavia! Tama yksi lemppari.

Tiistai ja Ganesh jumalan juhla. Pieni temppeli oli tapotaynna Katmandulaisia, jotka jonottivat paastakseen uhraamaan kukkia ja suitsukkeita Ganeshille. Ganesh on hindulaisten paajumalan Shivan ja hanen naikkosensa Parvatin lapsi, joka menetti dramaattisesti paansa ja joutui ottamaan tilalle ensimmaisen vastaantulleen eli elefantin paan. Ganesh on viisauden jumala ja esteiden poistaja.

Paikallisia naisia myymassa kukkia, joita voi luovuttaa uhrilahjaksi Ganeshille. Punaiset taplat nepalilaisten otsissa tulevat muuten useimmiten punaisista kukista jauhetusta jauheesta, jota he laittavat otsaansa lausuessaan pienen rukouksen ohittaessaan kaduilla olevia pienia alttareita. Usein rukous suoritetaan lennosta, juostessa ohi.

Ja tassa nyt naette sen suloisen prinssin, jonka suudelma oli suloisista suloisin, mita ikina olen vastaanottanut. Saavuimme Patanin puolelle Katmandusta ja paadyimme heti maistelemaan paikallisen pienen putiikin samosapiiraita ja muita ihmeellisia herkkuja. Poika hurmasi oitis kaikki ja jatti viela sydameen lahtemattoman jaljen pienella pusullaan. Sisko nayttaa syystakin ylpealta veljestaan.

Konsta ja Dora ja Patanin kaupungin pienia oppilaita. Kaikilla oli niin mukavaa!

Voitteko kuulla "too much, baby you are too much, but we're too much too!" Tassa meidan poikabandimme, 2 Much. Vasemmalla raisumpi, bandin pepper, Wang The Man ja bandin salt, runopoika Consta, ceella... Sydamet sarkyvat Nepalin kaduilla ja kirkuvien teinityttojen laumat peittavat pojat alleen pienilla alushousuillaan. IIIKKK!

Patanin kaupungin, kaupungin, jonka kaduilla kaveleminen maksaa RP 200, kuuluisa Durbar Square. Ei me tiedeta miksi se on niin kuuluisa (saastytte nyt siis turistiopas kamalta ja esittelylta), koska ei ole Lonely Planet kertomassa. Kaunis Patanin kuitenkin oli ennen poliisien ystavallisesti suorittamaa haatoa.

Katmandu style vanhempi mies. Pitkikset, tennaritossu, hamemainen pitka aluspaita ja liivi seka huivi ja nepalilainen myssy. Kuva Durbar Squarelta.

Mainostamisen eliittia. Kaikki haluavat Tanulaxmi Tylsakeskukseen! Tama on turisteille, jotka kokevat Katmandussa olevan liikaa tekemista, viihdyketta ja toimintaa.

Katmandun kuumassa yossa mikaan ei ole pyhaa. Tai no mehan tassa epapyhia oltiin. Toiset ovat keskella kiihkeinta lemmenleikkia ja kaksi turistia hihittaa vieressa ja kaiken hyvaksi ottaa kameralle kaiken. En tieda oliko syyna meidan piilokameramme vai jo aikaisemmin syntynyt ryppy rakkaudessa, mutta naimme naaraksen vallan kyllastyneen ja pettyneen nakoisena kulkemassa hetken myohemmin alakadulla. Ehka kumppani oli hitusen liian nuori ja lyhyt, kuten naette ei oikein yleta vaikka kaikin keinoin kylla yrittaa!

Hyvaa ystavanpaivaa Pokharasta!!!

HYVAA YSTAVANPAIVAA!!! Olemme saapuneet Pokharaan, Oulun kokoiseen kaupunkiin 200 km Katmandusta luoteeseen. Kaupunkin on luonnoltaan todella kaunis sinisene jarvineen ja ymparilla levittaytyvine vuorineen. Ilma on vihdoin kirkas ja puhdas ja aurinko on lammittanyt meita monena paivana. Nama kuvat ovat kuitenkin aikaisemmilta paivilta, Katmandun kuvat ja Pokharan tunnelmat laitamme myohemmin. Hali ja suukko kaikille!


