Viisumia, vessaa ja petia

Voehan Tavarits Venaja. Nyt jos joskus minulla on ikava aitin ruokaa ja kotisohvaa. Kolmatta viikkoa vedan tata ripuli ja mahatauti rallia, en kuitenkaan ihan taukoamatta, mutta aina parin paivan terveyden jalkeen imen sen itselleni jostakin uudelleen. Jos jotakin olen oppinut reissun aikana niin monta hyvaa kikkaa pitaa mahansa kunnossa. Juo yksi pullo paivassa kokista, juo kuumaa sitruunavetta suolalla ja sokerilla, ala syo sokeria ja iltaisin ja aamuisin juo omaa virtsaasi. Uskokaa tai alkaa, mutta kaikkia naita olen kokeillut. Kaikki auttavat tavallaan ja ainakin hetken, mutta jotakin minulta viela jaa tekematta. Minkas teet, ei auta kuin jatkaa ja odotella parempia aikoja. Viimeistaan Suomessa, kai.

Tanaan yritettiin sitten hommata isellemme Venajan viisumia. Huomenna menemme lahetystoon uudelleen ja toivottavasti siihen mennessa Alexey saa lahetettya meille kutsun Moskovasta. Ehkapa Venajan viranomaiset taalla kaukana lammossa ovat hieman lepposampia, kuin kotipuolessa. Jos viisumi saadaan muutaman pavan kuluessa, 12 pva lennetaan Moskovaan, ollaan Alexeyn luona kylassa muutama paiva ja junaillaan kotia. Odotan kovasti paasya Moskovaan. Nelja kuukautta ollaan Alexin kanssa lahetelty sahkopostia ja odotettu paivaa, etta saadaan taas nahda. Aika menee kumman nopeaa, mita me on oikein tehty nelja kuukautta? Tuntuu, etta vasta tultiin. Ja mika parasta tassa meidan Intian reissussa, me ei ikina saavutettu Intiaa :)! Tasta tuli siis virallisesti Nepalin loma. Mutta toinen kerta sitten Intiaan. Reissu on ollut kaikin puolin mahtava, so no hard feelings. Yksinkertaisesti mikaan ei ole mennyt monkaan. Tai no viela on hyvat mahdollisuudet, mita tulee naihin Venajan viranomaisiin.

Vierailumme Buddhnan stupassa ja Kopanin luostarissa oli minun puolestani mahtava ja kamala. Stupa oli uskomaton kokemus. Olimme siella neljastaan Matthewn ja Kittyn kanssa. Matthew on Ranskasta ja oli kanssamme Vipassana kurssilla ja Pokharassa buddhalaisessa keskuksessa ja Kitty on Uudesta-Seelannista ja oli avustavana opettajana kurssilla. Stupa on valtava valkoinen torni keskella kiireisinta Katmandua, ymparoity pienilla tiibetilaisilla buddhalaista roinaa myyvilla putiikeilla ja koraansa kiertavilla tiibetilaisilla ja munkeilla. Buddhnan stupa on toinen Katmandun suurimmista stupista ja yksi tarkea pyhiinvaelluskohde erityisesti tiibetilaisille. Energia stupalla on jarisyttava. Luulen, etta kuka tahansa stupan alueelle astuva voi sen tuntea helposti. On kuin astuisi eristetylle alueelle, vuoren laelle tai laajan aron keskelle. Katmandu on yhtakkia poissa. Sadat tiibetilaiset kiertavat stupaa lausuen mantrojaan ja rukouksiaan ja munkit soittavat valtavia rukouskelloja stupan vieressa. Lukemattomat rukousliput liehuvat tuulessa ja aika tuntuu haviavan kokonaan. Istuimme stupalla huomaamattamme lahes kolme tuntia vain nauttien ja ihmetellen tunnelmaa. Stupa oli juuri oikea paikka vierailla meditaatiokurssin jalkeen. Korvaamaton vastapaino talle turhan intensiiviselle Katmandulle.

