Lamposta Joulua!

Oikein iloiset jouluntoivotukset kaikille Pekingista! Junamatkalla kummaltakin loppui puhelimesta akku ja emme odotetusti saaneet nettia toimimaan junassa, joten yhteydenpito oli sielta liki mahdotonta. Matka Moskovasta Pekingiin sujui kaikin puolin hienosti ja suihkun ja aterian jalkeen olo on vallan mainio!

Moskovassa kaikki sotkut immigration cardin kanssa saatiin lopulta selvitettya, joskin mielestani hieman hassuilla kaanteilla. Soitimme todellakin Suomen lahetystoon ja he ohjasivat ottamaan yhteytta miliisiin ja kaymaan miliisilaitoksella jonkin sortin maahanmuuttovirastossa. Alex oli siis todella ystavallinen ja lahti mukaamme, vaikka kammoaa poliisilaitoksia (koittaa valttaa armeijaan joutumista), mutta poliisilaitosta emme osoitteesta loytaneet. Kysyimme kadulla olevalta miliisilta apua, mutta hanta ei kiinnostanut patkan vertaa meidan pienoinen ongelmamme. Kavimme jopa jonkinlaisessa pienessa miliisitoimistossa, jonka lopulta loysimme, kysymassa apua, mutta ei heillakaan ollut tietoa maahanmuuttovirastosta. Suomen lahetystossakaan he eivat olleet saaneet miliisilta tietoa tai apua immigration cardin hankkimiseksi, joten lopulta Konstalla oli kadessaan paperi, jossa lukee kaikkemme yritimme, mutta apua emme saaneet ja selitys miksi kortti jai junaan. Miliisit Moskovassa kiusaavat ajankulukseen ja saadakseen rahaa turisteja nahtavyyksien ymparilla, mutta kun oikeasti tarvitset heidan ns. ammattitaitoaan, he eivat tieda tai valita.

Junamatkalla lahdettiin hieman haikein mielin, taas piti jaada kaipaamaan yhta paikkaa ja tiettyja ihmisia, kuten Suomesta lahtiessa. Rantaa tuli taivaan taydelta ja heti laiturilla tavattiin Jason Australiasta ja Gill USAsta oli jo meidan mukana. Juna oli oikein siist kiinalainen malli, konduktoorimme suorastaan hullunkurinen kiinalainen mies ja junassa tavattiin lisaa mukavaa matkaseuraa. Adel Ruotsista on edelleen mukana, Manuel Sveitsista ja tietty Jason. Gill jai Ulan-Baataariin. Matkustan siis aijaporukan mukana ja sellaista on menokin valilla. En ole tavannut viela yhtaan matkustavaa naista, mutta toivo elaa viela nahda sellainenkin kummallisuus. Jannaa matkaseurueessamme on kuitenkin se, etta minun lisaksi mukana on toinen vannoutunut vegaani, Adel ja toinen absolutisti, Jason. Jason osaa lisaksi kiinaa, joka on ollut pelastus minulle ja Adelille, Kiinassa kun vegetaristi on aivan tuntematon kasite, ellet ole buddhalainen. Aionkin tasta lahtien olla virallisesti buddhalainen, jotta saan jossakin eteeni kasvisruokaa.

Junamatka itsessaan, kuten jo kerrion, meni oikein mainiosti. Ulan-Baataariin asti matkustimme venalaisen pariskunnan kanssa ja saimme viittoa, huitoa ja arvailla paljon, jotta voisimme kommunikoida jotenkin. On hassua puhua sekaisin suomea, englantia ja venajaa ja kaikki lopulta saavat itsensa ymmarretyksi, vaikka sanoista ei ymmarra itsessaan mitaan. Vaunut olivat siisteja, ihmiset ystavallisia, ainoastaan vessat saattoivat joskus olla hieman torkyiset, muttam e suomalaiset ollaankin hysteerisen hygieenisia. Neuvostotaloja ohiteltiin kymmenia ja kymmenia, pienia venalaisia hokkelikylia, taigaa, lopulta saapuen Baikalin rannalle ja Mongolian tasangoille. Mongoliassa oli paaasiassa aroa ja hevosia, keskella valtavaa maata betoninharmaa, ehka rumin ikina nakemani kaupunki, Ulan-Baataar ja lisaa aroa ja lopulta Gobin autiomaa. Joulua vietimme viidestaan mongolialaisessa ravintolavaunussa Gobin autiomaan keskella, punaisen auringon laskiessa horisonttiin. Tunnelma oli unohtumaton. Vaihdettiin jopa joululahjoja ja aamulla joulunviettoa piti tietysti jatkaa, koska Sveitsissa ja Australiassa joulua juhlitaan vasta 25 pva. Manuel taytti myos 25 pva 21 vuotta. Ja tuo mies on kulkenut yksin jo maailman ristiin rastiin.

Nyt siis ollaan Pekingissa. Kaupunki ei loppujen lopuksi mielestani vaikuta edes niin isolta mita olisin voinut kuvitella, mutta ihmisia on siltikin valtavasti ja silmaparit seuraa mukana tarkkaan. Hiukseni ovat erityinen mielenkiinnon kohde, lahinna aiheuttaen kuitenkin positiivisia reaktioita. Tosin kiinalaisethan eivat sano lahes koskaan ei tai negatiivisia totuuksia kasvojen menetyksen pelossa. Yksilollisyys on myos aika tuntematon kasite, kaikki mita tehdaan tehdaan porukassa ja suhteellisen samalla tavalla. Taalla paistaa punainen aurinko ja taivas on jatkuvasti sumuinen, koska savusumua ja saasteita on niin paljon. Hengitysilmasta voi tuntea, kuinka se hieman kirvelee kurkkua. Autoja taalla ei tosin ole kuin n 2 miljoonaa, vaikka ihmisia on n 15 miljoonaa, mutta energiaahan taalla tarvitaan valtavasti ja luulen teollisuudenkin olevan massiivista. Katselimme eilen illalla hieman kaupunkia etsien kasvisravintolaa, mutta lopulta eksyimme hurmaville pienille pimeassa loistaville ja elaville ostoskaduille ja soimme aterian pienessa pikaruokapaikassa. Kaikki on todella halpaa, eilinen valtava tofuateriani maksoi n. 80 senttia ja hostellissa yovymme viikon 25 eurolla. Hostellimme on oikein viihtyisa, tosin viraanvaraisuutta ei voi verratakaan Moskovaan. Moskovassa tuntui kuin olisi kotinsa jattanyt kun lahdimme jatkamaan matkaa, mutta taalla henkilokunta on aika valinpitamatonta ja koittaa kiskoa rahaa joka valissa. Hostellimme alakerrassa on jonkin sortin baari tms, jonne virtaa iltaisin mallinnakoisia nuoria kiinalaistyttoja. Olemme arvuutelleet, asummeko kenties pienen iloisen talon ylakerrassa. Hierontoja voi saada kaikkina paivan aikoina jokaisesta kulmasta ja lisaksi taalla on partureita, jotka ovat oita auki. Kuka menee laittamaan tukkansa yolla?

Kerrottavaa olisi valtavasti ja pajon pienia hauskoja juttuja jaa kertomatta, mutta koitan viela vastailla kaikille niille uusille ystaville, keta olen tavannut matkan alkuvaiheen aikana. Nyt olemme kuitenkin taas puhelimen paassa ja internetin ulottuvilla. Terveisia ja suukkoja kaikille, nauttikaa talvesta!

Eini