Tayden kuun latinolaiset reivit Lhasan Phuntsok Khasang hostellissamme. Konsta kuvaa ja jammailee kameran takana ja tanssilattialla latinojamia opettelevat Eini ja Dora ja opettajan toimii aito ja oikea brasiliaano, Alejandro. Viimeinen ilta ennen bussimatkaamme Katmanduun.

Kahdeksantoista tunnin pomppimisen ja rytyytyksen jalkeen saavuimme kolmelta yolla tahan hurmaavaan rajakaupunkiin Chengmuun. Nukuimme varsin sikeasti herataksemme aikaisin aamulla jatkamaan matkaamme Katmanduun. Olen kuvaillut jo kaupungin erityislaatuisuutta edella ja aikamme internetissa kuluu, joten siirrytaanpa matkalla eteenpain.

Chengmun katuja ja reissuporukkamme turistikamppeet selassa. Kaupunki oli valloittanut jyrkan vuorenrinteen ja siina oli vain yksi paakatu, joka kiemurteli rinnetta alas paattyen siltaan, jonka alla kohisi suuri vesiputous. Jatkoimme taksilla matkaamme Nepalin rajalle, josta Dora tinkasi meille 25 euron jeeppikyydin Katmanduun. Paasin kokemaan huvipuiston kauhut ja riemut viela aikuisena matkatessani tassa jeepissa.

Koko matkamme Katmanduun ja ylipaatansa kaikki tiet Nepalissa kulkevat jyrkilla vuorenrinteilla. Hitaasti alas laaksoon, josta jatkoimme pienta jokea pitkin eteenpain. Liikenne on edella kuvailemani mukaan kaaos, mutta kuskit hyvinkin lahjakkaita poikkelehtimaan kaaoksen saantojen mukaan. Matka oli kuitenkin maisemiltaan aarettoman kaunis vehreine vuorineen ja pienine kylineen.

Pojat ovat tomerina. Jokin hihna hakkasi kattoamme alkumatkan ja lopulta kuski menetti hermonsa aaneen ja ehka mielessaan tunsi tuskaa autonsa maalipinnan takia ja pojat rupesivat yhteistuumin etsimaan kilkutuksen syyta. Lopulta se loytyi, tosin ei kukaa tiennyt mista se tuli, mutta pakkaukset uudestaan kyytiin ja menoksi. Jatkammekin tasta suoraan Katmandun tunnelmiin...

Ilmoitusasiaa ja pienta tarinaa

Terveisia pimeasta Katmandusta. Ilta tuli taas pian ja yllattaen. Menemme aina samaan aikaan syomaan pieneen, mutta aarimmaisen hyvaan nepalilaiseen ravintolaan. Kun menemme sinne, aurinko paistaa, kun tulemme, on taysin pimeaa. Se on minun syytani, syon hillittoman hitaasti. Ja paljon... Tiedoksi kotivaelle ja muille kaipaaville, mina, Eini, kadotin puhelimeni ja Konstan puhelin ei toimi taalla, joten ainoa yhteydenottovaline on blogin tai sahkopostin kautta. Katmandussa on myos koko ajan sahkokatkoksia, joten nettiin paaseminen on aina hieman arveluttavaa. Teoriassa meidan kuitenkin pitaisi paasta nettiin koko ajan paitsi matkustaessa. Seuraavan kerran taidetaan matkustaa vasta ensi viikonloppuna Pokharan kaupunkiin, joka on kuuden tunnin bussimatkan paassa.