Stupan vierailun jalkeen lahdimme auringon laskiessa etsimaan Matthewn ja Konstan kanssa Kopanin luostaria. Suunnasta ei ollut oikein tietoa ja pimea alkoi laskeutua, mutta olimme kaikki sen verran vasyneita ja vaikuttuneita stupasta, etta emme juurikaan valittaneet. Katmandu on muutenkin hyvin turvallinen kulkea oisin etta paivisin. Tiet vaihtuivat hiekkaisiksi ja kivisiksi, kaupat loppuivat lukuunottamatta pienia kioskeja ja kotiravintoloita ja saavuimme siihen osaan Katmandua, jossa tavalliset ihmiset asuvat. Taivas vaihtui sinisesta vaaleanpunaiseksi, autot ja skootterit eivat kulkeneet nailla kujilla, naimme vain lukeamttomia maaria pienia leikkivia lapsia, siskoja ja veljia kaitsemassa, isia ja aiteja hoitamassa hommiaan ja koiria viettamassa vapaailtaa. Kaiken kurjuuden keskella Katmandussa asuu myos lukematon maara tavallista, arkista ja iloista elamaa elavia ihmisia. Olimme aika eksyksissa valissa, mutta ainahan sita lopulta paamaaransa loytaa ja niimpa kiipesimme jarkyttavan jyrkkaa rinnetta saapuen taydellisessa pimeydessa luostarin portille. Suomalaisen jaykka tokaisy, "Can we stay here?" ja saimme itsellemme huoneet luostarista. Nukuimme yomme sikeasti pitkan paivan jalkeen ja aamulla toiset herasivat hyvinkin virkeina, mutta mina herasin kovaan kuumeeseen.

Kaksi yota luostarissa menivat minulla sangyssa kovan kuumeen ja ripulin kanssa, en nahnyt juurikaan mitaan enka paassyt seuraamaan aamun pujaa tai paivan dharmatuntia eli opetustuntia, mutta levata sain ja lukea uusia kirjojani. Luostari oli uskomaton. Se sijaitsee korkealla kukkulalla Katmandun ylla ja iltaisin ymparille levittaytyy koko Katmandu yovalaistuksessa. Luostarin stupat ovat disneyland-tyliin vaaleanpunaisella ja -sinisella maalattuja ja mita mielikuvistumaisimmilla olioilla koristeltuja. Mieleeni painuivat kuitenkin tarkimmin pienet 8-10 vuotiaat munkit. Vaikka kovan koulun munkeiksi kayvatkin, siella ne on samanlaisia pienia poikia kaapujensa alla kuin kaikki muutkin. Kaavut oli milloin minkakinlaisessa mytyssa, mutaa hieman siella ja taalla ja laahasivat maata ja tarttuivat milloin minnekin ja heti, kun pihaan saapui jonkinsortin kulkuvehje, kaikki kavivat vuorollaan kurkistelemassa sisaan ja katsomassa mita ihmetta tapahtuu. Hauskaa seurattavaa.

Ja niin olemme taas siella, mista Nepalin loman aloitimme. Thamelissa, Dragon hotellissa, kolmatta kertaa sanomassa hei Pushkarille ja Kirille. Paaseeko taalta ikina pois... :) Ja mina istun edelleen puolet paivasta internetissa kirjoittelemassa liian pitkia tarinoita blogiin ja vastailemassa sahkoposteihin ja Konsta juo oluttaan ja syo karkkiaan. Sinuhe on kerrasta toiseen oikeassa. Ajasta toiseen mikaan ei loppujen lopuksi muutu. Ihminen pysyy samana ja maailma toistaa itseaan. Nain taalla. Kerromma mita tapahtui matkalla lahetystoon. Toivotaan kovasti viisumia. Aurinkoa ja lampoa Suomeen, taalla sita on jo liikaakin :)

Eini