Muutama kuva Lhasasta...

Jeps! Tässäpä sitten taas kuvia, ku ollaan niin innostuttu tästä toimivasta netistä! Paikkana Lhasa, Tiibet, josta voittekin Einin runoiluja alempana lukea.. Ja eiku itse asiaan, eli kuvia kommentoimaan;


Potala Palace, perinteisesti Dalai Laman talviasunto, nykyään tyhjillään. Pari munkkia kuulemma siellä oleilee ja nekin vain piha-asunnossa. Järjettömän vaikuttava on ulkopuolelta ja sisällä on semmoiset 1000 huonetta. Korkeuttakin tienpinnasta on kuulemma jyhevät 200 metriä... Parin sisällä olleen turistin mukaan ei ole sadan yuanin väärti mennä sisälle. Mitä mieltä on katsoa tyhjää kuorta? Ei mitään toimintaa sisällä, muuta kuin turistit ihmettelemässä isoja tyhjiä huoneita. Kuva otettu hostellimme katolta, joka on aivan Lhasan kuumimmassa ytimessä, kuten varmasti huomaatte!
Tästä tykkäsimme. Kasvis-, tofu- ja lihavartaita uppopaistettuna ja mahtavasti maustettuna illasta aamuun keskellä katua. Ette ole eläneet, ellette ole maistaneet momoja tämmöisestä kännissä tiibetiläisen baari-illan jälkeen! Yksi varras = 10 snt! Kun syö neljä, niin on täynnä... Niin joo, momot on paistettuja peruna-taikina-palloja. Rasvaista, suolaista ja niiin hyvää. Vasemmalla näette Einin ja Alejandron istumassa pöydässä ja syömässä.
Hassunhauska chinglish-kyltti nro. X, Hlökohtainen Lhasan Tissimatkailuosasto, emme käyneet sisällä asti. Haluan pitää illuusioni.Ja Lhasan katuja, keskellä ylhäällä töröttää moskeijan torni. Paljon täälläkin asuu tätä Hui-kansaa, elikkä Kiinan muslimeja. Tekevät mahdottoman hyviä ja halpoja leipiä. Ja taas Eini ja Alejandro seikkailee kuvassa.

Ja hassut patsaat pelaamassa juomapeliä ilmeisen kännissä. Näitä huumoripatsaita ei paljoa näe täällä, joten kylläpä miellytti silmää ja sai hymyn huulille. Pelihän menee sillätavalla, että yhtäaikaa näytetään joku luku sormilla ja huudetaan samalla arvaus siitä, että montako sormea yhteensä kaikilla on. Se, joka arvaa oikein, ei juo. Raaka mutta hauska peli. Vasemman puoleinen näyttää lukua kahdeksan ja oikealla näemme kuutoisen. Kiinassa kaikki numerot yhdestä kymmeneen voi näyttää yhdellä kädellä. Hyvä systeemi sekin, pystyy hinnat kyselemään ja saamaan selville ilman numerojen opettelua(joka on tietenkin niiin vaikeaa, mutta laiska pääsee vähemmällä...)

Ja tässä allekirjoittanut ja Jobsung, eli oikealta nimeltään Lobsang. Eini muisti melkein oikein sen viimeksi, mutta pitipä itelläki pari kertaa se tarkistaa. Aika lähelle, kuitenkin. Paikkana Tiibetiläinen räkälä jossain sivukujilla ja hauskaa on. Tutustuin myös pariin Lobsangin kaveriin täällä, mutta he eivät osanneet englantia, joten kommunikointi oli lähinnä tuopin kilistelyä ja Dalai Laman ylistystä ja Kiinan tiibetinvaltauksen haukkumista pantomiimilla. Ja ihan parhaita kavereita oltiin se ilta. Lobsang kutsui myös meidät seuraavana päivänä kylään perheensä luo ja mehän mentiin!
...Ja siinä se on, plus Eini. Asuivat kolmihuoneisessa kämpässä, kuva otettu keittiöstä/makuuhuoneesta, kas kun hella lämmittää hyvästi nukkumatilatkin. Ehkäpä parasta ruokaa, mitä olen reissullani vielä syönyt, söin täällä. Kunnon yksinkertaista mutta herkullista kotiruokaa teki tämän perheen äityliini, joka istuu kuvassa keskellä sylissään Lobsangin pikkuveli, jonka nimeä en tietenkään muista. Oli mahtavaa käydä ihan oikeassa Tiibettiläisessä perheessä ja talossa kylässä... Harmi, kun olin sairaana pari päivää, niin ei keretä enään käydä siellä pikkukylässä ja luostarissa Lobsangin kanssa. Mukavaa olisi kyllä. Noh, ensi kerralla!
Seuraavana vuorikiipeilyreissustamme jatkaa Eini, ole hyvä.
Kiitos Konsta ja tervetuloa studioon. Näin ahterimme alkoivat huutamaan liikuntaa ja Alejandron peesaamana päätimme lähteä valloittamaan ensimmäisen elämämme vuoren. Niitähän Lhasan ympärillä riittää, Alejandro tiesi jo meille sopivan ja lähdimme matkaan. Kuvassa näette vuoren ihan kokonaisuudessaan, mutta hui että se oli isompi ja jyrkempi miltä se näyttää. Olin vielä hieman sairauden jälkeisessä uupelossa, mutta Veikka Gustafssonia ajattelin, kun aina kaksikymmentä askelta otin ja puuskutin kuin astmaatikko. Niin me vaan naamat totisena kivuttiin ja jokaisella askeleella maisema avautui kauniimpana.


Emme me toki olleet ainoita vuorella puuskuttajia, vastaamme tule lisäksi kolme jakkia ja niin autuaallisen hymyileväinen seitsemissäkymmenissä oleva vanha mummo, että hävetti näyttää pinkinpunainen naamansa ja ajatuksensa, joissa kirosin koko pyhän vuoren. Siellä se kepin kanssa tulla jolkotti alas rinnettä, huusi tashi dele ja pyysi nähdä kelloa. Eikä merkkiäkään uupumuksesta. Nämä jakit ottivat kiipeilyn varsin rennosti, omalta kielekkeeltään ne ihmeissään tuijottivat Konstaa, joka yritti puhua niille lehmää. Hyvin se sitä puhui, mutta taitaapi parempi kommunikaatio olla sitten Intian pyhien lehmien kanssa.
Ilmeet varmaan jo paljastavat, että olemme kuin olemmekin huipulla! Kylläpä huusin ja itseäni ja Alejandroa selkään taputtelin, kun toiseksi viimeiselle huipulle pääsimme. Niin, eihän me edes kiivetty huipulle asti, mutta minulle tunne oli, kuin olisin huipun saavuttanut. Alejandro nelikymppinen mies ja juoksi viimeiset viisikymmentä metriä! LUULIN että olen hyväkuntoinen... Huipulle Alejandro kiinnitti oman rukouslippunsa ja heitimme tashi dele huutojen saattelemana taivaalle lentämään satoja rukouslappuja. Kauniisti ne liitävät ja toivottavasti meistä jokaisen saavuttavat. Kuvassa ilmeet ovat aivan mainiot, Alejandro on kova jätkä varmasti viimeiseen hengenvetoon, minä nautin ruoasta, mitäpä muutakaan ja jos oikein tarkkaan katsotte Konstan käsien asentoa, niin sieltähän se pikkunörtti paljastuu. Kuin pitelisi peliohjainta kädessään. Söpöä. (Eiku kahta pistoolia, ku oon itekki niin kova jätkä -K)
Vuori taisi siunata retkemme kiroamisestani huolimatta ja löysimme matkan varrelta yhden täysin avaamattoman rukouslippukäärön. Sitten vain tuumasta toimeen ja etsimään sitä kaikkein kauneinta ja uljainta paikkaa lipuillemme. Sieltä se löytyi ja kuvassa minä ja Alejandro sekä Konsta tietysti myös vuoheilemme kielekkeillä ja koitamme sitoa lippuamme kiinni. Kaunis siitä tuli kaikin puolin ja sinne se jäi lepattamaan vuoren pyhässä tuulessa. Tämän jälkeen olikin sitten aika levähtää ja köllöttelimme vuorenrinteellä lämpimässä auringonpaisteessa tovin lauleskellen kaikkia maailman huonoja hittejä mitä ikinä saatoimme keksiä. Jakit kuuntelivat kovin kiinnostuneina ja olisi siinä tiibetiläisellä pyhiinvaeltajalla ollut ihmettelemistä, jos olisi sattunut paikalle saapumaan. Pakko sanoa, hetki oli ehkä yksi elämäni parhaimpia. Ei huolta, ei hätää, vain Alejandro laulamassa epävireisellä äänellä I was made for loving you baby!

Kuvakollaasi 2/2 Chengdusta!

Kuvakollaasimme osa kaksi (en ymmärrä, miksi tässä pitää olla alleviivaus, ehkä otsikointi tms...) käsittää turistireissumme Leshaniin ihastelemaan Giant Buddhaa. Olemme alla jo kertoneet reissusta tarkemmin, joten siirrytäänpäs heti kuvien pariin. Kuvatekstit voivat olla hieman epäjohdonmukaiset, koska joudun tekemään ne viimeisestä ensimmäiseen päinvastaisessa järjestyksessä.