Noniin, kuten sanoin, jain odottelemaan ensimmaista kulttuurishokkiani ja sieltahan se tuli. En tieda onko tama ihan kulttuurishokki, mutta jonkilainen angsti kuitenkin paikallista kanssakaymiskulttuuria kohden. Koitan aina olla hymyilevainen ja ystavallinen ihmisille keta tapaan ja tahan mennessa se on myos ymmarretty ystavallisena eleena niin miehilta kuin naisilta. Nyt kuitenkin nayttaa silta, etta jos hymyilet ja juttelet iloisesti miespuolisille ihmisille, jotka ovat paikallisia, suostut oitis myos seksuaaliseen kanssakaymiseen. Ja jos kerran suostut tahan yhden miehen kanssa (jutteluun siis), sana kulkee ja muutkin paattavat koittaa onneaan loyhamoraalisen lansimaalaisen naisen kanssa! Kavin hyvin mielenkiintoisen keskustelun Krishna nimisen miehen kanssa pari iltaa taaksepain. Kysymykset olivat kaiken kaikkiaan: nimi, kotimaa, onko tuo mies sinun poikaystavasi, harrastatteko seksia, pidatko seksista, kuinka monta kertaa olet harrastanut, tule huoneeseeni. Hmm. Olen pahoillani, mutta ei. Ja mina tyhma en osaa edes sanoa suoraan, etta painu helvettiin, kuten muuan kiinalainen tytto neuvoi.

Onneksi kuitenkin aina loytaa seasta poikkeuksia. Yhden nepalilaisen pojan olen hostellimme tyontekijoista loytanyt, joka osoittaa vain ystavyytta. Muuten taalla on edelleen ollut varsin mukavaa, ilma on paivalla kohtuullisen lammin, illaksi kuitenkin viilenee aika kylmaksi. Tai no, ei ehka pitaisi puhua kylmasta, kun ajattelee Suomen lampotiloja. Lahinna paivani ovat menneet hoidellessa jarjestojuttuja netissa Suomeen ja kavellessa ympariinsa Katmandun kaduilla. Tanaan meilla olisi tarkoitus lahtea ulos mikali ahkyltamme kykenemme. Eipa juuri muuta ihmeellista. Pysykaa lampimana!

Eini

Arkea Katmandussa

Ilta alkaa jo laskeutumaan Katmandun harmaan taivaan taakse. Olemme taas saasteiden keskella ja musta raka on palannut osaksi arkeani. Herasimme aamulla varsin mahtipontisesti ja jopa saikahtaen viereisella kadulla soittavan orkesterin musiikkiin. Taas joku meni naimisiin Katmandussa. Talla haat ovat kuin karnevaalit. Koko kaupunkin kuulee varmasti, jos joku menee naimisiin. Morsian kuljetetaan talolle ja oletettavasti myos vihkimispaikkaan samantapaisella autolla, kuin Suomessa, mutta morsian kulkee saattueessa, jossa ensimmaisena menee karnevaaliorkesteri noin viiden torvisoittajan ja lyomasoittajan kera. Musiikki on varsin rytmikasta ja mukaansatempaavaa ja saa mielen heti juhlatuulelle. Orkesterin perassa tulee morsiusauto ja loput suvusta kauniine intialaisine pukuineen ja smokkeineen.

Herasimme sitten tahan kovaan pauhuun ja musiikki oli niin mukaansatempaavaa, etta juoksimme yopoksyt ja bokserit muassamme katolle tanssimaan. Aurinko paistoi lampimasti ja mieli oli heti aamusta varsin iloluontoinen. Nauratti, mina naytan ihan hamppupummilta haisevine rastoineni ja Konsta alkaa muistuttamaan saksalaista yhden tahden pornotahtea. Silla on kohti taivasta kasvava blondi karvakypara ja gunterviikset, tosin harmillista kylla viikset lahtivat aamulla. Noh, me tanssimma ja iloitsimma elamasta oikein kunnolla. Meilla oli myos tanaan pyykkipaiva. Ei ole pesukonetta, eika aitia pesemassa, joten eikun nyrkille vesihanan aareen. Tapahtuma oli loppujen lopuksi erittain miellyttava. Hoidimme pyykkimme taas kerran ihastuttavalla katollamme. Konsta lainasi Doran kaijutinta ja huudatimme The Planet Smashersia, I walk the linea ja Morcheebaa ja lauloimme kovaa, korkealta ja epavireisesti kyykkien sankkojemme vieressa. Tanssia piti taas valista ja saimme ihmettelevan ja nauravan yleison hostellin siivoajista. Se oli mukavata ja taas kerran yksi arkisen ihana ja kaunis hetki elamassa.

