Vihdoinkin! Taiwanissa on ollut maanjaristys ja sen takia nettiyhteydet eivat taalla joko toimi tai sitten ne ovat tuhottoman hitaita. Blogiin kirjautumisessa on ollut myos jokin ihmeellinen ongelma viimeisten paivien ajan... Mutta nyt vihdoinkin uusimpia kuulumisia Pekingista. Taalla siis edelleen ollaan, tiistaiksi koitamme saada junalippuja Xianiin ja siirtya halvemmille huudeille. Ei taallakaan kallista ole Suomeen verrattuna, mutta digikamera imi mun rahat ja nyt sitten koyhaillaan oikein urakalla.
Paivat Pekingissa ovat olleet varsin leppoisia. Johtuu lahinna siita, etta me olemme olleet hyvin relaksoituneita ja lahinna hengailleet hostellin tv-huoneessa tuijottamassa leffoja tai kierelleet Pekingin kaupoissa. Olemme olleet erittain huonoja turisteja. Viisi paivaa Pekingissa ja olemme nahneet Kiinan muurin, Tiananmenin aukion, kielletyn kaupungin ja loytaneet kaksi Wal-Martia, Pearl Center ostoskeskuksen, lukuisia supermarketteja ja hutongin kaltaisia pienia ostoskatuja. Jos emme rakennuksia olekaan nahneet, olemme ainakin paasseet lahelle kiianalaista kulttuuria...
Pari paivaa sitten kipusimme siis seitseman kilometria Kiinan suurta muuria Jianshanlingista Simataihin. Reitti oli osittain niin jyrkka, etta kiipeamiseen tarvittiin kaksi jalkaa ja molemmat kadet auttamaan. Muistutti hieman vuorikiipeilya. Jalkani ovat edelleen kipeat kiipeamisesta, mutta atmosfaari ja maisemat olivat ehdottomasti kipuamisen arvoiset!! Ymparilla levittaytyi kaukaisuuteen pelkkaa puutonta vuoristoa, saatoimme nahda muurin kiemurtelevan kaarmemaisesti kohti horisonttia. Alhaalla pienissa kylissa oli tuhottoman kylma, mutta ylhaalla vuoren huipulla aurinko paistoi niin lampimasti, etta kavellessa hikosi oikein urakalla. Sanat eivat riita kuvailemaan tunnetta, kun vaellat pitkin ikiaikaista muuria keskella vuoristoa, suurimman niista huipulla! Konstalla on kamerassaan pieni videopatka muurilta, jonka han laittanee nettiin, siina kuulette sitten lisaa tunnelmia ja historiaa muurilta.
Seuraavana paivana muurireissusta lahdimme vierailulle yhteen Pekingin ostokeskuksista, Pearl Centeriin. Voi elama mika paikka! Pearl Centerissa on viisi kerrosta, jokaisessa erilaista tavaraa myynnissa ja jokaisen poydan takana ainakin kaksi ehka noin 15 kesaista kiinalaistyttoa valmiina hyokkaykseen. Olimme etsimassa minulle ja Manuelille digikameroita, joten vietimme ehka noin kaksi tuntia ensimmaisessa tekniikkakerroksessa. Tuotteissa ei ole ikina hintoja, vaan hinta kysytaan myyjalta ja sitten aloitetaan tinkaus ja kadenvaanto hinnasta. Hintaa pitaisi saada alas ainakin 30-50 %, sitten aletaan olla myyntihinnoissa. Joka puolella joku myyjista huutaa, buy a memorycard, by an ipod, to you, your sister, you mum, need a camera, only 1500 yuan, ja kun katsot ja lahdet pois hinta putoaa valittomasti puolella, mikali naytat silta ettet osta. Hiassa riekkuminen ja seuraaminen pitkin kaytavaa samalla huutaen korvaan buy buy, ei ole mitenkaan epatavallista. Lopulta ostin itselleni Sony Cybershotin (6 mp, 3 x opt zoom) 130 eurolla, mukana giga muistia ja kameralaukku. Not so bad. Onneksi Manuel oli mukana, olen kasittamattoman huono tinkari.
Eilen kiertelin sitten vahan pakollisia nahtavyyksia. Rahapulani takia en mennyt minnekaan minne piti maksaa paasymaksu, joten kierrokseni oli hieman koykainen. Rakennuksia, kauniita sellaisia, mutta eipa juuri muuta. Historia niiden takana on aarettoman mielenkiintoinen ja mielessaan on hauska poyritella nakymaa satojen vuosien takaa, mutta muuten nahtavyyksien kiertely ja katselu on aika puuduttavaa. Massoittain turisteja, massoittain kraasamyyjia, ei juuri rauhaa kunnolla syventya paikkoihin. Taidemuseoon viela mieleni tekisi menna ja Lama Temppeliin, Pekingin suurimpaan tiibetinbuddhalaiseen temppeliin.
Seuraava tehtavani olisi potkia poikani ulos sangysta, jotta lahtisimme mahdollisesti kohti Lama Temppelia ja Wal-Marteja. Jason on paattanyt loytaa Pekingin lomansa aikana kaikki Pekingin Wal-Martit. Kasvisravintolassa olisi myos kiva vierailla, yhta, jota yritimme etsia, ei ollut enaa olemassa. Ylipaatansa vegaanina olo Pekingissa ja koko Kiinassa on aika toivotonta. Toki voit tehda ruokasi itse ja nain valmistaa uskomattomia aterioita tofusta, pavuista, kasviksista, nuudeleista ja hedelmista, mutta ulkona syodessa tilanne on toivoton. Kasitetta kasvissyoja ei vain ole olemassa. Lahinna se tarkoittaa kasviksia suosivaa. Uusin herkkuni on mustista seesaminsiemenista tehty harmaa tohna. Hieman sokerista ja puuromaista ja uskomattoman herkullista! En vain oikein tieda onko se jalkiruoka vai puuro, mutta lieneeko valia.
Hirvittavan riemukasta uuden vuoden aattoa Suomeen, mekin koitamme lahtea tanaan ulos! Niklakselle onnittelut kummitadilta uuden hampaan johdosta! Vahan alussa sattuu, mutta hyodyllinen kalu se on! Hali ja pusu kaikille Einilta. Konsta saa kertoa omista edesottamuksistaan sitten myohemmin...