Matkaseurueemme. Oikelta Sven, Chen tahi June, Marco, Konsta, minä ja kaksi kiinalaista miestä, joiden nimiä en häpeäkseni muista. Kuva on vuoren juurelta, josta polkumme kohti toisen puolen Buddhaa alkoi.


Voihan video, että piti kikattaa, kun hänet näin ensimmäisen kerran. Empä ole ennen nähnyt leppoisampaa ja rötväkämpää tulkintaa Buddhasta! Kuva on vuoren rinteeltä matkalla kohti päämääräämme, Giant Buddhaa. Reitti oli täynnä Buddhapatsaita, alttareita, temppeleitä, olimme hyvin positiivisesti yllättyneitä paikan kauneudesta ja suuruudesta.

Ja siinäpäs Hän on. Ollaan me länsimaiset niin vitsikkäitä ja nokkelia kameroidemme kanssa, että! Pyhäinhäväistystä pyhäinhäväistyksen perään. Se on Konstan syntinen sormi, joka pyrkii hivelemään Arvoisan Giant Buddhan korvakäytäviä ja kameran takana hihitteli Svenin ja minun kera Marco, tanakasti uskossa oleva mies itsekin. Korva on seitsemän metria pitkä ja itse Buddha 71 metriä korkea. Mutta kuten edellisen kuvan rötväkkä Buddha osoittaa, huumorimies Hän on henkeen ja vereen, toivottavasti... Muuten musta karma savuaa taas kerran jokaisen seurueemme korvakäytävistä.


GIANT Buddha. Ja se oli ISO. Minun on aivan turha koittaa sanoillani kuvailla sen suuruutta, koska en ikinä pystyisi sitä kunnolla kuvailemaan. Kuvatkaan eivät tee suuruudelle oikeutta. Mutta katsokaapa Konstan päätä verrattuna Buddhan pottuvarpaaseen. Pottuvarpaalla voi vielä pitää pienen piknikinkin, mikäli on niin kurinalainen, ettei rohmua kaikkia eväitään bussimatkan aikana Leshaniin.


Hehhee, kukas se siellä, täysin yllätettynä biologeilustaan. Jotakin kasvia yritän kunnioittavasti lähestyä, jotta hän avautuisi kameralleni kauneimmillaan. Huomatkaa hyvin tyylikäs outlookini, pyrkimykseni on lähestyä pummin olemusta, mitä lähemmäs Intiaa saavumme. Naiseus monttuun, olen huomiota saanut tähän mennessä ihan tarpeeksi, intialaiset miehet ovat kuulemma turhan kiinnostuneita naisista.

Kuvakollaasi 1/2 Chengdusta!

Hyvää huomenta Suomi! Aloitan sekavan kuvakollaasimme Chengdusta. On tämä niin hassunhauskaa, kun en osaa edes ottaa tätä pirun alleviivausta tästä koneesta pois, joten ottakaa sitten tosissaan tämä alkuteksti. Kuvat ovat ihan irrationaalisessa järjestyksessä, koska kone nakkaa ne ihan miten lystää ja minä annoin tällä kertaa periksi ja koitan saada näitä vain näkyville. Graafikkomme Konsta varmaan repii kalsarinsa nähdessään tämän, mutta sori duud, koneet on liian kylmiä, että meillä olisi mitään yhteidymmärrystä. Koittakaa kestää :/


Perinteinen Chengdulainen aamu Peoples Parkista. Monena aamuna heräsin varhain ja kävelin puistoon kirjoittelemaan ja katselemaan kiinalaisten aamutoimia. Kuvassa demonstroitu taiji on hyvin suosittua varsinkin vanhempien ihmisten keskuudessa. Lisäksi aamulla tavataan tanssia kiinalaisia tansseja tai tangoa, jumpata porukalla, pelata sulkapalloa tai kokeilla erilaisia akrobatiavehkeitä. Aamusta siirrytäänkin sitten jouhevasti iltaan ja seuraavassa hieman kuvia Chengdun baarielämästä... (Alleviivaus sentään poistui...)



Näin ystävät löysivät toisensa ja myös sisäisen artistinsa. Kuvassa Konstan ja Duncanin (Australia) yhteinen puhallus illan artistin melodicaan. Konstan antaumuksesta ei ole epäilystäkään ja Duncanin sävelet kirpoavat aivan tuntemattomista taivaista. Olen vakuuttunut, etta kysessä oli vuosisadan taide-elämys. Kuva on Hemphousen huostasta, josta alempana lisää.

Ensimmäinen kosketuksemme Chengdun baarielämään, Rock Climbing Bar! Olutta ja seinäkiipeilyä, kukaan muu kuin kiinalainen ei ole tasan näin hullu, että yhdistää seuraavat asiat. Oikealla näkyy hieman kiipeilyseinää, minne mekin pääsimme apinoimaan, vasemmassa laidassa minä ja Sven pohdimme oikeaa ja väärää ja Marco löysi juuri uuden parhaan ystävänsä. Kiinalaisten kanssa ei tarvitse turista kuin kymmenen minuuttia ja olet heidän paras ystävänsä. Kai me ollaan vaan niin täydellisen hyviä tyyppejä..


Tottakai Chengdustakin meidän piti koittaa löytää reggaebaari ja ensimmäistä kertaa Kiinassa meitä onnisti! Kuvassa tunnelmaa Hemphousesta, joka antaa vierailleen kaikkea mitä lupaakin, mikä on sinänsä aika kummallista, ajatellen, kuinka tarkka Kiina on monista muista vähäisemmistäkin asioista. Siellä sitä hemua saa imuutella, mutta autappa, jos jäät kadulla kiinni hallussapidosta, voit saada kymmenenkin vuotta vankeutta. Paikasta löytyi myös muutama kiinalainen rastapää, voi sitä tapaamisen ja yhteenkuuluvuuden iloa ja onnea!


Matkustaminen junassa voi olla niin ihastuttavaa, kun korvan vieressäsi sijaitsee vaunun ainut kaiutin, josta kaikki informaatio tulee kymmenen minuutin välein KOVAA ja aamulla seitsemältä herätys tapahtuu kiinalaisella ysäriteknolla. Tällaisia ovat siis suurin piirtein Kiinan junat, varsin mukavia matkustaa (ilman ysäriteknoa ja liian suurta volyymia). Kuva on matkalta Xianista Chengduun.

Tässä on meidän kotikolomme Chengdusta, Mix Hostel. Kuva on hostellin aulasta, jossa joka ilta matkaajat kokoontuivat hiilellä lämmitettävien tulipesien ääreen jutustelemaan, kuuntelemaan musiikkia, nautiskelemaan olutta ja vain rentoutumaan. Aulassa oli kone täynnä hyvää musiikkia, kiinalaisesta kansanmusiikista chill outiin. Lisäksi aulassa oli dvd-huone, internet huone ja ruokailuhuone. Hostellit Kiinassa ovat hyvin halpoja ja laadukkaita ja matkustaminen muutenkin helppoa ja turvallista.

Lhasa, pyha kaupunki

Terveisia kaikille Lhasasta! Ilma on vihdoin puhdasta ja kirpeaa, taivas syvan sininen ja aurinko porottaa paivalla niin kuumana, etta kalpeaihoiset suomalaiset saavat varautua aurinkorasvan kera ulos mennessa. Junamatka Chengdusta Lhasaan sujui meidan kohdallamme yllattavan kivuttomasti. Luvat Tiibetin lapi matkaamiseen jarjestyivat ongelmitta ja junaliputkin saimme hostellimme tyontekijan Edwardin avulla helposti. Matka oli kertakaikkiaan hieno! Maisemat olivat lahes koko kahden paivan ajan hyvin karut, muuttuen koko ajan vuoristoisemmaksi, mita ylemmas nousimme. Huippukorkeutemme oli Qinhain ja Tiibetin rajamailla noin 5100 metria. Vuoristotauti vaivasikin ensimmaisen vuorokauden aikana noustessa 2500 yli 3000 metriin pienena paansarkyna ja pahoinvointina. Emme kuitenkaan oksentaneet tai tarvinneet lisahappea. Matkalla naimme paljon Tiibetin tasankojen elaimia, jakkeja lukuisia ja lukuisia laumoja, Tiibetin gaselleja, yhden luonnonvaraisen aasin, haukkoja, pienjyrsijoita ja Konsta oli bongannut yhden uhanalaisen chiru-antiloopinkin. Mina tietenkin luin kirjaa tai tein jotain muuta turhaa kyseisella hetkella. Hoh, pisteiden kanssa.