Eilenpa satuimme myos kavasemaan toisessa kaupungissa kavelemalla, tosin se selvisi meille vasta myohemmin. Lahdimme aamulla tutustumaan Patan nimiseen alueeseen Katmandun laitamilla. Matkaa sinne oli noin viisi kilometria, joten ajattelimme kavella sinne ja takaisin. Patan me lopulta loydettiin, vaikka monta kertaa meilla ei ollut aavistustakaan missa olemme. Katmandun kadut eivat ole mitaan highwayta, vaan pienia, kiemuraisia ja mutaisiapolkuja, joita pitkin autot, mopot, skootterit, polkupyorat, riksat ja kaikenkokoiset ihmiset kulkevat. Joka paikka on populaa pullollaan ja erityisesti tuntuu, etta joka paiva on jossakin jonkin sortin juhla menossa. Minusta Katmandua voi kuvailla aika hyvin, jos ajattelee sen olevan todella suurelle alueelle levittaytynyt maalaiskyla. Lopulta ylitimme haisevan noron, jonka on tarkoitus muistuttaa jokea ja saavuimme Pataniin. Olemme ihastuneet suunnattomasti kaduilla myytaviin uppopaistettuihin lettuihin ja piiraisiin ja istuimme pienen pieneen myymalaan, jonka perhe leipoi naita herkkuja. Massyttelimme aikamme ja kuin sattumalta satuimme samalla tapaamaan koko perheen ja tutustumaankin hieman. Piiraat maksavat naissa kojuissa yhdesta viiteen SENTTIA, joten budjetti ei kuormitu, maha kyllakin. Perheen tyttarella oli pieni poika. Voi miten kaunis, suuren suuret mustat silmat ja pitkat ripset, pulleat ruusuhuulet ja kihara tumma tukka. Molemmissa korvissa napotti piene kultarenkaat ja samoten toisessa nilkassa. Poika oli varsin kiinnostunut meista valkonaamoista ja lopulta lahtiessamme kaupasta saimme jokainen suukon talta pojalta. Tama oli ehka elamani suloisin suukko. Pienen pienet ruusuhuulet torollaan odottamassa suukkoa.

Patan oli hyvin elavainen ja kaunis alue pienine kujineen ja lymyavine temppeleineen. Loppujen lopuksi kiinnostavin seikka Patanissa oli se, etta turistin taytyy maksaa paastakseen kavelemaan kaupunkiin. Kaupunki johon on paasymaksy! Emme me tata tienneet ennenkuin poliisit Patanin kuuluisimmalla aukiolla tulivat paasylippuja kyselemaan. En todellakaan asiasta tiennyt enka aikonut maksaa 200 rupiaa kadulla kavelysta, joten anime-silmat peliin ja surkea selitys, kuinka emme tienneet ja kuinka meilla ei ole kuin 50 rupiaa mukanamme. Ei ne meilta loppujen lopuksi mitaan ottaneet, mutta lahettivat kiiruusti takaisin Thameliin, alueelle, josta tulimme. Se siita sitten, en taida menna uudestaa Pataniin. Tai ehka pummilla joku paiva valtellen poliiseja.

Kaiken kaikkiaan elama Katmandussa on turhankin ihanaa. Saat herata lampimaan aamuun ja ihmisten ja elainten meuhkaamiseen kaduilla, parhaimmassa tapauksessa orkesteriin. Otat suihkun hostellin katolla ja kuivailet itseasi aurinkotuolilla katsellen yli kaupungin. Syot halvalla tulista ja mausteita nepalilaista ruokaa ravintolassa, koska ruoan itse tekeminen tulee kalliimmaksi ja vietat paivan kavellen kaupungissa, jossa aina tapahtuu jotain. Illalla auringon laskiessa kaupunkin muuttuu yha kauniimmaksi loistavine valoineen ja pienine kujineen. Illan voi lopettaa polttaen pienta nuotiota katolla ja ihaillen tahtia ja nukahtavaa kaupunkia. On todella hankala kaivata arkeaan. Toivoisin kuitenkin, etta loytaisimme viela niita vapaaehtoistoita. On vaikea katsella kurjuutta silmasta silmaan joka paiva tekematta asialle yhtaan mitaan. Tosin koitamme ruokkia yhta koyhaa ja vaatimatonta miesta laheisella temppelilla. Han erosi muista kerjaajista suuresti istumalla vain hiljaa kankaan alla Buddhapatsaan varjossa ja valtellen ihmisten katseita. Han hyvaksyi kuitenki Konstalta hedelmia, joten aattelimme, josko han ottaisin vastaan muutakin ruokaa. Hanen silmansa eivat ole ihan normaalit, joten epailen, josko han nakee kunnolla saatikka ollenkaan. Niin monta ihmista, joilla ei ole mitaan.