Saturday, December 30, 2006
Tuesday, December 26, 2006
KUVIAAAA!!!!1
Noniin, nyt niita kuvia viimein, kohta lisaa, lupaan sen!
Jep, siina se seisoo matkasuunnitelma. Kuusi yota tuli vietettya tuossa junassa ja peseytymismahdollisuden puutteesta huolimatta mukavaa oli... Mutta ensin muutama kuva moskovasta;
Moskova illalla, todella kaunis paikka ja turvallinen, kunhan valttelee miliisia ;)Hostellissamme Eini ja Fabian, saksalainen tyyppi, joka oli juuri tullut pitkalta matkalta kiinasta, han antoi korvaamattomia neuvoja ja myos pari hyodyllista kirjaa matkalle mukaan, jotka pita palauttaa henkilokohtaisesti.
Mina ja Kremlin muurit, jotenki ei nyt tullu ihan kaikkia hyvia kuvia mukaan tahan, mutta paivitellaan ja pistetaan lisaa kuvia myohemmin, niita kylla riittaa..
Alex, meidan lemppari hostellityontekijamme, taman kanssa oli tarkoitus pitaa se ryyppayskilpailu, mutta syotiinkin vaan hyvaa ruokaa ja juotiin vaan pari kaljaa.. Olisin kylla voittanu.. Tulee kuulemma ens kesana suomeen ja silloin pitaa nahda ja ottaa miehesta mittaa!
Eika vahiten uusien ystavien ansiosta! Einin vieressa kokottaapi Adell, ruotsalaisella o:lla, luonnollisesti, kadessaan gameboy ds, minun matkani ilo, Einin kauhistus. Advance Warsin parissa vierahti tunti jos toinenkin matkalla.. Adell on se vegaani, jos ette satu muistamaan ja ihan huippu tyyppi.
Ja Manuel, sveitsilainen tyyppi, aina valmis kaikkeen ja syventyi kanssani seuraavan aineen saloihin matkalla..
Vodkaa! Konsta hyvin iloisena availemassa halpaa, halpaa vodkapulloaan (toinen viela juomatta) saatiin Manuelin kanssa tuhottua puoli litraa mieheen matkan aikana, joka on aika paljon..
Ulan Bator, matkailukirjamme mukaan maailman rumin kaupunki, ja todellakin, kuvat eivat tee sille oikeutta! Harmaa likainen betonimorska koko keskusta! Mutta kun paastiin vahan kauemmas keskustasta, asiat muuttuivat mielenkiintoisiksi..
Ihan oikeita mongolilaisia jurttia n. 1km juna-asemalta! Kauempana voitte nahda ihan omakotitaloja ja viela kauempana kerrostaloja. Maa on ilmaista Mongoliassa, joten siksi kaikki rakentavat aidan talojensa ymparille viestistaakseen muille, etta tama on jo varattu. Tallaista siis Mongolian paakaupungissa.
Mutta mongolialainen ravintolavaunu oli jotain ihan muuta! Kaikista hienoin, junassa siis oli kaikkien maiden ravintolavaunut erikseen. Venalainen oli jotain ihan muuta, kallein, likaisin, kokki polttaa poydassa kadet mustina ties mista yms. ja kiinalainen oli oikeastaan hyvin lahella suomalaista vaunua, paitsi etta taalla on tarjoilijat ja ihan kunnon poydat ihmisille. Ja halapaa. Mutta tama mongolialainen oli ihan mahtava. Koyhin maa, paras ravintolavaunu, miten se muka kay jarkeen..?
Jep, ja tosiaan, vietettiin joulua ja sain taman Manuelilta lahjaksi. Olen onnellinen. Pistettiin porukan kesken nimet hattuun ja jokainen antoi sille lahjan, jonka nimen sai. Oli lystia ja hirveaa yrittaa keksia lahjaa, kun jotenkin se piti joko ostaa asemilta tai antaa omista matkatavaroistaan... Oma lahjani on toki vodkalasi, jonka manuel sai kylkiaisena ostaessaan smirnoffia, josta muutamat shotit napsittiin. Arvostan erityisesti pakkaukseen kaytettya huomiota.. Nyt lahden ylakertaan, koska jaadyn tanne ja Adell ja Manuel on humalassa siella ja olen juonut kaljaa tassa yksikseni kohta kaksi tuntia naita kuvia lataillessani tanne. Eini jatkaa kommentointia. On se ihana.
Aleksanteri suurtakin suurempi juuri astunut Kiinan maankamaralle. Selvat hallitsijan elkeet.
Esimmaiset kuvamme Kiinasta. Kylia maaseudulla ennen Pekingiin saapumista.
Lisaa pittoreskia meninkia. Karpasen paska vasemmalla keskella on ihka oikea aasi, joka kuskaa kiinalaista naista tahi miesta mukanaan. Aaseja ajajineen naimme maaseudulla usempia, myos lehmia ja koiria oli pihoilla useita. Kiinalaiset kantavat myos suuria risukasoja selassaan, polttopuuksi luulisin.
Beijing Railway Station. Kiinalaiset osaavat kylla yrittaa parhaansa. Heti junasta paastyamme ymparillamme oli useita kiinalaisia koittaen myyda vaikka mita palveluja ja eita ei tahdo olla olemassa naille kauppiaille. Rahaa mukaan ja patikoimaan kohti hostellia.
Rakastakin rakkaampi seurueemme yllaan perinteiset turistiasut. Matkaa on viela jaljella 4-5 km, mutta oli mahtavaa tuntea selkansa ja takapuolensa uudestaan.
Todistekappale siita, etta todellakin olen Pekingissa juuri nyt. Kiistamatonta, vaikka ite sanonkin.
Jaiks, luulisin taman kuvan oleva iltapaivaiselta Tiananmenin aukiolta. Kute voitte huomata aurinko paistaa ja taivas on itseasiassa taysin pilveton.
Mahtava menopeli! Naita taalla liikkuu paljon, suhteellisen hurjalla vauhdilla varustettuna pienella iloisesti irvistavalla kiinalaisella mummolla.
Olympialaiset saapuvat ja kiinalaiset osaavat ottaa siita kaiken irti. En siis kyllakaan tieda miten kyseessa oleva kuva liittyy olympialaisiin. Muutta tyyli on taattu ja kiinalainen!
Monday, December 25, 2006
Lamposta Joulua!