Lhasaan saavuttuamme sitten oikeasti yritimme matkustaa hieman tiiviimmalla tahdilla, mutta lopputulos oli kertakaikkiaan naurettava! Kaksi paivaa stressassimme ja kuljimme ees taas koittaen jarjestaa kyytia Katmanduun, mutta periksi annoimme, kun kaikki lahteet antavat eri tietoa ja viisumia emme saaneet tarpeeksi aikaisin hankittua ehtiaksemme perjantain bussiin tai jeeppiin. Kavelimme sitten hiljokseen kadulla ja yhteistuumin paatimme, etta emme enaa yksinkertaisesti koitakaan kiirehtia yhtaan mitaan. Varattiin hostellista yot puoleksitoista viikoksi, ei ole kiire enaa! Nepaliinkin saimme viisumit kahdeksi kuukaudeksi, joten on huojentava tietaa, etta sieltakaan ei tarvitse lahtea liian pian, mikali paikka osoittautuu pitemman ajan arvoiseksi. Nepalista olemme kuulleet ainoastaan hyvaa, joten voi olla, etta siella vierahtaa viikko jos toinenkin. Nailla nakymin lahdemme ensi viikon lauantaina bussilla Kiinan ja Nepalin rajakaupunkin Chengmuun ja sielta otamme bussin rajan yli ja Nepalin puolelta jeepin Katmanduun. Kaksi kiinalaista tyttoa matkustavat kanssamme.

Lhasa on kaupunkina huikaiseva! Kaupunki jakautuu karkeasti tiibetilaiseen itaan ja kiinalaiseen lanteen. Kiinalaisia on kaupungin asukkaista jo puolet, lahinna Sichuanin alueelta ja kiinalaisten vaikutuksen kylla huomaa. Ei ollut tarpeeksi tappaa tuhansia ihmisia, ajaa maanpakoon maan johtavat uskonnolliset paamiehet ja intellektuellit ja kieltaa kansalta oma kulttuurinsa ja uskontonsa. Koko lantinen Lhasa on kuin kiinalainen kaupunki konsanaan, vilkkuvine varikyltteineen, teknopauhuineen ja suurine yrityshalleineen. Ja kiinalaiset uskovat vilpittomasti tekevansa Tiibetille palveluksen saattamalla sen nykyaikaan ja kiinnittamalla sen maan ekonomiaan. Tastakin voi olla montaa mielta, mutta useimmat kiinalaisten toimet ovat kaikkien moraalisten ja eettisten lakien mukaan tuomittavia. Kaupungin valopilkku, uskomattoman viehattava ja eksoottinen alue onkin sitten tiibetilainen ita. Talviaikaan pienten kylien asukkaat saapuvat Lhasaan pakoon vuoriston karua ja kylmaa talvea, joten kujat ovat taynna tiibettilaista kansaa ja kulttuuria. Tiibettilaisista voi helposti ulkonaosta erottaa kaksi heimoa, joiden nimia en ikava kylla muista. Naiset pukeutuvat perinteisesti pitkaan luonnollisen variseen hameeseen, raitaiseen varikkaaseen essuun, pitkaan lampaan tai jakin nahkatakkiin ja varikkaisin puseroihin. Upea musta tukka on lukuisilla leteilla ja koristeltu turkooseilla ja punaisilla kivilla, varikkailla nauhoilla ja pronssisilla ja hopeisilla hiusneuloilla. Kasittamattoman kaunista! Miehilla on usein mustat saapikkaat, pitka musta jakinnahkatakki ja pitka musta letti kiedottu punaisen tai mustan lankatukun avulla paan ympari. Letin paasta riekkuu toisen posken vieressa punainen tai musta tupsu. Tiibettilaiset ovat mielestani todella kaunista kansaa. Monella on harvinaislaatuiset vaaleanruskeat silmat, joiden katse on todella syvalle porautuva, jopa villi, mutta aina ystavallinen. Tiibettilaiset ovat kylla ystavallisia ja tervehtivat aina, kun nakevat ulkomaalaisen (Tashi dele = siunausta ja onnea koko loppuelamallesi), mutta eivat mielellaan rupea syvempaan tuttavuuteen ulkomaalaisten kanssa, siita voi nimittain joutua tekemisiin poliisin kanssa. Meilla on kuitenkin kaynyt tuuri ja olemme tavanneet muutaman tiibetilaisen nuoren, jotka halusivat jopa nahda uudestaan ja tutustua.

Eilen siis Konsta lahti kuin lahtikin tavoilleen uskollisena etsimaan vipinaa kinttuihinsa Tiibettilaisista baareista. Yhdessa vierailimme jo torstaina kanadalaisen Jamien ja saksalaisen Boriksen kanssa ja meno oli jotain mita en ole ikina ennen nahnyt tai kuvitellut, etta baarissa edes olisi. Paikka oli siis laheinen tiibetilanen disko ja perjantai iltana paikka oli tupaten taynna keski-ikaisia ja nuoria humalaisia tiibetilaisia. Sinne me tungimme vaen sekaan etsien itsellemme paikat ja tashi delen saattelemana istuimme ihmettelemaan menoa. Taalla olutta tilataan kerralla koko poydallinen ja sita sitten lipitellaan illan aikana. Tarjoilijat ovat tiibetilaisia kansanasuisia tyttoja. Olut juodaan pienista snapsilaseista, joten ei tietoakaan puolen litran tuopeista. Mielenkintoisinta onkin sitten toiminta tanssilattialla. Siella ei itseasiassa juurikaan tanssita, vaan ilta on taytetty erilaisilla komediaesityksilla, lauluesityksilla ja tanssiesityksilla ja naimmepa tiibetilaisen drag queeninkin. Tiettyjen ilmeisesti tunnettujenkin laulujen aikana vakea saattaapi menna tanssilattialle, mutta tanssit muistuttavat enemmankin piirileikkeja ja lavatansseja kuin diskoa. Ihmeellista ja ihastuttavaa ja tiibetilaiset miehet ovat niin pirun komeita...

Eilisella baarireissullaan Konsta sitten tutustui Lhasalaiseen Jobsungiin (ei hajuakaan meniko nimi oikein), joka illan aikana kutsui meidat seuraavana paivana kotiinsa paivalliselle. Konsta lahetti yolla iki-innoissaan asiasta minulle tekstiviestin, seuraavan kerran kertoi naama loistaen ja puhe kangellellen asiasta kompiessaan viereeni kuudelta yolla ja aamulla palatessani Barkhorilta viela kerran silmat vilkkuen sanoi: Mullapa on sulle yllatys! Tama oli mukava yllatys, koska olimme molemmat niin toivoneet paasevamme tutustumaan tiibetilaisiin ja nakemaan oikeaa tiibetilaista elamanmenoa. Iltapaivalla tapasimme sitten Jobsungin ja lahdimme vierailulle heidan kotiinsa. Koti oli pieni ja kotoisa, taynna seinavaatteita, Dalai Laman kuvia, Buddhapatsaita ja suuria kuvia muista Buddhista ja Bodhisattvoista, mm Tarasta ja Tshongkapasta, joka on tiibetinbuddhalaisuuden perustaja. Pienella alttarilla paloi kynttila ja uskonto oli aivan eri tavalla lasna talossa, kuin lansimaissa. Joka aamu Jobsungin mummo kavelee Potala Palacelle ja kiertaa sen ympari rukoillen. Potalan Palacen ymparilla on yksi Lhasan monesta korasta, pyhiinvaellusreitista, joita tiibetilaiset uskollisesti joka paiva kiertavat. Maarat voivat olla huikaisevia. Jokhang temppelin kora kierretaan perinteiseti 108 kertaa ja maassa mahallaan suoritettava rukous voidaan suorittaa temppelin edessa 500-600 kertaa. Kaupunki onkin aina taynna rukoilevia tiibetilaisia ja munkkeja. Uskonto on todella lasna jokaisessa hetkessa. Kiersin aamulla Jokhang temppelin kymmenen kertaa pienena kavelymeditaationa ja se otti minulta kaksi tuntia aikaa. Kaikki kunnia ja myotatunto naille rukoileville vaeltajille.

Paivallinen kodissa oli todella miellyttava. Soimme riisia, paistettuja perunoita, paistettua sipulia ja kaalia, keitettya ja muhennettua tomaattia ja kananmunaa, raakaa perunaa maustettuna chililla seka tietysti hieman jakinlihaa. Lisaksi meille tarjoiltiin tiibetilaista jakin voi teeta seka jakin maidosta tehtyja juustoherkkuja. Tassa kaatui vegaaniuteni hetkellisesti ja join kuin joinkin jakin voi teeta ja maistoin jakin juustosta tehtyja herkkuja. Ruoka oli uskomattoman herkullista ja Jobsungin aiti oli ystavallisesti valmistanut meille kasvisruokia, vaikka tama ei todellakaan ole tyypillista Tiibetissa. Jobsung kysyi viela meilta lahtisimmeko hanen kanssaa hanen mummonsa kotikylaan vierailulle ja samalla kaymaan siella olevassa luostarissa, jonka munkeista yksi on Jobsangin ystava. TIETYSTI! On ollut todella opettavaista seurata tavallisten tiibetinbuddhalaisten elamaa ja olen todella kiitollinen, etta paasen viela nakemaan luostarinkin elamaa ja jututtamaan munkkia. Toki munkkien kanssa voi jutella taallakin, he ovat varsin ystavallisia, mutta usein englanninkielen taito on hyvin pieni. Saimme seurata yhtena iltana munkkien musiikkiesitysta kadulla ja se oli varsin liikuttavaa. Tama on varmaan niita ainoita harvoja tilaisuuksia kuulla pyhia teksteja laulettuna ja saada nain osallistua edes pienesti tahan opetus- ja siunaustraditioon.