Paiva etenee ja alan tuntea nalkaa. Olen kyllakin tainnut vain menettaa ruokahaluani matkan aikana, vaikken ole yhtakaan mahatautia viela saanut. Mutta kylla linssidaal, riisi ja naanleipa aina kelpaa. Kuulin, etta Suomi on talla hetkella kylmentynyt entisestaan. Minusta on aina mukavaa Suomen pakkasilla polttaa kynttiloita kotona ja lukea hyvaa kirjaa monen viltin alla. Kokeilkaa tekin. Tai sitten voi vapaaehtoisesti torottaa ulkona nipistelevassa, mutta kaunissa pakkasilmassa. Tai tuijottaa televisiota tai kaivaa nenaa. Miten vaan. Nahdaan taas, terveisia!

Eini

Kengurukyydilla Katmanduun

Istun ilmaisen internetin aaressa Katmandussa kuunnellen samalla suunnatonta torvi- ja orkesterimusiikkimelua kadulta. Joku menee juuri naimisiin ja sellaisella volyymilla, etta koko Katmandu varmasti kuulee. Konsta juoksi katsomaan, mutta mina nyt istun kiinni netissa, vaikka kuulostaa ihan pirun hienolta...

Matka Lhasasta Katmanduun oli varmasti hienoin siirtymiskokemus talle reissulle! 800 km matka tehtiin siis bussilla ja kesti Katmanduun saakka yhteensa noin 30 tuntia. Yksi yo vietettiin Chengmussa, Kiinan ja Nepalin rajalla. Bussi oli pienoinen ja matkustajia oli ainoastaan muistaakseni yhdeksan kappaletta. Muutama tiibetilainen levean hymyn ja korean olemuksensa kanssa nousi mukaan pienista kylista ja kaupungeista matkan varrelta. Lhasasta Shigatseen, noin 300 km lounaaseen, saimme viela ajaa paallystettya tieta mahtavien vuoristojen valissa, auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta. Seurasimme Lhasa-jokea joen muodostamassa laaksossa, kiemurrellen vuorenrinteiden kielekkeilla, valilla ylittaen joen toiselle puolelle ja jatkaen kaarmetieta. Shigatsessa pysahdyimme syomaan ja ostamaan ruokaa. Kaupunki oli noin Oulun kokoinen, tosin Oulussa lehmat eivat ela kauppojen ulkopuolella ja ihmiset keraanny rinkeihin kadulle kasitteleman jakkien lihaa. Shigatsesta jatkoimme edelleen lounaaseen pysahtyen seuraavan kerran illalla pienessa Tingrin kylassa. Kylan raitti oli noin 500 m pitka ja auringon laskiessa ja pimeyden saapuessa nautime paistettua riisia pienenen pienessa ravintolassa, joka muistutti ehka enemman kotoista keittiota. Sahkot sammuivat aina valissa, mutta ruoka oli hyvaa ja sita oli ehka hieman liikaakin ja jatkoimme kyllaisina matkaa. Mita lahemmas Chengmua saavuimme, sita onnettomammaksi kavi tie ja keli. Lopulta vedimme keskella yota pienen pienta hiekkatieta tiheasa sumussa. Tie oli ehka viisi metria levea ja niin moykkyinen, etta sai tosissaan valissa pidella etupenkista kiinni pysyakseen kyydissa. Rymina oli mahtava ja matkaa tehtiin lopulta noin 30 kilometria tunnissa.