Oikein iloiset jouluntoivotukset kaikille Pekingista! Junamatkalla kummaltakin loppui puhelimesta akku ja emme odotetusti saaneet nettia toimimaan junassa, joten yhteydenpito oli sielta liki mahdotonta. Matka Moskovasta Pekingiin sujui kaikin puolin hienosti ja suihkun ja aterian jalkeen olo on vallan mainio!
Moskovassa kaikki sotkut immigration cardin kanssa saatiin lopulta selvitettya, joskin mielestani hieman hassuilla kaanteilla. Soitimme todellakin Suomen lahetystoon ja he ohjasivat ottamaan yhteytta miliisiin ja kaymaan miliisilaitoksella jonkin sortin maahanmuuttovirastossa. Alex oli siis todella ystavallinen ja lahti mukaamme, vaikka kammoaa poliisilaitoksia (koittaa valttaa armeijaan joutumista), mutta poliisilaitosta emme osoitteesta loytaneet. Kysyimme kadulla olevalta miliisilta apua, mutta hanta ei kiinnostanut patkan vertaa meidan pienoinen ongelmamme. Kavimme jopa jonkinlaisessa pienessa miliisitoimistossa, jonka lopulta loysimme, kysymassa apua, mutta ei heillakaan ollut tietoa maahanmuuttovirastosta. Suomen lahetystossakaan he eivat olleet saaneet miliisilta tietoa tai apua immigration cardin hankkimiseksi, joten lopulta Konstalla oli kadessaan paperi, jossa lukee kaikkemme yritimme, mutta apua emme saaneet ja selitys miksi kortti jai junaan. Miliisit Moskovassa kiusaavat ajankulukseen ja saadakseen rahaa turisteja nahtavyyksien ymparilla, mutta kun oikeasti tarvitset heidan ns. ammattitaitoaan, he eivat tieda tai valita.
Junamatkalla lahdettiin hieman haikein mielin, taas piti jaada kaipaamaan yhta paikkaa ja tiettyja ihmisia, kuten Suomesta lahtiessa. Rantaa tuli taivaan taydelta ja heti laiturilla tavattiin Jason Australiasta ja Gill USAsta oli jo meidan mukana. Juna oli oikein siist kiinalainen malli, konduktoorimme suorastaan hullunkurinen kiinalainen mies ja junassa tavattiin lisaa mukavaa matkaseuraa. Adel Ruotsista on edelleen mukana, Manuel Sveitsista ja tietty Jason. Gill jai Ulan-Baataariin. Matkustan siis aijaporukan mukana ja sellaista on menokin valilla. En ole tavannut viela yhtaan matkustavaa naista, mutta toivo elaa viela nahda sellainenkin kummallisuus. Jannaa matkaseurueessamme on kuitenkin se, etta minun lisaksi mukana on toinen vannoutunut vegaani, Adel ja toinen absolutisti, Jason. Jason osaa lisaksi kiinaa, joka on ollut pelastus minulle ja Adelille, Kiinassa kun vegetaristi on aivan tuntematon kasite, ellet ole buddhalainen. Aionkin tasta lahtien olla virallisesti buddhalainen, jotta saan jossakin eteeni kasvisruokaa.
Junamatka itsessaan, kuten jo kerrion, meni oikein mainiosti. Ulan-Baataariin asti matkustimme venalaisen pariskunnan kanssa ja saimme viittoa, huitoa ja arvailla paljon, jotta voisimme kommunikoida jotenkin. On hassua puhua sekaisin suomea, englantia ja venajaa ja kaikki lopulta saavat itsensa ymmarretyksi, vaikka sanoista ei ymmarra itsessaan mitaan. Vaunut olivat siisteja, ihmiset ystavallisia, ainoastaan vessat saattoivat joskus olla hieman torkyiset, muttam e suomalaiset ollaankin hysteerisen hygieenisia. Neuvostotaloja ohiteltiin kymmenia ja kymmenia, pienia venalaisia hokkelikylia, taigaa, lopulta saapuen Baikalin rannalle ja Mongolian tasangoille. Mongoliassa oli paaasiassa aroa ja hevosia, keskella valtavaa maata betoninharmaa, ehka rumin ikina nakemani kaupunki, Ulan-Baataar ja lisaa aroa ja lopulta Gobin autiomaa. Joulua vietimme viidestaan mongolialaisessa ravintolavaunussa Gobin autiomaan keskella, punaisen auringon laskiessa horisonttiin. Tunnelma oli unohtumaton. Vaihdettiin jopa joululahjoja ja aamulla joulunviettoa piti tietysti jatkaa, koska Sveitsissa ja Australiassa joulua juhlitaan vasta 25 pva. Manuel taytti myos 25 pva 21 vuotta. Ja tuo mies on kulkenut yksin jo maailman ristiin rastiin.
Nyt siis ollaan Pekingissa. Kaupunki ei loppujen lopuksi mielestani vaikuta edes niin isolta mita olisin voinut kuvitella, mutta ihmisia on siltikin valtavasti ja silmaparit seuraa mukana tarkkaan. Hiukseni ovat erityinen mielenkiinnon kohde, lahinna aiheuttaen kuitenkin positiivisia reaktioita. Tosin kiinalaisethan eivat sano lahes koskaan ei tai negatiivisia totuuksia kasvojen menetyksen pelossa. Yksilollisyys on myos aika tuntematon kasite, kaikki mita tehdaan tehdaan porukassa ja suhteellisen samalla tavalla. Taalla paistaa punainen aurinko ja taivas on jatkuvasti sumuinen, koska savusumua ja saasteita on niin paljon. Hengitysilmasta voi tuntea, kuinka se hieman kirvelee kurkkua. Autoja taalla ei tosin ole kuin n 2 miljoonaa, vaikka ihmisia on n 15 miljoonaa, mutta energiaahan taalla tarvitaan valtavasti ja luulen teollisuudenkin olevan massiivista. Katselimme eilen illalla hieman kaupunkia etsien kasvisravintolaa, mutta lopulta eksyimme hurmaville pienille pimeassa loistaville ja elaville ostoskaduille ja soimme aterian pienessa pikaruokapaikassa. Kaikki on todella halpaa, eilinen valtava tofuateriani maksoi n. 80 senttia ja hostellissa yovymme viikon 25 eurolla. Hostellimme on oikein viihtyisa, tosin viraanvaraisuutta ei voi verratakaan Moskovaan. Moskovassa tuntui kuin olisi kotinsa jattanyt kun lahdimme jatkamaan matkaa, mutta taalla henkilokunta on aika valinpitamatonta ja koittaa kiskoa rahaa joka valissa. Hostellimme alakerrassa on jonkin sortin baari tms, jonne virtaa iltaisin mallinnakoisia nuoria kiinalaistyttoja. Olemme arvuutelleet, asummeko kenties pienen iloisen talon ylakerrassa. Hierontoja voi saada kaikkina paivan aikoina jokaisesta kulmasta ja lisaksi taalla on partureita, jotka ovat oita auki. Kuka menee laittamaan tukkansa yolla?