Kerrottavaa olisi taas romaanin verran, mutta pakko taman on varmaan katkaista jostakin. Viela yksi henkilo pitaa ehdottomasti mainita. Huonetoverimme Alejandro Brasiliasta ja hanen koiransa Skili. Alejandro on uskomaton tyyppi, oikea maailmankansalainen, maailmankouluainen ja elamantapareissaaja. Han on kieranyt puoli maapalloa ja lahes kokonaan polkupyoralla pieni Skili takana korissaan. Skili on kotoisin Kreikasta, josta Alejandro oli hanet mukaansa saanut ystavaltaan. Nama kaksi ovat erottamattomat. Alejandro puhuu viitta kielta, koittaa oppia parhaillaan kuudetta eli kiinaa ja on aarimmaisen kiltti, vaatimaton ja sympaattinen kaveri. Pidan hanesta suuresti. Han ei juurikaan murehdi eilista tai huoli huomisesta, elaa ja ilahduttaa ihmisia vierellaan tassa hetkessa. Itse olen sairastellut viime paivat, mutta tanaan olo on jo hieman parempi. Jotain perinteista flunssaa. Muuten ei olisi mitaan valitettavaa, mutta yot ovat Lhasassa todella kylmat ja huoneissa ei ole lammistysta. Saimme eilen ruinattua kuumeeni avulla lammittimen huoneeseemme, mutta edelleen tahtoo yolla palella. Muuten menee vallan mainiosti ilman lammitinta, mutta kuumeessa sita alkaa kaivata.

Nain Lhasassa, onnellista ja ihmeellista. Reissu sujuu kaikin puolin hirvittavan hyvasti ja jokaisesta paivasta olen todella kiitollinen, etta saan sen taalla kokea. Konsta jatkakoon kuviensa kanssa, niita olisi vino pino odottamassa, mutta nettiin saaminen vie tuhottomasti aikaa. Koitamma. Lampimia koti-iltoja pakkasten keskelle.

Terveesin, Eini

Ja sitten kuvia Xi'anista

Xi'an, Xi'an, pikku turistirysä. Kiinan paikoista ehkä vähiten mieleemme. Enemmän asukkaita kuin Suomessa, mutta kuitenki tuntui tosi tuppukylältä. Noh, kuitenkin, kaikkea nähtiin ja koettiin sielläkin ja tässäpä teille kuvamateriaalia sieltä;

Ylhäällä ne kuuluisat terrakottasotilaat, näistähän oli puhetta Xi'anin kohdilla alempana blogissa, että lukekaahan sieltä. Paljon niitä on, jne, jeejee. Mutta sitten mielenkiintoisempiin alueisiin... Tsädääm! Xi'anin muslimikorttelin yksi monista basaarikaduista! Näistä tykättiin ja kovasti, koko muslimikortteli oli kyllä kirkas eläväinen valopilkku muuten suht tylsässä kaupungissa. Ja kuten huomaatte, Mahoton Mao on tunkenut ittensä tännekkin. Aika turistikatu oli tämä kyseinen mallikappale, mutta tätä kautta pääsi kävelemään yhdelle suurelle yllätykselle, eli...

Kiinan vanhin Moskeija, perustettu joskus 800 jKr. Islamin usko tuli Kiinaan silkkitietä pitkin ikäänkuin kaupankäynnin myötäjäisenä ihmisten mukana.. Moskeija on tyyliltään hyvin Kiinalainen, perinteisiä lohikäärme- ja feenix-kuvia löytyy ihan jokapaikasta jne. Tämän polun päässä näette sisäänkäynnin itse rukoushuoneeseen, johon mahtuu semmoiset vaatimattomat tuhat uskovaista samaan aikaan rukoilemaan. Ja olimme hyvään aikaan siellä, koska rukousaika lähestyi ja näimme, miten vanhat ja nuoret miehet kerääntyivät rukoushuoneen pihalle porisemaan mukavia ennen rukouskutsua. Kivenhakkaaja Xi'anin kadulta, jokainen tämän kuvion omaava katukivi sai kuvionsa käsityönä... Rankkaa hommaa näytti olevan ja kyllä katsoi vähän eri silmin katuja tämän nähtyään. Ja siellä ihan keskellä vilkkainta ahdasta kauppakatua kököttivät nämä eläinraukat pienissä häkeissään ja maljoissaan. Kaneja ja kääpiöhamstereita ja vaikka mitä. Kokoajan oli joku nostelemassa ja ravistelemassa häkkejä. Ahdistusta ja stressiä, jeejee.

Oukei, katotaas, josko meni nämä tekstit kohilleen, seuraavaksi sitten Chengdua kuvina..

Lisää kuvia Pekingistä.

Nonni! Pitkästä aikaa meikäki tänne riipustelee jotaki.. Pistän tässä nyt kuvia muutaman per paikka, ettei tarvi niin pirun isoa määrää pistää taas ja puoltatoista tuntia sitä tehdä ja sitten huomata, että ei toimi. Pari kertaa on tämä tapahtunu ja aina on yhtä paljon mieltä lämmittänyt tämmöinen tapahtuma. Jes, elikkäs Pekingiä näin ensialkuun, olkaatten hyvät;

<-Jep, siinä se on, ite iso Mao. Kielletyn kaupunginkin portit on se mokoma vallannu.











Ja tässäpä vähän näkymää Kiinan muurilta... Käveltiin semmoset 7km tosiaankin tuota pitkin ja oli aivan mahtava kokemus kyllä se. Kiipeämistä ja laskeutumista kokoajan, mutta aurinko lämmitti mukavasti ja pääsi ottamaan vähän historiaan tuntumaa paremmin, kuin yleensä.. Kuva on jostain puolivälistä matkaa, Eini on jo sähköjäniksenä varmaan perillä, ite otin vähän rennommin.. Videota tosiaan on tältäki reissulta, mutta liian iso on nettiin pistettäväksi se. Sitten kotopuolessa tahi muuten myöhemmin näette sitä.





Badr, Egyptiläinen mm. uuden vuoden tanssikaverimme ja huonekaverimme maistelemassa ilmeisen makoisaa Pekingin ankkaa hullun kiilto silmässään. Kuvan ottajana Manuel, me Einin kanssa siveinä kasvissyöjinä jätimme tämänkin turistiherkun maistamatta.














Ja Kiinan muuria ennen pienen pienessä kylässä asui myöskin tämä hyvin ystävällinen aasi, johon Eini ottikin kontaktia välittömästi. Yhteys on selvääkin selvempi.











Ja sitten tässä alla on taas yksi hymyn huulille nostanut mainos. Vähän on englanti hakusessa, mutta yritys kova! So Confidence! So Expression!

Chengdu, Vierailu Moon Bear Rescue Centeriin.

Huomenta toverit. Nyt minulla on tarkea syy kirjoittaa teille pitkasti ja hartaasti Chengdusta. Eilen vihdoin paasimme vierailulle karhujen pelastuskeskukseen, joten yksi paamaara matkalta on saavutettu ja taas yksi unelma tayttynyt.

Paastaksemme keskukselle meidat ystavallisesti haetiin hostellin edesta keskuksen pakettiautolla. Meidan lisaksemme vierailulle osallistui joukko muita ulkomaalaisia, lahinna ihmisia Australiasta. Heti matkalla tutustuimme Australialaisiin Khristyyn ja Pamiin, jotka olivat suunnitelleet koko lomansa taman vierailun ymparille. Khristy on opettaja ja haluaa rakentaa yhden opetuskokonaisuuden osittain Kiiinalaisen historian, kulttuurin ja ympariston ymparille ja yhden osan tasta kasittaa sappikarhujen tarina. Vaihdoimme osoitteita ja Khristy lupasi lahettaa postia Australiasta, miten hanen projektinsa etenee ja millaisen vastaanoton se saa oppilailta, opettajilta ja vanhemmilta. Han halusi myos saada kuulumisia Suomen karhuryhman toiminnasta, miten varojenkerays edistyy ja millaista toimintaa Suomessa asian hyvaksi jarjestetaan.