Kuitenkin saavuimme Chengmuun lopulta kahden aikaan yolla ja horroksessa kommimme hostelliin nukkumaan. Olin viela valvonut edellisen yon Alejandron kanssa kuuta Lhasassa hostellimme katolla, joten olin aivan lopussa. Tosiaan, keksimme pystyttaa teltan hostellin katolle ja nukkua siella viimeisen yon, koska kuutamo oli taysi ja uskomattoman kaunis ja molemmat mieleltaan liian levottomia nukkumaan. Siella turistiin lapi lampaannahkan alla kaikki maailman asiat ja koettiin sita mahtavaa ymmarryksen tunnetta. Kerrassaan unohtumaton yo. Mutta takaisin Chengmuun. Aamulla heratessamme naimme ymparillamme kerrassaan kauniin kaupungin. Chengmu on rakennettu todella jyrkalle vuorenrinteelle. Kasvillisuus alkaa muistuttamaan subtropiikkia ja kaupungin lapi virtaa vesiputous laskien lopulta kaupungin alla olevalta kielekkeelta alas kymmenia ja kymmenia metreja. Paikka naytti paratiisilta, kostea ilmasto, vehrea metsa, sumuinen vesiputous ja hymyilevaisia ihmisia kylanraitilla, joka kiemurtelee lapi kaupungin. Mentava oli, vaikka houkutus oli suuri jaada Chengmuun ja ylitimme taksilla rajan aina Nepalin puolelle saakka. Nepalin puolelta otimme jeepin Katmanduun ja toinen unohtumaton matka alkoi.

Jeeppia ajoi mukava nepalilainen mies. Katolle lastattiin ja kamat ja lahdettiin matkaan. Nepalin puolella tie ei muuttunut vasta kuin Katmandun lahimailla paallystetyksi, joten kyyti jatkui rymisevana, pomppuisena ja muutenkin hyvin aanekkaana. Torvea kaytetaan syystakin paljon. Koko matka rajalta Katmanduun on vuoristoa ja laskeutumista, joten torvi on oiva varoituskeino kielekkeisilla teilla. Liikennesaantoja ei juurikaan ole lukuunottamatta sita, etta ajat suurin piirtein tien vasemmalla puolella. Valilla peitimme kaikki silmamme, koska olimme todellakin monta kertaa ajaa kolarin vastaantulevan kaistalla, mutta ihmiset osaa kaytaa jarruja ja pienen jumin jalkeen matka jatkuu. Ja kuski vain nauroi meille herkkiksille... Katmandu me kuitenkin loydettiin ja lopulta myos hostellimme, jonka kiinalainen ystavamme Dora oli meille jo ystavallisesti valmiiksi katsastanut. Dora on kova mimmi. Paattavainen, jarjestelmallinen ja antaa kovan henkisen potkun munille, jos joku yrittaa kieroilla saadakseen lisarahaa tai muuta hyotya matkaajista. Oli niin ihana ja helppo matkustaa taman rautamimmin kanssa. Lisaksi seurueessamme on Lee ja Wang Jun, kaksi kiinalaista miesta.