Kerrottavaa olisi valtavasti ja pajon pienia hauskoja juttuja jaa kertomatta, mutta koitan viela vastailla kaikille niille uusille ystaville, keta olen tavannut matkan alkuvaiheen aikana. Nyt olemme kuitenkin taas puhelimen paassa ja internetin ulottuvilla. Terveisia ja suukkoja kaikille, nauttikaa talvesta!
Eini
Moskovassa kaikki sotkut immigration cardin kanssa saatiin lopulta selvitettya, joskin mielestani hieman hassuilla kaanteilla. Soitimme todellakin Suomen lahetystoon ja he ohjasivat ottamaan yhteytta miliisiin ja kaymaan miliisilaitoksella jonkin sortin maahanmuuttovirastossa. Alex oli siis todella ystavallinen ja lahti mukaamme, vaikka kammoaa poliisilaitoksia (koittaa valttaa armeijaan joutumista), mutta poliisilaitosta emme osoitteesta loytaneet. Kysyimme kadulla olevalta miliisilta apua, mutta hanta ei kiinnostanut patkan vertaa meidan pienoinen ongelmamme. Kavimme jopa jonkinlaisessa pienessa miliisitoimistossa, jonka lopulta loysimme, kysymassa apua, mutta ei heillakaan ollut tietoa maahanmuuttovirastosta. Suomen lahetystossakaan he eivat olleet saaneet miliisilta tietoa tai apua immigration cardin hankkimiseksi, joten lopulta Konstalla oli kadessaan paperi, jossa lukee kaikkemme yritimme, mutta apua emme saaneet ja selitys miksi kortti jai junaan. Miliisit Moskovassa kiusaavat ajankulukseen ja saadakseen rahaa turisteja nahtavyyksien ymparilla, mutta kun oikeasti tarvitset heidan ns. ammattitaitoaan, he eivat tieda tai valita.
Junamatkalla lahdettiin hieman haikein mielin, taas piti jaada kaipaamaan yhta paikkaa ja tiettyja ihmisia, kuten Suomesta lahtiessa. Rantaa tuli taivaan taydelta ja heti laiturilla tavattiin Jason Australiasta ja Gill USAsta oli jo meidan mukana. Juna oli oikein siist kiinalainen malli, konduktoorimme suorastaan hullunkurinen kiinalainen mies ja junassa tavattiin lisaa mukavaa matkaseuraa. Adel Ruotsista on edelleen mukana, Manuel Sveitsista ja tietty Jason. Gill jai Ulan-Baataariin. Matkustan siis aijaporukan mukana ja sellaista on menokin valilla. En ole tavannut viela yhtaan matkustavaa naista, mutta toivo elaa viela nahda sellainenkin kummallisuus. Jannaa matkaseurueessamme on kuitenkin se, etta minun lisaksi mukana on toinen vannoutunut vegaani, Adel ja toinen absolutisti, Jason. Jason osaa lisaksi kiinaa, joka on ollut pelastus minulle ja Adelille, Kiinassa kun vegetaristi on aivan tuntematon kasite, ellet ole buddhalainen. Aionkin tasta lahtien olla virallisesti buddhalainen, jotta saan jossakin eteeni kasvisruokaa.
Junamatka itsessaan, kuten jo kerrion, meni oikein mainiosti. Ulan-Baataariin asti matkustimme venalaisen pariskunnan kanssa ja saimme viittoa, huitoa ja arvailla paljon, jotta voisimme kommunikoida jotenkin. On hassua puhua sekaisin suomea, englantia ja venajaa ja kaikki lopulta saavat itsensa ymmarretyksi, vaikka sanoista ei ymmarra itsessaan mitaan. Vaunut olivat siisteja, ihmiset ystavallisia, ainoastaan vessat saattoivat joskus olla hieman torkyiset, muttam e suomalaiset ollaankin hysteerisen hygieenisia. Neuvostotaloja ohiteltiin kymmenia ja kymmenia, pienia venalaisia hokkelikylia, taigaa, lopulta saapuen Baikalin rannalle ja Mongolian tasangoille. Mongoliassa oli paaasiassa aroa ja hevosia, keskella valtavaa maata betoninharmaa, ehka rumin ikina nakemani kaupunki, Ulan-Baataar ja lisaa aroa ja lopulta Gobin autiomaa. Joulua vietimme viidestaan mongolialaisessa ravintolavaunussa Gobin autiomaan keskella, punaisen auringon laskiessa horisonttiin. Tunnelma oli unohtumaton. Vaihdettiin jopa joululahjoja ja aamulla joulunviettoa piti tietysti jatkaa, koska Sveitsissa ja Australiassa joulua juhlitaan vasta 25 pva. Manuel taytti myos 25 pva 21 vuotta. Ja tuo mies on kulkenut yksin jo maailman ristiin rastiin.