Keskukseen saavuttuamme taytimme rekisteroimislomakkeet ja saimme rintaamme vierailijasta kertovan merkin. Keskus oli tarkoin vartioitu ja tarkoin tarkistettiin ketka sisalle paastetaan. Keskuksessa tyoskentelee noin 140 henkea, suurin osa heista on toimiin koulutettuja paikallisia ihmisia. Lisaksi keskuksessa tyoskentelee elainlaakareita ja hoitajia. Mikali keskukseen haluaisi vapaehtoiseksi toihin, taytyy omata jonkinlaista koulutusta elainlaaketieteen tai elaintenhoidon puolelta. Kaikin mahdollisin keinoin keskus pyrkii tukemaan paikallista elinkeinoa, kaikki karhuille syotettavat ruoat, tarvittavat rakennusmateriaalit ja muut tarvikkeet pyritaan ostamaan keskusta ymparoivilta tuottajilta ja ihmisilta. Keskus on kooltaan noin 30 aaria ja keskuksen kayttama maa on luovutettu kayttoon keskukselle 20 vuodeksi. Sen jalkeen maa palautetaan ja tama asettaa omia ehtojaan maan kaytolle. Keskus pyrkii pitamaan maan niin luonnontilaisena kuin mahdollista karhujen telmimiselta on ja hoitamaan kasvillisuutta mahdollisuuksien mukaan. Esimerkiksi karhuilla kaytossa oleva Bamboo Forest, paikka joka on mahdollisimman luonnollinen karhujen ymparisto, on kaytossa vain kesa-aikaan, jotta kasvillisuus voi palautua talven aikana. Karhut tahtovat tuhota lyhyessa ajassa kaiken kasvillisuuden aitauksesta. Tottakai jokainen bambu pitaa saada katkaista ja jokainen puu valloittaa 150 kg voimalla. Lopullinen paamaara keskukselle on, etta karhutarhauksen loputtua, pelastetut karhut elavat elamansa keskuksessa, lopulta uinahtaen ikuiseen uneen ja kesuksen toiminta voidaan lopettaa ja maa palauttaa.

Oppaanamme keskuksessa toimi Rainbow niminen kiinalainen nuori mies, joka oman ensimmaisen vierailunsa jalkeen oli ollut niin vaikuttunut keskuksen toiminnasta, etta tahtoi paasta mukaan auttamaan karhujen vapautuksessa. Katselimme videon pelastuskeskuksen historiasta ja ensimmaisista vuosista tahan paivaan ja sen jalkeen Rainbow kertoi meille seikkaperaisesti keskuksen toiminnasta ja karhun polusta karhutarhalta pelastuskeskukselle. Sepelkarhu on lajina uhanalainen Kiinan alueella. Sichuanin provinssissa sepelkarhun metsastys on kielletty, mutta karhutarhaus on edelleen laillista yritystoimintaa. Moni tarhalle tulevista karhuista on kuitenkin salametsastetty ja luonnosta riistetty, josta todisteena usea karhu on kamppailussa menettanyt yhden jaloistaan tai saanut muita pahoja vammoja. Sichuanin provinssi ei kuitenkaan myonna enaa uusia lupia karhutarhauksen aloittamiselle, joten toivoa tarhauksen loppumisesta on. AAF tekee koko ajan tyota uuden lain puolesta, joka kieltaisi tarhauksen. Lisaksi paljon tyopanosta laitetaan tiedon jakamiseen, yhteistyon kehittamiseen muiden jarjestojen kanssa, neuvotteluihin viranomaisten kanssa ja itse karhujen konkreettiseen pelastamiseen tarhalta keskuksen tiloihin. Yritankin jotenkin lyhyesti selittaa karhun polkua tarhalta pelastuskeskukselle.

Paaasiallisesti karhut koitetaan saada neuvottelujen avulla karhutarhoilta keskukselle. Vuonna 2000, jos en oikein vaarin muista, AAF teki sopimuksen Sichuanin hallituksen kanssa 500 karhun vapauttamisesta seuraavan viiden vuoden aikana. Tahan mennessa keskukseen on saapunut 218 karhua, joista noin neljakymmenta on menehtynyt tarhalla saamiinsa vaurioihin, joten tyo jatkuu. Jos lupaa karhujen pelastamiseen ei saada, karhuja myos ostetaan tarhaajilta. Samalla, kun karhut haetaan tarhalta, viedaan mukana myos niiden hakit ja tarhaajalta takavarikoidaan tarhaukseen tarvittava lupa, joten ainakaan Sichuanin provinssin alueella tarhaaja ei voi uudelleen aloittaa saamillaan rahoilla karhubisnesta. Karhut saapuvat keskukseen omissa surkean pienissa hakeissaan ja ne sijoitetaan rauhoittumaan omaan huoneeseensa. Karhut saavat ensimmaisen vuorokauden aikana vetta ja hedelmia ja olot koitetaan tehda mahdollisimman rauhallisiksi kuin mahdollista ja saada jonkinlaista kontaktia ja luottamusta hoitajiin. Usein karhut ovat hyvin aggressiivisia ja stressaantuneita keskukseen saapuessaan, mika on hoitajien mukaan hyva merkki jaljella olevasta elinvoimasta. Mikali karhu on hyvin hiljainen ja apaattinen on syyta enemman huoleen. Karhut voivat kestaa uskomattomia maaria kipua kuolematta. Voinette itse kuvitella, jos olette olleet leikkauksessa ja sen jalkeen teille asennetaan esimerkiksi katetri elimistoon ylimaaraisen imunesteen poissaamiseksi, kuinka kipea olette morfiininkin alaisena. Nama karhut pitavat usein metallista kestokatetria mahassaan koko elamansa ajan ilman puudutusta, ilman haavanhoitoa, ilman mahdollisuutta liikkua, koskea tai tehda yhtaan mitaan kivulle. Haavat ovat useimmiten hyvin tulehtuneita, katetrille on kehitelty mita ihmeellisimpia kiinnitysmekanismeja sisakudoksiin ja karhut karsivat katetrin aiheuttamista kasvaisimista ja kudosongelmista. Kuvat saapuvista karhuista olivat jarkyttavia, en voi kuvitellakaan tilannetta, kun nama karhut saapuvat keskukseen elavina ja aloitat tyosi karhun pelastamiseksi. Itkua pidattelin kerran jos toisenkin vierailun aikana, mutta onneksi kaikki mukana olevat taisivat jakaa kanssani samoja tunteita.

Heti seuraavana paivana tai jopa samana paivana karhuille suoritetaan terveystarkastus ja kirurginen toimenpide, jossa mahdollinen kestokatetri poistetaan ja sapen laskemiseen kaytetty haava ommellaan. Karhujen kynnet ja tassut hoidetaan, korvat ja suu tarkistetaan ja karhun lihaksiston ja koko elimiston toiminta tarkistetaan. Monet karhuista ovat kitukasvuisia liian pienen hakin takia, karsivat erilaisista haavoista ja pahoista mentaalisista ongelmista. Silti hoitajat kertovat karhuista, jotka edelleen kauheasta menneisyydestaan huolimatta katsovat hakista ujon lempeasti, joka on hyvin ominaista sepelkarhuille. Nama karhut ovat saattaneet viettaa kaksikymmenta vuotta elamastaan hakissa, jossa eivat mahdu liikkumaan ollenkaan, Franzi-karhun tapauksessa hakki oli niin pieni, etta Franzi ei ikina paassyt kasvamaan oikeaan kokoonsa, vaan jai hyvin pieneksi, mutta pippuriseksi. Nain Franzin hakin, se oli kooltaan noin 50x70x70 cm. Kuvitelkaa yli satakiloisen karhun koittavan mahtua tuollaiseen hakkiin.

Terveystarkastuksen jalkeen karhut toipuvat hieman suuremmassa hakissa ennen siirtymista keskuksen aitauksiin. Toipumisjakson ajan karhut keraavat voimia ja vahvuutta kehoonsa ja oppivat tuntemaan toisiaan ja hoitajiaan. Samalta tarhalta pelastetut karhut sijoitetaan hakkeineen samaan huoneeseen ja hakkien paikkaa vaihdellaan saannollisesti, jotta karhut paasevat tutustumaan ja haistelemaan toisiaan. Karhut tulevat elamaan keskuksessa 20-25 karhun ryhmissa, koska keskuksen tilat ovat rajoitetut. Ryhmaelon takia tutustuminen on tarkeaa. Paivittain karhuille tarjoillaan herkkuja ja kannustetaan tutkimaan ja kiipeamaan hakissaa, jotta lihasvoima kehoon palaisia ja karhuin ominainen mielenkiinto ja halu tutkia asioita. Toipumisjakso kestaa kolmesta kuuteen kuukauteen, jonka jalkeen karhut paasevat ensimmaista kertaa vapauteen kaikkien kamalien hakkivuosien jalkeen. Vapautuspaiva on aina juhlapaiva karhuille seka henkilokunnalle. Karhut ovat selvinneet ja saavat vihdoin tilasuuden toteuttaa ominaista kayttaytymistaan ja elaa edes pienessa rauhassa. Rainbow kertoi meille karhuista, joista loistaa se kasittamaton ilo, kun paaset ensimmaista kertaa vapauteen. Rainbown mukaan jotkut lahestyvat hapuillen tovereitaan, kuin pitkan eron jalkeen ja konkreettisesti yrittavat halata. Tasta alkaa sitten karhujen arki pelastuskeskuksessa.