Oih, nyt joudutte lukemaan imelaa tekstia, koska olen suunnattoman ensirakkauden vallassa. Katmandu on eh, miten sen sanoisin, ihan kuin elama itse niina kaikkein suloisempina hetkina. Taynna sita kaikkea, mita siihen kuuluu, surua, myotatuntoa ja haikeutta, huumoria, riemua ja naurua, mystiikkaa, ennalta-arvaamattomuutta ja kiehtoo kaikesta hulluudesta huolimatta niin pirusti. No, yritys tuo oli ainakin... Kartalla voi heittaa hostellin katolle paskovia puluja, koska tiet ovat niin kiemuraisia ja pienia ja sekavia, etta katsoin parhaaksi vain opetella kokemuksella kaupungin kaavaa. Ja ne kadut ovat niin taynna elamaa ja kaikkea erilaista ja ihmeellista. Pitaa katsastaa aina pieni patka kerralaan, ettei vallan mene paa sekaisin. Ihmiset muistuttavat paljon enemman intialaisia kuin kiinalaisia ja hindulaisuuden vaikutus nakyy joka paikassa. Toki buddhalaisia on taalla viela paljon, onhan Nepal Siddhartha Gautaman kotimaa ja Buddhan elaman keskeisten kaanteiden tapahtumapaikka. Melkoinen mikstuuri tama kaiken kaikkiaan on, kansoja on Tiibetista, Kiinasta, Intiasta ja Nepalista. Ilma on huomattavasti lampimampi, kuin Tiibetissa, yolla ei enaa tarvitse katsella nukahtaessaan hengityksensa huurua ja herata kylmaan. Ehkapa paasen rakanokastanikin eroon Katmandussa. Koyhyytta ja kurjuutta taalta loytyy huomattavassa maarin enemman kuin Kiinasta. Eilen ihmetellessamme kaupunkia huomasin yhdella torilla pienen viiden lapsen ryhman, jotka olivat yksin siina koko illan ilman kenenkaan aikuisen hoivaa. Lapset olivat ehka enintaan kahden-kolmen vuoden ikaisia ja leikkivat pienella pahvilaatikolla. Yhdella lapsista ei ollut edes housuja jalassa, siina ne likaisina ja avojaloin leikkivat ja varmaan koittivat pitaa toisistaan huolta. Kaksi-kolmevuotiaat lapset! Kaikista paras tapa Lonely Planetin mukaan on antaa lahjoituksia ja rahaa organisaatioille, jotka tekevat lasten ja huono-osaisten hyvaksi tyota, mikali haluat auttaa. Rahan antaminen opettaa vaaranlaista tapaa selvita ja kahden kadulla vastaan tulevan pikkupojan mukaan lisaa ongelmia muutenkin. He sanoivat, etta mikali haluat auttaa, osta heidan pikkusiskolleen maitoa, mutta jos annat rahaa, isommat pojat huomaavat sen, tulevat ja pieksavat saadakseen rahat. Paljon isoja ja mietityttavia asioita.

Mutta jotain iloistakin loysin eilisen kavelymme aikana. VEGAANINEN INTIALAINEN KASVISRUOKARAVINTOLA!!! Pieni kyltti muutenkin sekavan kadun kulmassa, nyt olen tainnut saada puhdisettua negatiivisen karmani, mita tulee kasvisravintoloihin :) Sinnehan mina sitten lempeasti pakotin koko porukan syomaan (olisitte nahneet Leen naaman kun se huomasi, ettei mistaan saa lihaa, kiinalaisille kasvissyonti todellakin on outo juttu ja Lee on vanhempi mies). Ruoka oli herkullista, takuu vegaanista ja intialainen omistaja uskomattoman ystavallinen. Han kertoi, etta paikka on ainoita vegaanisia koko Nepalissa (hmm...) ja ettei se nauti kovin suurta paikallisten suosiota. Hanella oli hyvia yhteyksia vapaaehtoistyota jarjestaviin tahoihin ja lupasinkin jututtaa hanta uudemman kerran tasta aiheesta. Tetenkin aion muutenkin kayda joka paiva siella syomassa, ihan tukemisen vuoksikin. Ja ruoka on noin 50 senttia kerralta. Hostellimme on myos ihastuttava. Se on kiinalaisten omistama ja asumme hostellin katolla olevassa dormissa. Yksi yo maksa yhden euron. Vieressa meilla on suuren suuri kattoparveke taynna kasveja ja aurinkotuoleja, joissa lotkotella. Katolta naemme pitkalle kaupungin ylle. Ensi yoksi ajattelin ripustaa katolle riippumattoni ja nukkua siina. Minulla oli myos mahdollisuus ensimmaista kertaa pariin viikkoon tehda joogaa auringon noustessa hostellin katolla. Empa sano mitaan, koska en osaa. Liian kaunista.

Pieni ensimaku Katmanduun. Mina alan odotella kulttuurishokkia ja Konsta voisi lisailla tanne hieman kuvia. Taidan lahtea lounaalle intialaisen miehen luokse kasvisravintolaan. Voikaa hyvin ja lahetelkaa terveisia kevaan etenemisesta.

Toivotteleepi, Eini