Nyt siis ollaan Pekingissa. Kaupunki ei loppujen lopuksi mielestani vaikuta edes niin isolta mita olisin voinut kuvitella, mutta ihmisia on siltikin valtavasti ja silmaparit seuraa mukana tarkkaan. Hiukseni ovat erityinen mielenkiinnon kohde, lahinna aiheuttaen kuitenkin positiivisia reaktioita. Tosin kiinalaisethan eivat sano lahes koskaan ei tai negatiivisia totuuksia kasvojen menetyksen pelossa. Yksilollisyys on myos aika tuntematon kasite, kaikki mita tehdaan tehdaan porukassa ja suhteellisen samalla tavalla. Taalla paistaa punainen aurinko ja taivas on jatkuvasti sumuinen, koska savusumua ja saasteita on niin paljon. Hengitysilmasta voi tuntea, kuinka se hieman kirvelee kurkkua. Autoja taalla ei tosin ole kuin n 2 miljoonaa, vaikka ihmisia on n 15 miljoonaa, mutta energiaahan taalla tarvitaan valtavasti ja luulen teollisuudenkin olevan massiivista. Katselimme eilen illalla hieman kaupunkia etsien kasvisravintolaa, mutta lopulta eksyimme hurmaville pienille pimeassa loistaville ja elaville ostoskaduille ja soimme aterian pienessa pikaruokapaikassa. Kaikki on todella halpaa, eilinen valtava tofuateriani maksoi n. 80 senttia ja hostellissa yovymme viikon 25 eurolla. Hostellimme on oikein viihtyisa, tosin viraanvaraisuutta ei voi verratakaan Moskovaan. Moskovassa tuntui kuin olisi kotinsa jattanyt kun lahdimme jatkamaan matkaa, mutta taalla henkilokunta on aika valinpitamatonta ja koittaa kiskoa rahaa joka valissa. Hostellimme alakerrassa on jonkin sortin baari tms, jonne virtaa iltaisin mallinnakoisia nuoria kiinalaistyttoja. Olemme arvuutelleet, asummeko kenties pienen iloisen talon ylakerrassa. Hierontoja voi saada kaikkina paivan aikoina jokaisesta kulmasta ja lisaksi taalla on partureita, jotka ovat oita auki. Kuka menee laittamaan tukkansa yolla?
Kerrottavaa olisi valtavasti ja pajon pienia hauskoja juttuja jaa kertomatta, mutta koitan viela vastailla kaikille niille uusille ystaville, keta olen tavannut matkan alkuvaiheen aikana. Nyt olemme kuitenkin taas puhelimen paassa ja internetin ulottuvilla. Terveisia ja suukkoja kaikille, nauttikaa talvesta!
Eini
Monday, December 18, 2006
Kriminaalina Moskovassa
Nonni! Nytpa ei ole sitten myoskaan a:ta, eika o:ta pisteiden kanssa kaytettavissa, etta tottukaapa tahan.. Myoskaan kuvia tama blogspot suostu nyt tanne pistamaan, etta myohemmin sitten saatte niitaki. Tosiaankin, Moskovassa ollaan! Matka meni aarimmaisen hyvin, oltiin neljan hengen hytissa ja hyttikavereiksi siunautui kaksi mukavaa englanninkielentaitoista Moskovalaista tyttoa, Maria & Yulia! Marialla oli synttarit jopa eilen ja kaytiinkin niita vahan juhlimassa ravintolavaunussa! Maria itse maksoi kaikkien juomat, koska se on venalainen tapa. Mukavia tyttoja ja kutsuivat meidat Moskovaan kylaan sitten kunhan vedetaan tama reissu alta pois..
Ja ku tultiin junassa, niin rajaviranomaiset eivat huolehtineet mulle mitn Immigration Cardia, koska oli vahan sekaannusta puolin ja toisin.. Aika hauska myoskin, etta kaikki ulkomaalaiset joutuvat tayttamaan kortin, jossa kaikki on venajaksi, etta paasevat maahan. Hyttikaverimme olivat todellakin kullanarvoisia siinakin tilanteessa! Niin, sitten sekaannusten seurauksena jain todellakin ilman sita korttia.. Noh, eipa siina mitaan, luultiin etta kaikki on oikeinkin ok, koska ihan viranomaistaholta on se vakuuteltu, mutta tata emme tienneet ennen kuin myohaan paivalla. Moskovalaiset ajavat kuin hullut ja en ikina vikina taalla menisi auton rattiin, siina tarvii jo jonkinlaista hulluutta, jota minultakaan ei loydy.. Parkkeeraus on kans aika mielenkiintoista, mutta ei sita edes pysty kuvailemaan, tulkaa ja nahkaa, moskova on todella lahella suomea, eika mitaan neuvostoaikoja eleta enaan taallakaan! Kallein kaupunki maailmassa on toki, mutta mikas siina, 16 miljoonaa tyyppia taalla parjailee joten kuten kokoajan.
Jep, eli oltiin menossa punaiselle torille ja kuvailin siina kremlin muureja ihan pokkana ja muina miehina, kun pari miliisia tuli kyselemaan passeja ja viisumeita sun muita. Ja tosiaankin mullahan ei ollut sita Immigration Cardia olemassakaan, joten vahan ongelmiahan siita tuli. Hyva etta oli englannintaitoinen miliisi kyseessa, etta voitiin selittaa asia ja paastiin ilman putkareissua palkahasta. Huomen aamuna joudun menemaan miliisilaitokselle ja tekemaan uuden kortin siella, ettei Kiinan ja Venajan rajalla siita ongelmia tule. Yksi hostellimme tyontekijoista, Alex, lupasi tulla kanssani selittamaan asian ja kaikki hoituu kylla, vaan muutaman sydamentykytykset kylla saatiin. Kuitenkin aika pahoja tarinoita miliiseistaki kuullu, yms. Ja Alexin mukaan kaikki ne ovat totta! Hyva tuuri on ollu kaiken suhteen tahan mennessa! Maria ja Yulia kertoivatkin, etta vanha venalainen sananlasku sanoo, etta Onnekkaat ihmiset eivat omista kelloja. Kappas, eipa meilla kelloja tosiaankaan kummallakaan ole! Ei pida hankkiakaan, jos kellon poissaolo tata talle reissulle povaa! Toivottavasti saadaan niita kuvia pistettya pian, koska hienoja ollaan otettu. Ja perskarva! Asken yks Natasha kutsui meidat yhteen laheiseen baariin, jossa olis viela kunnon happy-hourit! 19-20, kun tilaat yhden, saat nelja, 20-21, kun tilaat yhden, saat kolme, 21-22, kun tilaat yhden, saat kaksi jne! Tallaista suomeenkin! Nyt tuo Alex mut jo haasti ryyppykisaan, joten eikohan se oo pakko lahtea! Lopetan nyt, antakoon Eini anteeksi!