Karhuryhman aitaus on kooltaan noin 150-200 neliometria arvioni mukaan ja siina elaa noin kahdenkymmenen karhun ryhma. Aitauksessa on puisia kiipeilytelineita, leikkikaluja ja uimallas ja kasvillisuutta karhuille. Joka paiva aitaukseen asennetaan uusia kasveja karhujen mielenkiinnon aktoivimiseksi ja ympariston pitamiseksi kiinnostavana. Kasvilajit vaihtelevat myos paivittain, kahden viikon sykleissa. Leikkikaluihin piilotetaan hedelmia, kasviksia ja siemenia, jotta karhut joutuisivat tyoskentelemaan kuten luonnossa ruokansa hankkimiseksi. Leikkikalut muistuttavat hyvin paljon koirilla kaytettyja leikkikaluja. Karhut ruokitaan kaksi kertaa paivassa ravintosekoituksella ja tuoreilla hedelmilla ja kasviksilla. Karhuille oli valmistettu myos omia mehujaita! Niissa oli erilaisia hedelmia, hunajaa, sokeria, siemenia ja tama karhujen mehujaa on kuulemma aarettoman suosittu! Ilmasta huolimatta, oli kylmaa eli lamminta, karhut rakastavat mehujaitaan. Keskuksen jaakaapissa oli myos oma osastonsa sairaille karhuille. Aivan kuten me Suomessa annamme lapsillemme kaikkea hyvaa syoda kuumeen ja sairauden aikana, karhut keskuksessa saavat herkkuja, kun sairastavat. Jaakaapista loytyikin kaikkea aarettoman herkullista, kuten pahkinavoita, jogurttia, hunajaa, mausteita ja erilaisia hedelmia. Minakin soisin!!

Keskuksessa on myos erillisia tiloja vammautuneille karhuille, kuten sokeille seka fyysisesti ja mentaalisesti vammautuneille. Monet karhuista karsivat edelleen stereotyyppisesta kayttaytymisesta ja pahoista mentaalisista ongelmista historiansa takia. Aidattu keskus ei myos koskaan pysty olemaan taysin luonnollinen habitaatti, mutta nama karhut ovat erityisia, eika heidan selviytymisestaan luonnostaan voi koskaan olla varma. Tarhattujen karhujen historia sailyy ikuisesti mysteerina ja luonnossa selvitakseen sepelakarhun pitaa viettaa pentuaikansa emonsa kanssa tarvittavien taitojen oppimiseksi. Monet tarhakarhuista on kuitenkin ryostetty jo pentuna emoltaan eivatka ne omaa naita taitoja, joten kaikkien pelastettujen karhujen elama tulee olemaan viimeiseen hengenvetoon keskuksen tiloissa.

Omat tunteeni vierailun jalkeen olivat hyvin sekavat. Tunsin suunnatonta surua jokaikisen karhun kohtalon takia, kuinka tarhaus on ikuisesti vienyt heidan mahdollisuutensa elaa normaalia ja vapaata karhunelamaa. Toisaalta tunsin suurta iloa, etta heidan suunnaton karsimyksensa on saanut jonkinlaisen lopun ja he voivat viettaa loput elamansa paivistaan edes penessa rauhassa ja ilman jatkuvaa pelkoa ja ahdistusta. Mutta kaikista eniten vaikutuin keskuksen ihmisten omistautuneesta tyosta karhujen hyvaksi, heidan aidosta valittamisesta karhujen kohtalosta. Ihailen ikuisesti Jill Robinsonin rohkeutta pistaa peliin koko elamansa ja tarmonsa naiden karhujen puolesta. Kuinka moni karhunsydan kiittaakaan hanta naista pienista hetkista ilman pelkoa ja kasittamatonta karsimysta. Ja noyrana ja paattavaisena he jatkavat tata raskasta tyota hellittaen vasta, kun jokainen tarha idasta on suljettu. Ja tietysti olan takana siintaa jo seuraava projekti muiden karsivien elainten pelastamiseksi. Tama luo minulle suurta uskoa ihmisiin ja tulevaisuuteen ja antaa minulle suuren maaran voimaa ja tarmoa jatkaa tyota taman karsimyksen lopettamiseksi. Jos jotakin haluan sinne Suomeen koittaa siirtaa, niin nimenomaan tata noyryytta ja tahtoa tyoskennella paattavaisesti ja periksi antamatta oikeiksi kokemiemme asioitten puolesta.

Mikali karhuntarhaus on temina taysin tuntematon, lisatietoa ja faktoja voi lukea osoitteesta www.animalsasia.org tai www.aasiankarhutarhat.com (orgia kannattaa vaihtaa comiin tai fiihin jos ei toimi...). Terveisia ja voimia kaikille Suomen vapaaehtoistoimijoille, ystaville ja sukulaisille. Myo lahden tasta pikkuhiljaa Tiibettiin!

Rakkain terveisin, Eini

Chengdu, lay back- city

Huomenta! Vaikka kello blogissa nayttaakin jotakin aamuyon aikaa, fiksut varmaan jo tietavatkin, etta taalla on jo "oikea" aamu. Tietokone on aina vallattu illalla, joten teinpa temput ja herasin aikaisin kirjoittamaan viesteja ja blogia. Saavuimme Chengduun jo viime torstaina, mutta Chengdun rento ote taisi tarttua heti jaseniin ja paivat vaan vierivat, vaikka emme ole tehneet paljon mitaan kovinkaan ihmeellista.

Chengdu sijaitsee jo sen verran etelaisessa Kiinassa, etta saavuimme subtrooppiselle vyohykkeelle. Ilma on huomattavasti kosteampaa ja kaikki ymparilla vihertaa. Tuntui ihanalta nahda taas vihreita puita ja hengittaa hieman lampimampaa ilmaa. Tienvierukset kasvavat palmuja ja muita kasveja mita Suomessa ihailen vain kasvitieteellisella puutarhalla ja parvekkeiden ja pielustojen vehreys on minulle todella mieleen. Parvekkeet ovat muutenkin mielenkiintoisia tarkastella. Olen loytanyt sielta vaikka mita ihanaa, kuten puutarhallisen kasveja, kaikenmaailman rakennustavaraa, vaatteita kuivumassa, ruukkuja, huonekaluja, kanoja, kissoja, parveke taitaa olla kiinalaisille varasto ja elaintila. Chengdu on kaupunkina muuten paljon modernimpi, siistimpi ja uskallampa sanoa, etta vauraampi, kuin Xi'an. Pilvenpiirtajia on runsaasti, uusia kauppakeskuksia, shoppailukatuja, tama todella muistuttaa metropolia, vaikka asukkaita on vahemman, noin nelja miljoonaa, kuin Xi'anissa. Xi'an on tunnettu historiasta, Chengdu relaamisesta. On hammastyttavaa, miten kaupungit ja provinssit Kiinassa eroavat toisistaan tavoiltaan ja vauraudeltaan. Miettiessa Kiinan suurta kokoa, se kuitenkin alkaa tuntua ihan jarkevalta.

Tietylla tavalla Kiina on ollut minulle hyvin positiivinen yllatys. Taman piti olla vain lapikulkumaa, mutta kaikki tama kummallinen vastakkaisuus Suomeen ja lanteen on todella viehattavaa. Taalla on myos hyvin helppoa ja turvallista lansimaalaisen tyhman turistin olla ja kulkea ja mahdollisuuksia on miljoonia. Kovin moni matkustajista opettaa taalla englantia ja elaa ja matkustaa sen turvin. Pekingin olympialaisten takia kaikki haluavat petrata englanninnkielen taitoaan. Opettajiksi paasevat myos sellaiset, joiden aidinkieli englanti ei ole ja voinpa myontaa, etta ajatus on varsin houkutteleva. Itsekin olen keskittynyt Kiinassa nimenomaan englanninkielen petraamiseen puhumisessa ja lukemisessa, mutta vaistamatta aina oppii hitusen kiinaakin. Kieli on mielenkiintoinen ja vaikea, mita olen asiasta sita opiskelevien kanssa keskustellut, mutta jo puolessa vuodessa voi saada aikaan hammastyttaavia tuloksia. Huonetoverimme Sven ja Marco Saksasta molemmat puhuvat sujuvasti paivittaisissa tilanteissa puolen vuoden opiskelun jalkeen.

Sven ja Marco, molemmat mahtavia tyyppeja. Erityisesti olen nauttinut keskustella Svenin kanssa. Sven opiskelee filosofiaa ja on viehattynyt meditaatiosta ja samoista kummallisista kysymyksista, mita mielessa tulee pyoriteltya ehka liiankin usein. Mita tulee kommunikaatioon ja ystavyyden solmimiseen kiinalaisten kanssa, tassa tulee esille yksi ero kotimaan ja Kiinan valilla. Kiinalaiset hyvin hyvin harvoin avautuvat kertomaan oikeista mielipiteistaan ja tunteistaan saatikka sitten ongelmistaan tai vaikeista elamantilanteista. Mita Sven on kertonut, usein saa kuulla kiinalaistelta kymmenen minuutin keskustelun jalkeen, etta olet paras ystavani. Se tuntuu hieman kummalliselta, jos kasittaa ystavyyden hieman syvemmalla tasolla. Mutta ystavyytta se eittamatta on, vain hieman erilaista. Muutenkin suomalainen tapa sanoa asiat, hyvat ja huonot, suoraan ja avoimesti, on jotakin, mita kaipaan.