-Konsta
Annetaan annetaan... Alex luopasi kantaa Konstan kotia, joten ei mulla ole mitaan hataa... :) Iskalle etanoliterveisia. Heh, kyselin ennen rajalle tuloa yhdelta venalaiselta nuorelta miehelta, voiko Venajalle vieda etanolia. Han vastasi minulle, etta mikali rajaviranomaiset sinolin loytavat, selita mihin se on tarkotettu. Ma sitten vastasin, etta no ei se mitaan haittaa, vaikka ne sen multa vievat rajalla. Se vaan sano lujastai, ei MYY SE. Okei, viranomaiset tulivat ja minahan lainkuuliaisena kysyin, etta saako sita etanolia vieda sinne Venajalle. Vastaus oli: keta se kiinnostaa! Kyllapa on taas turhaan huolehdittu!!! Ja Alexin neuvo miliisien varalle oli: Sano niille, etta FUCK OFF. Heh, Venaja on oikeasti mahtava ja mielipuolinen maa. Tulkaa Moskovaan.
-Eini, valmistautumassa elamansa juomakilpailuun: Finland to Russia. Peli tulee olemaan kova! Go Konsta and Alex!!!
Ja ku tultiin junassa, niin rajaviranomaiset eivat huolehtineet mulle mitn Immigration Cardia, koska oli vahan sekaannusta puolin ja toisin.. Aika hauska myoskin, etta kaikki ulkomaalaiset joutuvat tayttamaan kortin, jossa kaikki on venajaksi, etta paasevat maahan. Hyttikaverimme olivat todellakin kullanarvoisia siinakin tilanteessa! Niin, sitten sekaannusten seurauksena jain todellakin ilman sita korttia.. Noh, eipa siina mitaan, luultiin etta kaikki on oikeinkin ok, koska ihan viranomaistaholta on se vakuuteltu, mutta tata emme tienneet ennen kuin myohaan paivalla. Moskovalaiset ajavat kuin hullut ja en ikina vikina taalla menisi auton rattiin, siina tarvii jo jonkinlaista hulluutta, jota minultakaan ei loydy.. Parkkeeraus on kans aika mielenkiintoista, mutta ei sita edes pysty kuvailemaan, tulkaa ja nahkaa, moskova on todella lahella suomea, eika mitaan neuvostoaikoja eleta enaan taallakaan! Kallein kaupunki maailmassa on toki, mutta mikas siina, 16 miljoonaa tyyppia taalla parjailee joten kuten kokoajan.
Jep, eli oltiin menossa punaiselle torille ja kuvailin siina kremlin muureja ihan pokkana ja muina miehina, kun pari miliisia tuli kyselemaan passeja ja viisumeita sun muita. Ja tosiaankin mullahan ei ollut sita Immigration Cardia olemassakaan, joten vahan ongelmiahan siita tuli. Hyva etta oli englannintaitoinen miliisi kyseessa, etta voitiin selittaa asia ja paastiin ilman putkareissua palkahasta. Huomen aamuna joudun menemaan miliisilaitokselle ja tekemaan uuden kortin siella, ettei Kiinan ja Venajan rajalla siita ongelmia tule. Yksi hostellimme tyontekijoista, Alex, lupasi tulla kanssani selittamaan asian ja kaikki hoituu kylla, vaan muutaman sydamentykytykset kylla saatiin. Kuitenkin aika pahoja tarinoita miliiseistaki kuullu, yms. Ja Alexin mukaan kaikki ne ovat totta! Hyva tuuri on ollu kaiken suhteen tahan mennessa! Maria ja Yulia kertoivatkin, etta vanha venalainen sananlasku sanoo, etta Onnekkaat ihmiset eivat omista kelloja. Kappas, eipa meilla kelloja tosiaankaan kummallakaan ole! Ei pida hankkiakaan, jos kellon poissaolo tata talle reissulle povaa! Toivottavasti saadaan niita kuvia pistettya pian, koska hienoja ollaan otettu. Ja perskarva! Asken yks Natasha kutsui meidat yhteen laheiseen baariin, jossa olis viela kunnon happy-hourit! 19-20, kun tilaat yhden, saat nelja, 20-21, kun tilaat yhden, saat kolme, 21-22, kun tilaat yhden, saat kaksi jne! Tallaista suomeenkin! Nyt tuo Alex mut jo haasti ryyppykisaan, joten eikohan se oo pakko lahtea! Lopetan nyt, antakoon Eini anteeksi!
-Konsta
Annetaan annetaan... Alex luopasi kantaa Konstan kotia, joten ei mulla ole mitaan hataa... :) Iskalle etanoliterveisia. Heh, kyselin ennen rajalle tuloa yhdelta venalaiselta nuorelta miehelta, voiko Venajalle vieda etanolia. Han vastasi minulle, etta mikali rajaviranomaiset sinolin loytavat, selita mihin se on tarkotettu. Ma sitten vastasin, etta no ei se mitaan haittaa, vaikka ne sen multa vievat rajalla. Se vaan sano lujastai, ei MYY SE. Okei, viranomaiset tulivat ja minahan lainkuuliaisena kysyin, etta saako sita etanolia vieda sinne Venajalle. Vastaus oli: keta se kiinnostaa! Kyllapa on taas turhaan huolehdittu!!! Ja Alexin neuvo miliisien varalle oli: Sano niille, etta FUCK OFF. Heh, Venaja on oikeasti mahtava ja mielipuolinen maa. Tulkaa Moskovaan.
-Eini, valmistautumassa elamansa juomakilpailuun: Finland to Russia. Peli tulee olemaan kova! Go Konsta and Alex!!!
Sunday, December 17, 2006
Viimeiset hetket suomessa
Höyhöy! Lenan kämpillä Helsingissä viimeisiä merkintöjä vähään aikaan kirjoittelen..
Tosiaankin, hirmuisen lystiä on ollu täällä kavereita nähdä ja eilen vähän juhlittiin sitten puolen vuoden edestä.. Kaikkea mahottoman hauskoja sattumuksia sattui eilenkin, mutta se nyt on tavallista, ettei jaksa niistä sen enempiä höpötellä. Pakkaillaan kamppeita tässä ja puoli seitsemän aikaan lähtee juna Moskovaan. Vielä käydään parit matkashekit hankkimassa ja etitään verkkovirta-adaptoreita kaupungilla ja leipääki pitää vielä ostaa matkalle kaupungilta! Jees, ihan hirviä haikeus iski päälle heti aamusta, ku en näe rakkaita ihmisiäni puoleen vuoteen, mutta kylläpä tämä tästä. Hyvä että etukäteen kärvistelen tämän koti-ikävän, niin voi sitten matkalla keskittyä olennaiseen..
Matkaevästä on yksi(1) reppu täynnä, että ei nälkä kyllä pääse tulemaan, varsinkin, kun eihän siinä junassa mitn energiaa kuluta. Meni tuon tietokonelaukun kantohihna pashaksi perjantaina, mutta senhän Macgyver korjaa käden käänteessä! Olin ihan scheibena siitä, ku se meni rikki, mutta onneksi Lettu äkkäs, että miten sen helposti korjattua saa.. Joululahjatkin on ostettu, että voidaan sitten junassa niitä toisillemme antaa, oujee! Nyt pitää mennä, että keritään! Einiltä terveisiä! Seuraavaksi kirjoitellaankin Moskovasta, ja sen jälkeen Pekingistä! Tästä se lähtee, jiihaa!
-Konsta
Tosiaankin, hirmuisen lystiä on ollu täällä kavereita nähdä ja eilen vähän juhlittiin sitten puolen vuoden edestä.. Kaikkea mahottoman hauskoja sattumuksia sattui eilenkin, mutta se nyt on tavallista, ettei jaksa niistä sen enempiä höpötellä. Pakkaillaan kamppeita tässä ja puoli seitsemän aikaan lähtee juna Moskovaan. Vielä käydään parit matkashekit hankkimassa ja etitään verkkovirta-adaptoreita kaupungilla ja leipääki pitää vielä ostaa matkalle kaupungilta! Jees, ihan hirviä haikeus iski päälle heti aamusta, ku en näe rakkaita ihmisiäni puoleen vuoteen, mutta kylläpä tämä tästä. Hyvä että etukäteen kärvistelen tämän koti-ikävän, niin voi sitten matkalla keskittyä olennaiseen..
Matkaevästä on yksi(1) reppu täynnä, että ei nälkä kyllä pääse tulemaan, varsinkin, kun eihän siinä junassa mitn energiaa kuluta. Meni tuon tietokonelaukun kantohihna pashaksi perjantaina, mutta senhän Macgyver korjaa käden käänteessä! Olin ihan scheibena siitä, ku se meni rikki, mutta onneksi Lettu äkkäs, että miten sen helposti korjattua saa.. Joululahjatkin on ostettu, että voidaan sitten junassa niitä toisillemme antaa, oujee! Nyt pitää mennä, että keritään! Einiltä terveisiä! Seuraavaksi kirjoitellaankin Moskovasta, ja sen jälkeen Pekingistä! Tästä se lähtee, jiihaa!
-Konsta
Friday, December 15, 2006
Väsymyksen valtakunta
On se. Aina sitä yllättää itsensä haaveilemasta luentosalista, kuinka olisi niin mahtavaa ja ihanaa ja vapauttavaa lähteä reissamaan, lyödä vaan rinkkaan kaikki tarvittava omaisuus ja kulkea ilman huolta ylimääräisestä materiasta ja huomisesta. Voi video ja v-vitamiini. Kilometri rinkan ja parin muun kantamuksen kanssa ja olen valmis heivaamaan helevattiin koko vehkeen. Eh, mikä tässä menee vikaan ja missä vaiheessa? Vastaus taitaa itseasiassa olla hyvin yksinkertainen ja viedä hohdon koko ruikutukseltani. Ne muutamat välttämättömät kirjat. Noh, ehkä mä kiitän näistä pinnaani kiristävistä opuksista vielä Siperian junassa, missä ympärillä on mustaa, Einsteinin ajatukset ajan suhteen käy toteen ja vodkan virtaus ajaa syvemmälle punkkaan. Niin ja mie olen väsymyksen valtakunnassa tällä hetkellä.
Mikään ei ole vielä muuttunut miksikään. Kirsi soitti juuri kotoa pienessä iloluontoisessa tilassa ja kyseli et "voinko juoda ton glögin mikä on tuolla jääkaapissa pois? Okei, kitti, eipä mul muuta!" Söpöä, vielä ei kiristellä hampaita ikävissään ja istuta hiljaa luurin toisissa päissä, kun ei oikein tiedä mitä kertois, kun ois niin kaikkea mitä kertoa ja kaiken hyvän lisäksi haluaisi oikeastaan vaan kuunnella, kun toinen on oma itsensä ja vaan on. No ehkäpä ne puntit alkavat tutista sitten Moskovan asemalla. Merja sen niin hyvin ilmaisi. Jos Eini piirtäisi sellaista "yhdistä pisteet kuvaksi" tehtävää, niin se ei katselisi paljon viimeistä pistettä, se tuijottais vaan sitä seuraavaa ja sitten inisis paskat housussa puolivälissä tehtävää kun se on niin vaikee ja pitkä. Vertauskuva lienee Merjamaisen kummallinen, mutta ehkä pointti tulee selväksi. Mä taidan olla Konstan lisäksi ainoa, joka ei ole vielä tajunnut matkamme magnituudia, mikä on sinänsä aika hassua. Seisomma vähän kuin mustan vesiliukumäen putken suulla. Tulevia mutkia ja käänteitä ei voi mitenkään ennustaa eikä oikeastaan ollenkaan koko mäen olemusta. Joku perverssi halu vaan ajaa hyppäämään mustaan virtaan ja nauttimaan käänteistä, tuli vastaan mitä ikinä. En haluaisi kuitenkaan laskeutua maha edellä altaaseen. Se tuntu jo pienenä inhottavalta. Enkä mä ole tainnut oppia mitään.
Yritän palata takaisin päiväkirjamaiseen ruotuun ja kertoa hieman missä ollaan ja mitä tehdään. Ollaan turvallisesti ja hyvissä sielun ja ruumiin voimissa Helsingin Malminkartanossa Konstan ystävän Lenan ja Inkerin luona. Inkeri tutummin Inni on vasta tarhaikäinen ja lähti jo kovan tohinan kanssa nukkumaan. Meitä ei näyttäen taivuta edes kova väsymys nukkumaan vaan ilta taitaapi jatkua elokuvan merkeissä. Olen kyllä aika pinossa, mut taidan tehdä temput ja nukahtaa Konstan kainaloon. Niimpä teen. Öitä ja huomiseen.