Pitanee lopuksi myos hieman kertoa mita on tapahtunut viime paivina. Noh olemme nukkuneet, syoneet ja rupatelleet ihmisten kanssa. Itse kiersin yhtena aamuina katselemassa kaupungin nahtavyyksi, jokaiselle Kiinalaiselle kaupungille pakollisen Mao-patsaan, Tianfu-aukion, kauniin Peoples parkin, Cultures parkin ja taolaisen Green Rham temppelin ja suurimman ostoskadun. Green Rham temppeli oli varsin viehattava, taolainen tyyli (tai no tarkemmin Tang-dynastian aikainen tyyli) rakentaa on koristeellisempaa, kuin monissa buddhalaisissa temppeleissa nahtava tyyli. Taolaiset munkit ovat myos hauskoja katsella mustine nutturoineen ja nauravine naamoineen. Tulipa mieleeni yksi hauska kauppareissu, joka hieman muutti kasitystani buddhalaisten munkkine askeettisesta ja tarksta elamasta. Kuivattuja banaanilastuja etsiessani, nain kahden nauravaisen ja lihavan buddhalaismunkin tulevan rupatellen kauppaan ja molemmat lastasivat hirvittavat massyt mukaansa! Pusseja pahkinoita, kuivattuja hedelmia, karkkia ja sipsia! Sinne ne varmaan omaan luostarihuoneeseen lukkiutuivat massyjensa kanssa, ottivat sangylla mukavan asennon ja rupesivat kertaamaan pyhia kirjoituksiaan :) Jaksan ikuisesti nauraa edelliselle mielikuvalle. Noh onhan heidan herransa Buddhakin varsin iloluontoisen lossykan nakoinen, kun patsaita Buddhasta katselee, lienee hanella sen verran huumorintajua.

Suurella porukalla testasimme myos viereisen Wenshu temppelin ja luostarin kasvisravintolan yksi paiva. Ruoka oli kasittamattoman hyvaa! Potuista tehtya valekalaa, parsakaalia, Japanilaista makeaa tofua, tulisempaa valelihaa ja riisia ja teeta. Nam. Sielu ja ruumis nauttivat suuresti! Temppelialue itsessaan oli myos odotetusti todella kaunis. Aina ne ovat.

Eilen sitten koitimme hieman tehda jotakin turismin eteen ja Svenin ja Marcon houkuttelemina lahdimme heidan kanssaa Leshaniin katsomaan 71 m korkeaa Grand Buddhaa. Leshan on noin 130 km Chengdusta lanteen ja bussilla matkaan lahdimme. Mukanamme oli myos aivan ihastuttava kiinalainen tytto "Chen". Heidan oikeat nimensa ovat aina niin vaikeita meille lausua, etta tanaan meilla on tarkoitus antaa hanelle englanninkielinen nimi, jolla voimme hanta kutsua, mika on hyvin tyypillista Kiinassa. Ajattelimme ehdotta Junea. Tuntuu hieman kummalta, oma nimi on kuitenkin oma nimi... Chen tai June, miten vaan, opiskelee kiinalaista laaketiedetta ja Sven joutuikin urakalla olemaan tulkkina, kun kyselin Chenilta mahdollisuuksia opiskella kiinalaista laaketidetta Kiinassa. Todellakin kaipasin kiinan kielen taitoa! Ehka joku paiva. Buddhan nahdaksemme piti kiiveta useamman kilometrin rinne vuorelle. Vuori oli vehreydessaan ihana ja koko matka oli taynna temppeleita ja erilaisia Buddhalle omistettuja alttareita. Minun on aivan turha puhua teille mitaan Suuren Buddhan suuruudesta, kuvat tai sanat eivat tee sille oikeutta. Rinteeseen kiveen se on kaiverretty suojelemaan edessa avautuvaa jokimaisemaa ja se on nimensa mukaisesti SUURI. Taallakin sain tuntea itseni nahtavyydeksi tai filmitahdeksi, kiinalaisilla on tapana kaapata lansimaalaisia kuviinsa ihan vain sen takia, etta moni ei ole sellaista ennen nahnyt. Ja tukkani tietenkin on toinen juttunsa. Tunnen valilla oloni elaimeksi, kun kiinalaiset tungeksivat sorkkimaan tukkaani ja puhuvat toisilleen, kuin en olisi olemassakaan. Onhan se outoa, etta joku ei halua harjata tukkaansa.

Parin paivan takainen nahtavyytemme oli sitten paikallinen baari, Hemphouse. Loydettiin kuin loydettiinkin reggaebaari taaltakin. Ja paikka antaa kaikkea mita lupaakin... Mika on sinansa outoa, ajatellen Kiinaa muuten. Letkeaahan se oli. Lisaksi kavimme Mountain Climb baarissa, jossa saa juoda olutta ja harrastaa vuorikiipeilya. Hullu yhdistelma, jos minulta kysytaan... Kiva oli kuitenkin kokeilla kiipeilya, vaikealta tama apinointi ei sinansa tuntunut, mutta vaatii hirvittavasti sormi- ja kasilihaksia.

Tunti on vierahtanyt jos toinenkin koneella, joten alan suunnitella aamupalan syomista. Taalta saa kaurapuuroa! Ihanaa. Hostellimme on muutenkin mahtava. Ilmapiiri on aika rento ja hippi, kuten henkilokunta ja asukkaatkin ja hostelli on aivan ihanasti sisustettu kiinalaista ja etnoa sekoittaen. Lammitysta ei ole, mutta se ei paljoa haittaa. Yo maksaa 1,5 euroa. Pidan paikasta todella. Mukavaa paivanjatkoa Suomeen, naemma taas.

-Eini-

Xi'an, romaania lepopaivista

Olen vaikuttunut. Sivut aukeavat alle kymmenessa minuutissa! Ehkapa minunkin on jo mahdollista tanaan lahettaa sahkopostia ja netissa istuminen alkaa olla kannattavaa. Kolmella viimeisella kerralla olen istunut noin puolitoista tuntia kerrallaan netissa saamatta aikaan yhtaan mitaan. Tuntuu hieman turhauttavalta aika ajoin, mutta kasvattaapahan karsivallisyytta, joka ei kuulu minun hyveisiini. Tanaan minulla on aikaa ottaa kiinni kaikki menetetyt paivat, joista ette viela tieda, koska junamme Chengduun lahtee vasta kymmenelta illalla ja siihen asti meilla pitaisi keksia itsellemme jotakin mielekasta tekemista. Paivittainen China Daily on jo luettu ja seuraava suuri tapahtuma lienee iltapaivan vierailua johonkin keskustan ravintolaan. Ruoka! En ole puhunut siita viela juuri mitaan! Pahoittelen, tiedan, etta ainakin Kirsi odottaa kuola suussa kokemuksia idan ruokamaailmoista. Ja sehan on myos minun lempiaiheitani, mita mielenkiinnon kohteisiin tulee.

Jos jotenkin pitaa kuvailla Kiinan ruokakulttuuria, niin siihen riittaa kolme perusjuttua. Kasittamattoman rasvaista, ummettavaa ja herkullista! Kaikki mita ikina keksit ostaa, friteerataan, paistetaan tai muuten vaan lillutetaan uppooljyssa tai rasvassa. Jopa kasvikset, jos koitat joku paiva yrittaa olla terveellisemmalla ruokavaliolla, on kieritelty soijakastikkeessa kasittamattoman suolapitoisuuden takaamiseksi ja sen jalkeen lilllutettu rasvassa. Ateriakokonaisuus on joko todella yksinkertainen, muutamasta aineksesta koottu tai todella iloinen sekametelisoppa. Toinen megajuttu on tietysti sokeri. Jos haluat jotain makeaa, ei riita hedelman oma makeus tai kohtuus, vaan sokeria, lisa-aineita ja variaineita vaan reilusti. Oih, hyvaahan se on kuin mika, mutta nakisittepa mun mahan! Hostellin manageri kuiskasi yksi paiva Konstalle ja kysyi, onko tyttoystavasi raskaana. Kertonee kaiken ja myos sen, etta piti rueta hieman katsomaan mita suuhunsa laittaa. Rasva alkaa jo hieman puskemaan ulos korvista, kaipaan kunnon tuoretta salaattiannosta. Lahinna ruoat ovat olleet todella suolaisia, mutta mita etelammas laskeudumme, sita mausteisemmaksi ne muuttuvat. Chengdussa voi odottaa jo todella tulista ruokaa, mutta luostareiden lisaantyessa, myos mahdollisuudet saada kasvisruokaa kasvavat. Supermarketit ovat sinansa hauskoja vierailukohteita, kaikki tuotteet on niin outoja, etta ihmetellessa vierahtaa helposti tunti jos toinen. Pinkkia, vihreeta, sontakikkareen mallista pullaa, valmispakattua tohnaa, hirveena merenelavia, mm elavia kilpikonnia ja rapuja, vaikka mita. Hinnat ei ikina pida paikkaansa, aina pitaa kysya, muuten kusetetaan. Ostimpa Pekingissa viiden euron mangonkin, se myyjapoika oli todella taitava. Niin ja mango oli lopulta papaija. Tympasi.

Ruoasta voi sitten natisti siirtya uuteen vuoteen. Huomasimpa vaan, etta sitakaan ei mainittu mitenkaan. No baarissahan me yllatyksellisesti oltiin. Illalla otettiin metro Pekingin baarihuudeille ja kaveltiin pitka tovi ennenkuin jumputus alkoi kuulua. Ja jumputus oli suurta. Hergyyd, meinasi desibelit rikkoa korvat, ei mitaan jarkea. No mukvaahan yllatys yllatys oli, tanssittiin maanisesti koko yo, ja todella vallattiin tanssilattia. Konstan ei edes tarvinnut huutaa "Dance you mother fuckers!!!", minka se tekee, mikali ihmiset tanssilattialla ei tanssi. Aika hukkui jonnekin biittiin ja kolmannessa baarissa kasittamattoman sopo ja androgyyni kiinalaipoika dj pisti sellaiset breakbeatit peliin, etta olin kusta alleni. Sitten revitettiin ja aina kun oli mahdollista, piti koittaa hymyilla viehkosti sopolle dj:lle. No irvistysta se varmaan muistutti ja olin muutenkin todella hehkea, muistuttaessani hikista pinkkia sikaa. Mukana oli silloin viela koko jengi, Jason, Adel, Manuel, Badr, Ali ja Chong ja tietty Konstapoika. Kun joukko oli tarpeeksi tukossa ja voimat pois, otettiin taksi kotiin ja kuunneltiin humalaisen Konstan kertomusta saunan historiasta. Ja viela englanniksi. Oli kylla piiitka ja hidas juttu ja hartaudella kerrottu. Tais haluttaa saunaan.

No se oli meidan uusi vuosi, kerrassaan ikimuistoinen ja mahtava. Jasonilla on videokuvaa vuoden vaihtumisesta, jos joskus taalla teknologian ihmemassa netti toimii, laitetaan sekin teille nahtavaksi. Taitaapi olla toiveajattelua. Videota ois myos Xi'anin muslimihuudeilta, jossa nakyy Konstan otsa ja mun vasen silma, seka kuuluu jossain kaukaa meidan ammattimaista kerrontaa muslimismin historiasta Kiinassa. Aamuperinteet on taalla myos mahtavia. Kerran viereiseen puistoon aikaste aamulla eksyin ja se oli hieno reissu. Siella mummot ja papat juoruaa ja venyttelee itseaan samalla koittaen valilla jopa holkata tai tehda muutaman leuan. Taiji tahi tai chi on perinteinen naky ja myos mielenkiintoinen on tama uusi massateknoaerobic, johon oisin niin mielellani osallistunut. Hirveista amyreista huutaa pahin mahdollinen ysaritekno kiinalaisella vokalistilla (ulisee kuin Movetronin Paivi) ja sen edessa lauma keski-ikaisia naisia teknobikkaa kikkurat ja aamutakit viuhuen. Nakya ihmetellessa, vanha mies varmaan naki silmistani kaipauksen revittaa ysariteknoa ja tuli kysymaan kanssaan tanssimaan. Olin varmaan niin hammentynyt tasta aamurituaalista, etta vastoin tapoja ankytin vaan, et emma osaa tms. Pahkura kun sitten perasta harmitti. Ja vielakin harmittaa. Lisaksi erilaiset akrobatiaharjoittelut on tavallisia, kuten diabolon pyorittely tai sulkapallo. Noh, sulkapalloa ei taideta laskea akrobatiaksi. Mutta joka paikassa ne sita pelaa. Olen muutaman kerran meinannut saada kadulla sulkapallosta paahan.

Menneisyydesta nykyisyyteen. Edelliset paivat on siis vietetty visusti neljan seinan sisassa Konstan haaviessa itselleen pienen flunssan. Nyt se jo kavelee ja on ok, pienesta rakaongelmasta huolimatta. Onneksi elokuvat taalla maksavat 80 sentista 3,5 euroon, joten ollaan katsottu urakalla animea, lansimaista kuvaa ja vielapa yksi bollywood-patkakin. Bollywood oli yllattavan hyva, kertoi mauriajan prinssi Asokasta ja sen seikkailusta soturiprinssista buddhalaisuuden levittajaksi. Ja voe niita tanssikohtauksia... Ensin vedetaan ilme vakavana sanoja rakkaudesta ja sodasta ja hetken paasta tanssitaan hilipatihippan kaikkien nattien tyttojen kanssa kukkien lennellessa ja veden parskyessa. Heh, intialaisilla on pokkaa. Mut kuten sanoin, elokuva oli oikeasti hyva, tanssineen kaikkineen. Mumbai on kuulemma bollywoodin kehto, joten siella taytyy kylla kokea ainakin yksi bollywood oikein elokuvateatterissa. Oispa hienoa osata yksi bollywood tanssikin. Pitanee harjoitella tosta dvd:lta. Ei kai se hirvean vaikeeta voi olla. Mullon hyva rollomahakin nyt siihen!

Yritan ankarasti muistella, mita on jaanyt teidan kanssa jakamatta, mutta ehtyy se aikanaan vuolaskin suoni. Tai jotain. Mielessa olette, terveisia vaan kaikille. Huomenna olemme sitten jo Chengudussa, kirjoittelemm sielta lisaa.

-Eini-

Xi'an, Kiina

Hellurei! Paikkana tosiaankin Xi'an, Kiinan entinen paakaupunki. Terrakottasotilaat nahty, mentiin sinne museoon paikallisella linja-autolla ja hohhoi, etta oli pomppuinen kyyti! Perse nousi penkista pariinkin otteeseen auton ottaessa nostetta kuopasta jos toisestakin.. Jees, kyllahan nuo vaikuttavia olivat, kieltamatta, mutta lukekaa vaikka wikipediasta lisaa niista.
Jokainen sotilas on yksilo siella ja vaatteet, varustukset ja muodostelmat olivat sen ajan sotilasmallin mukaisia.. Erityisen mielenkiintoista oli saada tietaa, etta Qin-dynastian aikaiset aseet suojattiin ruostetta vastaan kromaamalla! Kromaaminenhan toki patentoitiin Euroopassa 1935 ja Amerikassa 1950-luvulla, eli semmoset melkein neljatuhatta vuotta myohemmin..
Jees, Manuel, viimeinen Trans-Siberian junan tuttu jatti seuramme eilen, han lahti hevosretkeilemaan neljaksi paivaksi etelammas Kiinaa, mutta kenties naemme viela hanet seka Jasonin Chengdussa, koska sinne ovat kumpikin menossa ja Manuelilta toki jai puhelimen laturi ja adapteri huoneeseemme..
Nyt otetaan vahan lomaa lomailusta ja annetaan jaloillemme vahan armoa pari paivaa, kun niita olemme sen verran kiduttaneet kavelemalla kaikkialle. Muutenkin kavely on ollut se ykkosvaihtoehto kulkupelina viimeaikoina. "Jaa, tuonne on vain puolentoista tunnin kavelymatka, tottakai me kavellaan!" Ja tarvitsen uudet kengat, ehka tanaan kaymme niita katsastamassa. Uudet lenkkarit saan varmaan n. viidella eurolla, jos oikein tuhlaamaan alan..
Xi'anista viela, kuuden miljoonan asukkaan kaupungin keskusta on yllattavan pikkukaupungin oloinen. Ei oikein uskottukaan sita aluksi, mutta kun kaytiin siella museossa, niin kylla huomasi, etta on tamakin iso paikka.. Liikennesaannot ovat vahan liukuvat, mutta enpa itse ole viela kolareita nahnyt.
Ja hostellistamme taalla! Saatiin 45:n yuanin (n. 4,5 euron) huone 30:lla yuanilla, koska hostellin Manager, Jim Beam, pieni iloinen kiinalainen on ihastunut Einiin ja Einin lansimaalaiseen perapuoleen, kas kun kiinalaiset naiset ovat aika ns. tasaisia eesta ja takkaa! Hyva maku Jimilla, mikas siina! Ja mina kavin eilen illalla ostamassa tuosta viiden metrin paassa olevasta pienesta kioskista vahan vetta, niin heti joku maksullinen nainen ehdotteli kiinaksi yhta jos toista. Kioskin pitaja "suomensi" sen pantomiimiksi ja lahdin akkia karkuun; "Xie xie, but buja!" -Buja toki tarkoittaa jotain sinne pain, kuin "en tarvitse, en tahdo".. Nyt rupean kikkailemaan Youtuben kanssa, etta saisin sinne vahan videotakin.. Pirulauta tata nettia taalla, puolitoista tuntia ollaan tassa kokitty, eika muuta olla saatu aikaiseksi ku vahan riipusteltua blogiin kuulumisia. Jes, Videota seuraavaksi.. Kuvataan illalla semmonen, missa nakyy ja kuuluu kummatkin lapsoset maailmalla..

And to the end a message to my dears, darlings and starlights, Alex, Yulia, Maria, Manuel, Jason, Adel, Badr, Chong, who ever reads this! Taiwan earthquake is destroying my social connections to outside world, so dont get desperate, if you dont reseive any message from me by mail! As soon as I get to a proper connections, I will write to you. Happy new year and big hug to all of you. Stay safe and enjoy the journey. We will definitely do it! Started last night, had first evening alone with Konsta. Hot.. Yeha, greeting from Eini.