Eini
Mikään ei ole vielä muuttunut miksikään. Kirsi soitti juuri kotoa pienessä iloluontoisessa tilassa ja kyseli et "voinko juoda ton glögin mikä on tuolla jääkaapissa pois? Okei, kitti, eipä mul muuta!" Söpöä, vielä ei kiristellä hampaita ikävissään ja istuta hiljaa luurin toisissa päissä, kun ei oikein tiedä mitä kertois, kun ois niin kaikkea mitä kertoa ja kaiken hyvän lisäksi haluaisi oikeastaan vaan kuunnella, kun toinen on oma itsensä ja vaan on. No ehkäpä ne puntit alkavat tutista sitten Moskovan asemalla. Merja sen niin hyvin ilmaisi. Jos Eini piirtäisi sellaista "yhdistä pisteet kuvaksi" tehtävää, niin se ei katselisi paljon viimeistä pistettä, se tuijottais vaan sitä seuraavaa ja sitten inisis paskat housussa puolivälissä tehtävää kun se on niin vaikee ja pitkä. Vertauskuva lienee Merjamaisen kummallinen, mutta ehkä pointti tulee selväksi. Mä taidan olla Konstan lisäksi ainoa, joka ei ole vielä tajunnut matkamme magnituudia, mikä on sinänsä aika hassua. Seisomma vähän kuin mustan vesiliukumäen putken suulla. Tulevia mutkia ja käänteitä ei voi mitenkään ennustaa eikä oikeastaan ollenkaan koko mäen olemusta. Joku perverssi halu vaan ajaa hyppäämään mustaan virtaan ja nauttimaan käänteistä, tuli vastaan mitä ikinä. En haluaisi kuitenkaan laskeutua maha edellä altaaseen. Se tuntu jo pienenä inhottavalta. Enkä mä ole tainnut oppia mitään.
Yritän palata takaisin päiväkirjamaiseen ruotuun ja kertoa hieman missä ollaan ja mitä tehdään. Ollaan turvallisesti ja hyvissä sielun ja ruumiin voimissa Helsingin Malminkartanossa Konstan ystävän Lenan ja Inkerin luona. Inkeri tutummin Inni on vasta tarhaikäinen ja lähti jo kovan tohinan kanssa nukkumaan. Meitä ei näyttäen taivuta edes kova väsymys nukkumaan vaan ilta taitaapi jatkua elokuvan merkeissä. Olen kyllä aika pinossa, mut taidan tehdä temput ja nukahtaa Konstan kainaloon. Niimpä teen. Öitä ja huomiseen.
Eini
Thursday, December 14, 2006
Ensimmäinen etappi turvallisesti saavutettu: saanko esitellä, Iisalmi!
Lämpimästi tervetuloa minunkin puolesta seuraamaan reissumme kulkua ja kuuntelemaan ruikutusta, kuinka Konsta sitä ja Konsta tätä. Ensimmäinen kohteemme Iisalmi on kerrassaan mahtava! Majoitumme hyvän ja rakkaan ystäväni Tarmon kotipuolessa. Illan katveessa saavuimme perille kauniille järvenrantatalolle (ihan kuin olisin siitä mitään nähnyt näin pimeässä joulusäässä) ja siirryimme suorilta nauttimaan Tarmon äidin loihtimista kerrassaan mahtavista pöydän antimista. Uih, kulinaristi kehräsi viimeistä soluaan myöten. Tervehdykseni jää nyt hivenen lyhyeksi, koska minun on määrä hakea kaupungista lisää matkaväkeä huomiselle Iisalmi-Helsinki välille, muut kun pääsivät jo oluen makuun ja silloinhan absolutistin arki alkaa. Voisin harkita joskus vielä taksikuskin ammattia... Ei vaites, katkeruuden makua ette mietteistäni löydä. Ihana päästä tutustumaan taas uusiin ihmisiin. Ja niitähän tulee riittämään! Illanjatkoa, tapaamme pian taas!
Eini
Eini
Wednesday, December 13, 2006
Siunauksia kerrakseen
Jep, eli tämä on sitten se meidän paljon mainostettu matkapäiväkirjamme, johon seikkailujamme Kiinassa ja Intiassa kirjoittelemme ylös, jotta ihmiset kotopuolessa pääsisivät niistä osallisiksi ja niitä kommentoimaan, yms yms..
Tänään kävin Muhoksen nettikahvilassa ensimmäistä kertaa elämässäni ja eräät mukavat neidot siellä siunasivat minua ja Einiä ja matkaamme ja rukoilivat puolestamme oikein kielillä puhumisen kera! Kiitos siitä Marialle(Marjalle?) ja tälle vanhemmalle rouvalle, jonka nimen valitettavasti jo unohdin.. Kiitos myös kaikista lahjoista kovasti! Myös Einiä oli siunannut Hare Krishnalainen jäpikkä kaupungilla tässä pari päivää sitten. Eikä unohdeta myöskään niitä helluntalaisia, jotka lupasivat rukoilla puolestamme pari viikkoa sitten, että turvallisin mielin voipi lähteä matkaan!
Pistetään kuvia ja tarkempaa matkasuunnitelmaa sun muita juttuja sitten myöhemmin, olihan tässäkin tätä jo...
Huomenna lähtö, tänään viimeinen ilta Muhoksella...
-Konsta
Tänään kävin Muhoksen nettikahvilassa ensimmäistä kertaa elämässäni ja eräät mukavat neidot siellä siunasivat minua ja Einiä ja matkaamme ja rukoilivat puolestamme oikein kielillä puhumisen kera! Kiitos siitä Marialle(Marjalle?) ja tälle vanhemmalle rouvalle, jonka nimen valitettavasti jo unohdin.. Kiitos myös kaikista lahjoista kovasti! Myös Einiä oli siunannut Hare Krishnalainen jäpikkä kaupungilla tässä pari päivää sitten. Eikä unohdeta myöskään niitä helluntalaisia, jotka lupasivat rukoilla puolestamme pari viikkoa sitten, että turvallisin mielin voipi lähteä matkaan!
Pistetään kuvia ja tarkempaa matkasuunnitelmaa sun muita juttuja sitten myöhemmin, olihan tässäkin tätä jo...
Huomenna lähtö, tänään viimeinen ilta Muhoksella...
-Konsta
Subscribe to:
Posts (Atom)